Sisimmästä käsin

Me ihmiset koemme useasti elämämme aikana, että olemme jonkin uuden edessä. Kyseessä voi olla parisuhde tai työ, joka on "kaluttu loppuun", eikä siitä saa enää sitä tyydytystä, jonka se ennen ehkä antoi. Voit kasvaa ulos kaveruussuhteista, paikkakunnasta tai jopa maasta, jossa olet syntynyt. Tämä uloskasvu asettaa meidät uuden tilanteen eteen. Mitäs nyt? Mitä seuraavaksi?

Minä olin ennen kova kyselemään neuvoja itseni ulkopuolelta. Tottahan toki minä tein viime kädessä omat päätökseni, mutta hain niille kovasti vahvistuksia ystäviltäni tai perheeltäni. Nyt on toisin.

Olen viettänyt viime ajat aika hiljaista eloa. Pidän yhteyttä vain muutamiin ihmisiin ja viihdyn isolla parvekkeellani pilviä katsellen. Jokin minussa pistää vastaan: "tätäkö sinä sitten haluat elämäsi olevan?!" Jokin ääni huutaa minun olevan näkymätön ja ettei minulla ole mitään merkitystä, jollen jaa ajatuksiani jatkuvasti Facessa tai tee jotain muuta suurta ja merkittävää ihmiskunnan hyväksi. Eihän se nyt käy päinsä, että sitä vaan "lillutaan" päivästä toiseen tekemättä mitään "järkevää". Egoni yrittää saada minut väkisin keksimään uuden nettisivun tai jonkinlaisen palvelun niille, jotka kaipaisivat apua omalla sisäisellä tiellään, mutta sydän ohjaa lempeästi takaisin parvekkeelle. "Jatka vaan kirjasi lukemista, ole vaan. Kaikki järjestyy kyllä. Ja nyt, ei ole aika kysellä muilta mitä sinun kuuluisi seuraavaksi tehdä. Sinä tiedät kyllä, joten luota siihen." Olen viimein siinä tilanteessa, että minun on luotettava elämäni ratkaisuissa vain omaan intuitiooni. Vain minä voin olla avuksi minulle ja tähän minun on opittava luottamaan. 

Mutta sydämeni ja uusi olemukseni sekä egoni käyvät sisäistä kamppailua. Se ei ole mukava olotila, sen voin myöntää heti rehellisesti. Sisäinen ristiriita on ajoittain niin valtava, etten meinaa kestää sitä. Se tekee olon raskaaksi ja usein koenkin olevani ikään kuin Zombie, joka "hengittää päivästä toiseen". Mihin on kadonnut iloni ja kevyt olemukseni. Tätä kirjoittaessanikin tunnen raskautta, joka melkein saa minut jättämään tämän kirjoituksen väliin. Minulle kirjoittaminen on kuitenkin sama asia, kuin ystävälle jutteleminen ja siksi minun on saatava purkaa ajatuksiani ulos. Yhtä hyvin voin kirjoittaa ne tänne, sillä olen satavarma, etten ole yksin näiden asioiden kanssa. 

Moni meistä kokee kyseenalaistavansa nyt elämäänsä. Teenkö niitä asioita, joita oikeasti haluan tehdä? Vietänkö aikaani niiden ihmisten kanssa, jotka ovat myös minua varten? Myös monenlaiset tunneskaalat tuntuvat nyt olevan pinnalla. Aamulla herää yllättäen turhautuneena tai vihaisena. Tai surullisena. Mistä on kysymys?!

On aika kääntyä sisäänpäin. Pysähtyä oikeasti itsensä äärelle. On aika ymmärtää, että kaikki ulkoinen on lainaa ja jos olemme siitä riippuvaisia, elämämme on yhtä vuoristorataa. Mutta jos uskallamme kääntyä sisäänpäin, ei yksikään ihmissuhde tai työ voi sisäistä rauhaamme heilauttaa. 

Me ihmiset olemme tottuneet hakemaan "kicksejä" itsemme ulkopuolelta. Toinen ei tarvitse suuriakaan tapahtumia löytääkseen iloa. Toinen kaipaa extreme -lajeja, joilla saadaan elämä tuntumaan elämältä. Ja ilman muuta, jokainen tehköön juuri niin kuin itse haluaa. Minä olen kuitenkin uudessa tilanteessa. 

Kuvitellaan kaupunki, joka on täynnä valoja iltahämärällä. Nuo valot kuvastavat kaikkea sitä ulkoista, josta ennen hain sisältöä elämääni. Se saattoi olla ilta ystiksen kanssa tai joogatunti. Se saattoi olla baari-ilta tai metsälenkki. Kaikkea sitä on tullut koettua. Kaikki nämä koetut, ulkoiset virikkeet ovat tuoneet sisälleni mielihyvää, onnen tunteita, mutta myös vihaa, surua ja murhetta. Näin se elämä kuuluukin mennä. 

Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa ulkoiset virikkeet eivät enää tuota minulle iloa tai surua samoin, kuin ennen. Yksi kerrallaan nuo kaupungin valot sammuvat ja virikkeet vähenevät. Minua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta (juuri nyt). Se mikä ennen tuotti mielihyvää, ei yht' äkkiä tunnukaan enää miltään. Ihan kuin olisin kasvanut ulos tuosta ulkoisten virikkeiden kaupungista. Mitä minä nyt sitten teen?!? Ei ole ihme, että olotila on kuin elävällä Zombiella, kun mikään ei huvita, eikä mihinkään kiinnosta mennä. 

Mutta sen sijaan, että kyseessä olisi äärimmäisen huolestuttava tilanne, koenkin tilanteeni ihan päinvastoin. Minä olen nimittäin nyt siinä tilanteessa, että minun on aika löytää aito ilo ja onni sisältäni. Kun olemme "ulkoa ohjautuvia", meidän elämämme heilahtaa, jos jokin ulkoinen tekijä muuttuu. Silloin me saatamme kokea iloa tai surua, riippuen tilanteesta. Mutta kun pääseekin käsiksi omaan sisäiseen taikuriin, mikään ulkoinen ei voi sitä taikuria heiluttaa. Se heiluttelee taikasauvaansa huolimatta mitä maailmassa tapahtuu. Ei niin, etteikö taikuri olisi tietoinen maailman menosta, mutta kun ilo löytyy omasta sisimmästä, sitä ei mikään ulkoinen voi poistaa. 

Ulkoapäin ohjautuva reagoituu ympäristönsä tapahtumista, sisältä käsin ohjautuva ei. Siispä voisi sanoa, että se, joka löytää onnen sisältään, tekee siitä pysyvää. Se ei siis ole olotila, joka pysyy vain benji -hypyn verran, vaan se on sisälläsi koko ajan. Kicksejä ei tarvitse hakea ulkoisesti, vaan niistä kickseistä tuleekin osa sinua!

Koko tämä prosessi on minulle äärimmäisen haastava, jännittävä, ahdistava, huikea, ällöttävä, kevyt ja raskas. Tämä vaatii paljon yksinoloa, luottamusta ja mielen vahvuutta. Ja huikean määrän kärsivällisyyttä! Ja sanoinko jo kärsivällisyyttä!

Tätä prosessia ei voi kiirehtiä, eikä sillä ole deadlinea. Kaikki kolahtelee kohdilleen sisältä käsin, kun on sen aika. Se, että olen tulossa sisältä käsin täydeksi tuntuu ihan uskomattomalta. Minä, entinen läheisriippuvainen ja social butterfly, joka pelkäsi jäävänsä elämästä paitsi, jossei ottanut osaa joka ainoaan kissanristiäiseen, joka järjestettiin?!? 

Kun sydän ottaa ohjat, siinä ei minulla ole mitään sananvaltaa. Ja mielelläni minä annan ohjat pois, sillä mieleni ei voi tietää sitä, minkä sydän tietää. Tämä elämä on siis intuitiivista elämää, jossa saan vihjeen seuraavasta askeleesta hiukan ennen, kuin se pitää ottaa. Saan tiedon mitä tehdä seuraavaksi, mutta siinä se sitten onkin. Loppu selviää paikan päällä. Juuri nyt, tämä prosessi "pitää minut kiireisenä". Olemisen tilassa. Tietenkin teen tanssijumppani ja joogani ja näen ihmisiäkin, mutta todella valikoidusti. Minä päätin oppia rakastamaan itseäni ehdoitta monta vuotta sitten ja olen sitoutunut itseeni 200 %:sti. Mikään, eikä kukaan ei siis voi tulla väliin ja oman sisäisen kipinän sytyttäminen loppuiäksi on nyt menossa. 

Kun olen täysi sisältä käsin, en ole enää riippuvainen mistään ulkoisesta. Kaikki ihmiset ja tapahtumat, jotka tulevat elämääni, ovat valtava lisä jo täydessä elämässäni. Tiedän, että olen täyttänyt sisäisen ammeeni, kun voin maata sohvalla, katsoa puita ja todeta, etten ole koskaan ollut onnellisempi! Olen saanut tästä kokemuksia matkani varrella, enkä ole ikinä kokenut mitään vastaavaa! Se on aivan huikea fiilis! Ja tätä olotilaa kohti teen sisäistä matkaa. Tiedän, että tuo ilon ja onnen olotila on todellinen olemukseni, mutta päästäkseni siihen käsiksi, minun oli pakko puhdistautua traumoistani, peloistani ja uskomuksistani. Kai sitä voisi sanoa, että lähestyn "my true essence" - sitä oikeaa, aitoa minua. Minun vain piti sammuttaa "vanhat valot" (traumat, pelot, uskomukset), jotta "uudet" (autenttisuus, intuitiivisuus, sydämenohjaus) voisivat syttyä. 

Olen siis ihmeissäni, haltioissani ja äärimmäisen turhautunut, sillä kärsivällisyys ei ole edelleenkään hyveeni. Mutta minä sinnittelen, hengittelen, Zombina tai taikurina, päivästä riippuen sillä tiedän, että kun viimein saan sisäisen valoni sytytettyä, ei sitä voi enää kukaan sammuttaa. Ei kukaan muu kuin minä, sillä tämä on Saijan Show (minun elämäni) ja ohjaajana toimii sydämeni. Vielä valot ovat himmeinä, mutta olkoon se sitten juuri nyt niin. Minä harjoitan kärsivällisesti olemista ja itseni kuulemista ja luotan, että se päivä vielä tulee, kun valokatkaisijani siirtyy off:sta on -tilaan. Ja sitten vasta rakkaat, alkaa oikeasti Saijan Show!

Korona-ajan mietteitä

Minusta tuntuu, että koko maailma on tullut hulluksi! Maalaisjärki ja kyseenalaistaminen ovat kadonneet kokonaan ja ihmiset uskovat kaiken heille (tarkkaan valitun) tiedon ainoana totuutena. On ollut suorastaan mielenkiintoista seurata tätä pandemiaa ja sitä miten manipuloitavissa ihmismieli on. 

Kautta ihmiskunnan valtiovallat, hallitsijat ja hallitukset ovat käyttäneet hyväkseen ihmisen traumaperäistä pelkoa hallitakseen väkijoukkoja. Traumaperäistä pelkoa käytetään myös hyväksi lauma-ajattelussa. Vain henkilö, joka ei ole käsitellyt omia traumojaan ja pelkojaan, on ohjattavissa. Tässä pandemiassa on kyse paitsi pelolla hallitsemisesta, myös valtavan kuoleman pelon hyväksikäyttämisestä. 

Tämän päivän vastakkainasettelu on myös traumaperäisen pelon tuotosta. Miten loistavasti ihmisten mieliä manipuloidaan toisiaan vastaan. Tässä suuressa roolissa on media. Mitä, jos meillä ei olisi mediaa, joka syytää mitä kauhistuttavampia uutisia uunista ulos? Tiedettäisiinkö me lopulta koko koronasta mitään, mikäli meillä ei olisi mediaa?

Valtiovalta, hallitukset ja hallitsijat puolestaan pelkäävät toisinajattelijoita. Niitä, jotka eivät suostu uskomaan mitään kyseenalaistamatta. Nämä "vastarannan kiisket" leimataan hörhöiksi, foliohatuiksi, koronan levittäjiksi ja tautipesiksi, joiden kanssa ei kannata olla tekemisissä, mikäli et halua saada tartuntaa. Josko media ja valtio eivät vielä ole saaneet toisinajattelijoita kääntämään mieltään, ehkä perhe ja ystävät pystyvät siihen syyllistämällä, painostamalla ja pakottamalla?! Ja isot kihot hierovat onnellisina karvaisia käsiään yhteen, sillä tämä sotatila rokotettujen ja rokottamattomien välillä on juuri sitä, mitä he halusivat. Upeaa, homma toimii! On niin paljon helpompi hallita laumaa, kuin yksilöitä, jotka uskaltavat pitää kiinni vapaudestaan valita. 

Minä en ole rokotevastainen, vaan rokotekriittinen. Siinä on vissi ero! Minä en purematta niele minulle syötettyä informaatiota, sillä minä en elä pelossa. Ennen kaikkea minä en pelkää kuolemaa. En myöskään syyttele ketään tartuntauhasta, sillä ymmärrän, että taudit tarttuvat, jos ovat tarttuakseen. Syyllisiä ei itseasiassa ole. Vatsatauti tulee, jos on tullakseen. Samoin korona tai syöpä. Tämä kuuluu ihmisen elämään ja sen kanssa tulee olla sinut. Meidän ihmisten ei ole tarkoituskaan pysyä ikinuorina, rypyttöminä tai ikinä sairastamatta. Ainut varma asia tässä elämässä on syntymä ja kuolema ja kummankin kanssa meidän tulee olla sinut.

Me elämme sinällään ihanaa aikaa, että energia tukee jokaisen yksilön "heräämistä" omaan voimaansa. Kohtaamalla pelkonsa ja varsinkin kuoleman pelon, tuo se mukanaan valtavan vapauden. Ennen kaikkea mielen vapauden. Tämä pandemia ei ole ohi, ennen kuin me päästämme pelosta (kuoleman pelosta) irti. Tämä pandemia ei ole ohi, ennen kuin me käsittelemme pelkomme. Miksi pelkään? Miksi syytän toisinajattelijoita? Miksi yritän käännyttää toisia ajattelemaan niin kuin minä? Kaiken tämän takana on oma pelko, se kuoleman pelko. Ja sen sijaan, että kääntyisimme sisäänpäin tutkimaan omia pelkojamme, me keskitymme muiden tekemisiin ja valintoihin. Ja tätä meitä hallitsevat tahot juuri ajavat takaa. 

Minä olen kyseenalaistanut koronan ja sen ympärille rakennetun pelkotarinan alusta saakka. En osaa sitä mitenkään selittää, mutta niin se intuitio vain on minulle kertonut. Korona on varmasti olemassa, luultavasti olen jo sairastanutkin sen, mutta se miten ovelasti meille on syötetty hurjia kuolemantapauksia ja tilastoja, on suorastaan nerokasta! Jos hetkeksikin päästämme irti pelosta ja korona alkaa hiipumaan, nostetaan yht' äkkiä taas tilastot esiin ja valtavat tartuntamäärät valtaavat lehtien ja uutisten otsikot. Ei hyvä ihminen, pysy ruodussa! Pysy pelossa! 

Mikä sitten on saanut minut ajattelemaan toisin? Itselleni on noussut mieleen seuraavanlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Tässä vain muutamia esimerkkejä:

* Miten voidaan keksiä rokote virukseen, jonka olemassa olosta emme edes tienneet, vain puolessa vuodessa?

* Miksi yksi rokote ei toimi, vaan loppua rokoteputkelle ei näy?

* Rokote otetaan omalla vastuulla eli rokotteen valmistajat pesevät kätensä mahdollisista rokotteesta saaduista haittavaikutuksista. Miksi, jos rokote on niin satavarma, kuin on annettu ymmärtää? 

* Sikaihfluenssa rokotteesta tehtiin 253 haittavaikutusilmoitusta ja rokotukset lopetettiin. Koronarokotuksista on tehty kymmeniä tuhansia haittailmoituksia, mutta rokotukset jatkuvat. Miksi?

* Miksi rokotuksista saadut haitat salataan? Veritulpat, sydäntulehdukset jne. Keissejä on vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei media tai uutiset kirjoittele. Jos rokote on turvallinen, kaikki info pitäisi tuoda julki, jotta jokainen yksilö voi tehdä päätöksen rokotteesta, joka perustuu rehellisesti ja avoimesti kerrottuun infoon.

* Miksi ne lääkärit ja hoitajat, jotka yrittävät kertoa oman totuutensa ja näkemyksensä tilanteesta, irtisanotaan välittömästi ja heidän jakamansa tieto yritetään estää kaikin keinoin? Jos kyseessä on rehellinen, toimiva rokote, jokaisella PITÄÄ olla mahdollisuus ilmaista oma näkemyksensä asiasta. Kaikista asioista pitää ja saa keskustella, mutta näin ei ole tämän pandemian ja rokotteen kanssa. Miksi?

* Rokotetut voivat saada tartunnan ja tartuttaa yhtä lailla kuin rokottamaton. Miksi siis rokote?

* Kuka sanoo, että rokotettujen oireet ovat muka lievempiä, kuin rokottamattomien (missä tilastot?!)

* Rajoitteet ovat olleet täysin käsittämättömiä ja itse asiassa laittomia, sillä kyllä se korona tarttuu Prismassa ihan samalla tavoin kuin yksityisellä kuntosalilla

* Sensuuri on suuri niille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa pandemiaa tai rokotuksia, miksi?! Jos ei ole mitään salattavaa, miksi kriittisesti ajattelevat sensuroidaan mm. sosiaalisessa mediassa (esim. Y-Tube ja FB)?

* Kaikki mikä on rehellistä, on läpinäkyvää. Tietoa ei tarvitse manipuloida, salailla tai sensuroida!

* Meille syötetty tieto on 100 % puolueellista ja yksipuolista, sillä kuten edellä mainitsin, muu informaatio poistuu medioista hyvinkin nopeasti ja toisinajattelijat hiljennetään mahdollisimman pian. Miksi? 

* Miksi meille ei ole kerrottu vaihtoehtoisia menetelmiä, joilla hoitaa koronaa, mikäli saa tartunnan? Miksi meille ei kerrota ravinnon, liikunnan ja vitamiinien vaikutuksista, joilla oireita voi lieventää? Miten boostaan omaa immuniteettijärjestelmääni?

* Miljoonabisnes lääkefirmoille. Isot pyörät on pidettävä pyörimässä, tuutataan siis hiukan lisää pelkoinfoa ilmoille!

* Miksi ihmisiä pitää "ostaa" rokotuksiin ilmaislahjoilla tai tuotealennuksilla?!? Käsittääkseni jäykkäkouristusrokotukseen tai hepatiittirokotukseen ei ilmaislahjoja tarvittu! Myisinkö tosiaan terveyteni, koska saan ilmaisen ämpärin?!?!?! Minulla hälytyskellot pärähtävät soimaan välittömästi, jos lääkettä/rokotetta joudutaan myymään/pakottamaan. 

* Lupaus "normaalielämään" palaamisesta = Keppi + porkkana. Palkintona "normaalielämä". Kuinka monta kertaa tämä ajatus on myyty meille ja aina sitä siirretään, kunnes jälleen seuraavan kolmannen, neljännen, viidennen....pistoksen rokotekattavuus on saavutettu. 

* Miksi ihmisiä uhkaillaan, pelotellaan ja pakotetaan rokotuksiin? Se ei ole normaalia, oikeasti, ja se polkee alleen kaikki ihmisoikeudet! Mitään rokotetta ei ole milloinkaan tyrkytetty ihmisille näin agressiivisesti!!! MIKSI???

* Rajoitusten kyseenalaistavat yritykset tuomitaan, kivitetään torilla. MIKSI???? Ne ovat olleet laittomia since day one! 

Se, että asioita uskaltaa kyseenalaistaa ja niiden kanssa uskaltaa istua alas ilman, että uskoo sokeasti kaikkea meille syötettyä informaatiota, ei tee minusta foliohattua tai vastarannan kiiskeä. Se tekee minusta omilla jaloillani seisovan yksilön, joka ei "purematta niele". Se, etten seuraa laumaa, ei tee minusta hörhöä, vaan rohkean, omassa voimassani olevan henkilön. Hyvät ihmiset! Kaikkea saa ja PITÄÄ kyseenalaistaa. Kyse on sinun elämästäsi ja sinun kehostasi ja minulle varoitusmerkkejä on ilmassa ihan liikaa, jotta lähtisin "suojaamaan" itseäni rokotteella, jonka vaikutuksista ihmisen kehoon tulevaisuudessa ei kukaan tiedä mitään. 

Minä en kuitenkaan voi kertoa sinulle mitä sinun kuuluu tehdä. Sinä teet omat johtopäätöksesi, sillä kyseessä on sinun elämäsi ja sinun kehosi. Minä en vastusta rokotusta, en rokottettuja, enkä rokottamattomia. Minä olen omat tutkimukseni tehnyt ja seison edelleen niiden takana. Olen päättänyt hyväksyä vastustamisen sijaan. Jokainen tehköön juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Sinun valintasi ei kuulu minulle, eikä minun sinulle. Jos jotain voisin tällä tekstillä saada aikaiseksi, se olisi se, että me tulisimme näkeväksi siitä, miten hienosti meitä manipuloidaan toisiamme vastaan. Me olisimme niin paljon voimakkaampia, kun puhaltaisimme yhteen hiileen olimme me sitten rokotettuja tai rokottamattomia. Tämähän on lopulta ihmiskunnan historian toisintoa. Aina on jokin asia, joka ajaa meitä erillemme. Aina on jotain, jolla saamme riitaa ja sotaa aikaiseksi. Olisiko aika ymmärtää, että vaikka asioista ei olisi samaa mieltä, me voisimme silti hyväksyä ja tykätä toisistamme?!? 

Traumapelko ei vain ikävä kyllä toimi näin. Se asettaa vastakkain, yrittää manipuloida, aiheuttaa riitaa, aiheuttaa vihaa, syyllistää ja syyttää. Ja juuri tätä meitä hallitsevat tahot haluavat. Pitää meidät erillään, riidoissa. Yksinkertaisesti pitää meidät pelossa, sillä vain silloin olemme hallittavissa. 

Olen miettinyt miksi en paasaa aiheesta vaikkapa sosiaalisessa mediassa, kun näen asiat niin toisin, kuin valtaosa maailmaa. Olen todennut, ettei se ole minun tehtäväni. Minun tehtäväni ei ole vakuuttaa tai muuttaa kenenkään mieltä. Ei koronasta, eikä mistään muustakaan. Minä päätän käyttää energiani omaan elämääni ja yritän tehdä siitä niin upeaa kuin mahdollista. Se mitä vastustan, lisääntyy. Siispä valitsen tarkkaan, mihin aikani ja energiani keskitän.

Nyt lähden parvekkeelle pötköttelemään. Kuuntelemaan lintujen laulua ja katsomaan ohi lipuvia pilviä. Elämä on tässä ja nyt, koronalla tai ilman. Rokotuksilla tai ilman. Hörhöksi minua saa kutsua, olen oikein ylpeä siitä nimestä. Mieluummin hörhö, kuin lammas. Minun mieleni ja kehoni eivät ole manipuloitavissa tai ostettavissa. Olen mielelläni se erilainen kukka tässä valtavassa kukkameressä, jota maapalloksi kutsutaan!

Minä elän omaa elämääni, elä sinä omaasi!

Muiden asioihin sekaantuminen on ollut viime aikoina pinnalla enemmän kuin koskaan. Meillä on kyllä oikein hyvät ja vahvat mielipiteet muiden elämästä ja valinnoista, mutta uskallatko katsastaa omiasi?

Minä olin ennen haka jakelemaan ohjeita ja neuvoja, kun joku elämäni ihmisistä tuli avautumaan minulle huolistaan. En tehnyt tätä tietoisesti ja neuvojeni takana oli, niin luulin, rakkaus. Luulin vilpittömästi auttavani toista kommenteillani, sillä halusin ilman muuta, että ihmiset ympärilläni olisivat onnellisia vuorokauden ympäri. Keskittyminen muiden elämään vei myös huomiota pois omista elämäni epäkohdista. On niin paljon helpompi keskittyä muihin, kuin itseensä.

Minä myös tuomitsin ne ihmiset, jotka aiheuttivat mielipahaa läheisilleni. Minulle ei milloinkaan tullut mieleen, että kolikolla on aina kaksi puolta, eivätkä asiat todellakaan ole yksiselitteisiä. En mitenkään voinut ymmärtää, että jokainen ihminen on tullut elämääni opettamaan jotain lisää MINUSTA ja jo senkin vuoksi tuo henkilö ansaitsee suuren kunnioitukseni. 

Nyt tiedän toisin. Kenenkään toisen asiat eivät kuulu minulle! Tarkoitan tällä sitä, että olen ilman muuta läsnä, jos haluat jutella ja jakaa elämäsi kokemuksia. Kuuntelen, hyväksyn ja olen läsnä, mutta kommentoin enää harvoin ja silloinkin vain kysyttäessä.

Me ihmiset olemme tässä elämässä oppimassa miten rakastaa itseään (ja sitä kautta muita) vilpittömästi. Näin ollen tarvitsemme ne kipeätkin tapahtumat, jotka aktivoivat meissä asuvat traumat ja pelot, jotka taasen ovat esteinä itsemme rakastamisen tiellä. 

Kun kommentoin ja annan neuvoja, astun energeettisesti sinun tontillesi. Kommentoimalla ja ehkä jopa kritisoimalla valintojasi lähetän sinulle sanattoman viestin, etten luota sinun tekevän hyviä valintoja elämässäsi. Kyseenalaistamalla en luota arvostelukykyysi oman elämäsi suhteen. Ei ihme, että meissä nousee valtava ärtymys, kun joku tulee kertomaan meille miten meidän tulisi tätä elämää elää ja minkälaisia valintoja meidän tulisi tehdä. 

Totuushan kuitenkin on, että vain minä voin tietää miltä minusta tuntuu joku ihminen tai tapahtuma. Työpaikka tai vaate. Vain minä voin tietää ja yrittää arvuutella mitä haluan. Tai en halua elämääni. Minäkin kyselin ennen vanhaan ahkerasti muiden mielipiteitä ja hermostuin sitten valtavasti, kun pääni meni sekaisin tai vastaukset eivät miellyttäneet minua. En todellakaan ollut omassa voimassani!

Me kommentoimme aina omista traumoistamme käsin. Me peilaamme niitä toisten elämästä ja reagoimme jonkinlaisen käsittelemättömän tunnehaavan kautta. Meillä ei siis voi mitenkään olla "puolueetonta" katsontakantaa, mikäli omat traumat ja tunnelukot ovat käsittelemättä. Mm. ehdottomuus on yksi tällainen trauman aiheuttama reaktio. Kun siis kommentoit jonkun toisen elämää, sillä ei ole itseasiassa mitään tekemistä tuon toisen ihmisen elämän kanssa, vaan ainoastaan itsesi kanssa. Ihminen, joka ei ole kohdannut itseään, keskittyy toisen ihmisen elämään. Ihminen, joka ei uskalla katsoa sisimpäänsä, keskittyy muiden elämään. Toisten elämään puuttuminen on helpompaa, kuin katsoa peiliin ja kohdata omat kipukohdat. 

Mikäli oma elämäsi on tapahtumaköyhää, ehdit seuraamaan muiden elämää mikroskooppisen tarkasti. Ehkä olisikin aika keskittyä omaan elämään ja sen rikastuttamiseen sen sijaan, että elät elämääsi "muiden kautta"?

Erilaiset perimät ja kulttuurit tuovat jo tullessaan hillittömän painolastin siitä millaisia valintoja meidän tulisi tehdä. Mihin uskoa, mitä opiskella, mihin mennä töihin. Olen omalla polullani huomannut, että mitä enemmän uskallan kyseenalaistaa näitä perimiä ja kulttuurellisia uskomuksia, sitä vapaammaksi olen tullut. Kun en anna minkään itseni ulkopuolelta vaikuttaa valintoihin, kun aloitan päiväni ikään kuin puhtaalta pöydältä joka päivä, koen ihan uudenlaista vapautta. Uskallan tehdä näin, sillä olen kohdannut sisäiset pelkoni ja uskomukseni. Minussa ei enää asu ihmismiellyttäjää, eikä laumasielua. Minun ei enää tarvitse tehdä mitään mihin en usko tai mitä en halua. Jos se ei tunnu minusta oikealta. 

Perheen, suvun, koulun, työpaikan jne. paineet siitä miten meidän kuuluisi olla, voivat olla todella hurjia. Siinä saa olla aika vahva, että näitä aallokkoja vastaan uskaltaa lähteä taistelemaan. Joskus sitä vaan tekee valintoja, vaikkei itselle niin sopivia, koska siten pääsee helpommalla. Mutta minä halusin oppia rakastamaan itseäni aidosti ja vilpittömästi. Tästä syystä en enää kuuntele muita valintoja tehdessäni. En myöskään seuraa trendejä, perinteitä tai kulttuurillisia polkuja. 

Sinun valintasi eivät kuulu minulle. Niin se vain on. Valitset sitten minkä tahansa uskonnon, työn, paidan, puolison, koulun, auton, sängyn, koiran, mitä tahansa. Valinta on sinun ja yksin sinun. Kun minä päästän irti kommentteineni ja neuvoineni, sinä itseasiassa saatkin ottaa täyden vastuun omista valinnoistasi. Joskus meidän täytyy iskeä päätä seinään vuosikausia, ennen kuin jokin oppi iskostuu kaaliin. Jos valintojasi vielä kyseenalaistetaan, niin sinussa noussut vastustus, voi pitkittää oppiaikaa. Voin antaa esimerkin, jotta saat kiinni mitä tarkoitan.

Sanotaan, että poltat tupakkaa. Lähipiirissäsi ihmiset kommentoivat jatkuvasti valintaasi ja muistuttavat siitä kuinka vaarallista tupakointi on. Mitä se terveydelle aiheuttaa. Lyön vetoa, että sinussa nousee kapinamieli ja ärsyynnyt näistä kommenteista. Hyvässä lykyssä poltat enemmän, kuin polttaisit, jos tupakointisi hyväksyttäisiin. Sillä jos se hyväksyttäisiin, eikä sinussa asuisi pientä kapinallista, joutuisitkin itse ottamaan vastuun valinnastasi. Silloin sinä todella olisit itse vastuussa tupakan mahdollisista haittavaikutuksista terveydellesi, sillä sinä ja vain sinä teet valinnan tupakoida. Voi olla, että tulisitkin toisiin mietteisiin ja tupakointi loppuisi ennen pitkää. Tai sitten jatkaisit, mutta olisit enemmän sinut ja tietoinen asian kanssa. Tai kyllähän sinä tiedät, että alkoholistia ei voi pelastaa kukaan muu kuin alkoholisti itse. Kommentoit tai et. Annat neuvoja tai et. 

Kommentoimalla, kyseenalaistamalla tai neuvomalla muiden elämää, me itseasiassa vain ajaudumme erillemme toisistamme. Luomme erillisyyttä rakkauden sijaan. 

Meillä kaikilla on oma, uniikki, elämänpolkumme. Ja se kuuluu vain meille. Minun kuuluu saada ne opit, jotka on minulle tarkoitettu ja siihen ei pidä kenenkään puuttua. Kenenkään ja todella tarkoitan ei kenenkään, tulisi tulla kertomaan meille miten elää elämäämme. Minä haluan ympäröidä itseni ihmisillä, jotka ovat läsnä ja hyväksyvät minut ja valintani sellaisina kuin ne ovat. Ja saan neuvoja silloin, kun niitä pyydän. Lopulta kuitenkin vain minä voin tehdä elämääni koskevat päätökset. 

En nykyään enää ärsyynny helposti, mutta jos elämääni ja valintojani kyseenalaistetaan tai niitä spekuloidaan, siihen vedän selkeän rajan. Minun elämäni, minun valintani, minun vastuuni. Näpit irti! Joko olet minulle läsnä, kuten minä olen sinulle tai joudun ottamaan välimatkaa. Toisen elämään puuttuminen ja sen kyseenalaistaminen on äärimmäisen epäkunnioittavaa. Itse en tätä tajunnut silloin vuosia sitten ja se johtui ihan siitä, etten osannut kunnioittaa itseäni ja omaa elämääni lainkaan. Enää en sallisi kenenkään sekaantuvan elämääni. 

Minä en tee valintojani kepeästi, vaan ne ovat aina tiukan ajatusprosessin, seulan ja itsetutkinnan tuloksia. Teen siis nykyään TIETOISIA päätöksiä. Minä olen päättänyt vapauttaa itseni kaikista peloista, uskomuksista, perinteistä, kulttuurillisista painolasteista, traumoista ja lauma-ajattelusta. Minä olen minä ja sellaisena ainutlaatuinen. Se mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi minulle. Ja päinvastoin. Tästä johtuen emme voi mitenkään laittaa kaikkia yksilöitä samanlaiseen laatikkoon ja olettaa, että olisimme onnellisia. Meistä jokainen tekee ainutlaatuisia päätöksiä, jotka eivät ehkä käy järkeen muille, mutta ovat juuri täydellisiä minulle/sinulle. 

Kunnioita itseäsi ja valintojasi! Seiso ryhdikkäänä niiden takana ja kerro selkeästi, ettet halua kommentteja elämästäsi, mikäli et niitä erikseen pyydä. Tämä voi karkoittaa elämästäsi muutamia ihmisiä, mutta ehkä heidän sitten kuuluukin mennä? Eikö olisi unelmaa, jos ympärilläsi olisi vain ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet ja pyrkivät edistämään unelmiasi sen sijaan, että ampuvat niitä alas? 

Minä olen nyt siinä pisteessä elämääni, että sallin ympärilleni vain ihmisiä, jotka kannustavat, hyväksyvät, nostavat ylöspäin, vievät eteenpäin, antavat tilaa, kuuntelevat, ovat läsnä ja rakastavat vilpittömästi. Ilman odotuksia, ilman kommentteja. En enää tyydy vähempään. Minulla ei ole enää aikaa, eikä tahtotilaa keskittyä muiden elämänvalintoihin, sillä minä olen elämäni prioriteetti nro UNO. 

Siispä minä elän omaa elämääni, elä sinäkin rakas ystävä rohkeasti omaasi!