Muiden asioihin sekaantuminen on ollut viime aikoina pinnalla enemmän kuin koskaan. Meillä on kyllä oikein hyvät ja vahvat mielipiteet muiden elämästä ja valinnoista, mutta uskallatko katsastaa omiasi?
Minä olin ennen haka jakelemaan ohjeita ja neuvoja, kun joku elämäni ihmisistä tuli avautumaan minulle huolistaan. En tehnyt tätä tietoisesti ja neuvojeni takana oli, niin luulin, rakkaus. Luulin vilpittömästi auttavani toista kommenteillani, sillä halusin ilman muuta, että ihmiset ympärilläni olisivat onnellisia vuorokauden ympäri. Keskittyminen muiden elämään vei myös huomiota pois omista elämäni epäkohdista. On niin paljon helpompi keskittyä muihin, kuin itseensä.
Minä myös tuomitsin ne ihmiset, jotka aiheuttivat mielipahaa läheisilleni. Minulle ei milloinkaan tullut mieleen, että kolikolla on aina kaksi puolta, eivätkä asiat todellakaan ole yksiselitteisiä. En mitenkään voinut ymmärtää, että jokainen ihminen on tullut elämääni opettamaan jotain lisää MINUSTA ja jo senkin vuoksi tuo henkilö ansaitsee suuren kunnioitukseni.
Nyt tiedän toisin. Kenenkään toisen asiat eivät kuulu minulle! Tarkoitan tällä sitä, että olen ilman muuta läsnä, jos haluat jutella ja jakaa elämäsi kokemuksia. Kuuntelen, hyväksyn ja olen läsnä, mutta kommentoin enää harvoin ja silloinkin vain kysyttäessä.
Me ihmiset olemme tässä elämässä oppimassa miten rakastaa itseään (ja sitä kautta muita) vilpittömästi. Näin ollen tarvitsemme ne kipeätkin tapahtumat, jotka aktivoivat meissä asuvat traumat ja pelot, jotka taasen ovat esteinä itsemme rakastamisen tiellä.
Kun kommentoin ja annan neuvoja, astun energeettisesti sinun tontillesi. Kommentoimalla ja ehkä jopa kritisoimalla valintojasi lähetän sinulle sanattoman viestin, etten luota sinun tekevän hyviä valintoja elämässäsi. Kyseenalaistamalla en luota arvostelukykyysi oman elämäsi suhteen. Ei ihme, että meissä nousee valtava ärtymys, kun joku tulee kertomaan meille miten meidän tulisi tätä elämää elää ja minkälaisia valintoja meidän tulisi tehdä.
Totuushan kuitenkin on, että vain minä voin tietää miltä minusta tuntuu joku ihminen tai tapahtuma. Työpaikka tai vaate. Vain minä voin tietää ja yrittää arvuutella mitä haluan. Tai en halua elämääni. Minäkin kyselin ennen vanhaan ahkerasti muiden mielipiteitä ja hermostuin sitten valtavasti, kun pääni meni sekaisin tai vastaukset eivät miellyttäneet minua. En todellakaan ollut omassa voimassani!
Me kommentoimme aina omista traumoistamme käsin. Me peilaamme niitä toisten elämästä ja reagoimme jonkinlaisen käsittelemättömän tunnehaavan kautta. Meillä ei siis voi mitenkään olla "puolueetonta" katsontakantaa, mikäli omat traumat ja tunnelukot ovat käsittelemättä. Mm. ehdottomuus on yksi tällainen trauman aiheuttama reaktio. Kun siis kommentoit jonkun toisen elämää, sillä ei ole itseasiassa mitään tekemistä tuon toisen ihmisen elämän kanssa, vaan ainoastaan itsesi kanssa. Ihminen, joka ei ole kohdannut itseään, keskittyy toisen ihmisen elämään. Ihminen, joka ei uskalla katsoa sisimpäänsä, keskittyy muiden elämään. Toisten elämään puuttuminen on helpompaa, kuin katsoa peiliin ja kohdata omat kipukohdat.
Mikäli oma elämäsi on tapahtumaköyhää, ehdit seuraamaan muiden elämää mikroskooppisen tarkasti. Ehkä olisikin aika keskittyä omaan elämään ja sen rikastuttamiseen sen sijaan, että elät elämääsi "muiden kautta"?
Erilaiset perimät ja kulttuurit tuovat jo tullessaan hillittömän painolastin siitä millaisia valintoja meidän tulisi tehdä. Mihin uskoa, mitä opiskella, mihin mennä töihin. Olen omalla polullani huomannut, että mitä enemmän uskallan kyseenalaistaa näitä perimiä ja kulttuurellisia uskomuksia, sitä vapaammaksi olen tullut. Kun en anna minkään itseni ulkopuolelta vaikuttaa valintoihin, kun aloitan päiväni ikään kuin puhtaalta pöydältä joka päivä, koen ihan uudenlaista vapautta. Uskallan tehdä näin, sillä olen kohdannut sisäiset pelkoni ja uskomukseni. Minussa ei enää asu ihmismiellyttäjää, eikä laumasielua. Minun ei enää tarvitse tehdä mitään mihin en usko tai mitä en halua. Jos se ei tunnu minusta oikealta.
Perheen, suvun, koulun, työpaikan jne. paineet siitä miten meidän kuuluisi olla, voivat olla todella hurjia. Siinä saa olla aika vahva, että näitä aallokkoja vastaan uskaltaa lähteä taistelemaan. Joskus sitä vaan tekee valintoja, vaikkei itselle niin sopivia, koska siten pääsee helpommalla. Mutta minä halusin oppia rakastamaan itseäni aidosti ja vilpittömästi. Tästä syystä en enää kuuntele muita valintoja tehdessäni. En myöskään seuraa trendejä, perinteitä tai kulttuurillisia polkuja.
Sinun valintasi eivät kuulu minulle. Niin se vain on. Valitset sitten minkä tahansa uskonnon, työn, paidan, puolison, koulun, auton, sängyn, koiran, mitä tahansa. Valinta on sinun ja yksin sinun. Kun minä päästän irti kommentteineni ja neuvoineni, sinä itseasiassa saatkin ottaa täyden vastuun omista valinnoistasi. Joskus meidän täytyy iskeä päätä seinään vuosikausia, ennen kuin jokin oppi iskostuu kaaliin. Jos valintojasi vielä kyseenalaistetaan, niin sinussa noussut vastustus, voi pitkittää oppiaikaa. Voin antaa esimerkin, jotta saat kiinni mitä tarkoitan.
Sanotaan, että poltat tupakkaa. Lähipiirissäsi ihmiset kommentoivat jatkuvasti valintaasi ja muistuttavat siitä kuinka vaarallista tupakointi on. Mitä se terveydelle aiheuttaa. Lyön vetoa, että sinussa nousee kapinamieli ja ärsyynnyt näistä kommenteista. Hyvässä lykyssä poltat enemmän, kuin polttaisit, jos tupakointisi hyväksyttäisiin. Sillä jos se hyväksyttäisiin, eikä sinussa asuisi pientä kapinallista, joutuisitkin itse ottamaan vastuun valinnastasi. Silloin sinä todella olisit itse vastuussa tupakan mahdollisista haittavaikutuksista terveydellesi, sillä sinä ja vain sinä teet valinnan tupakoida. Voi olla, että tulisitkin toisiin mietteisiin ja tupakointi loppuisi ennen pitkää. Tai sitten jatkaisit, mutta olisit enemmän sinut ja tietoinen asian kanssa. Tai kyllähän sinä tiedät, että alkoholistia ei voi pelastaa kukaan muu kuin alkoholisti itse. Kommentoit tai et. Annat neuvoja tai et.
Kommentoimalla, kyseenalaistamalla tai neuvomalla muiden elämää, me itseasiassa vain ajaudumme erillemme toisistamme. Luomme erillisyyttä rakkauden sijaan.
Meillä kaikilla on oma, uniikki, elämänpolkumme. Ja se kuuluu vain meille. Minun kuuluu saada ne opit, jotka on minulle tarkoitettu ja siihen ei pidä kenenkään puuttua. Kenenkään ja todella tarkoitan ei kenenkään, tulisi tulla kertomaan meille miten elää elämäämme. Minä haluan ympäröidä itseni ihmisillä, jotka ovat läsnä ja hyväksyvät minut ja valintani sellaisina kuin ne ovat. Ja saan neuvoja silloin, kun niitä pyydän. Lopulta kuitenkin vain minä voin tehdä elämääni koskevat päätökset.
En nykyään enää ärsyynny helposti, mutta jos elämääni ja valintojani kyseenalaistetaan tai niitä spekuloidaan, siihen vedän selkeän rajan. Minun elämäni, minun valintani, minun vastuuni. Näpit irti! Joko olet minulle läsnä, kuten minä olen sinulle tai joudun ottamaan välimatkaa. Toisen elämään puuttuminen ja sen kyseenalaistaminen on äärimmäisen epäkunnioittavaa. Itse en tätä tajunnut silloin vuosia sitten ja se johtui ihan siitä, etten osannut kunnioittaa itseäni ja omaa elämääni lainkaan. Enää en sallisi kenenkään sekaantuvan elämääni.
Minä en tee valintojani kepeästi, vaan ne ovat aina tiukan ajatusprosessin, seulan ja itsetutkinnan tuloksia. Teen siis nykyään TIETOISIA päätöksiä. Minä olen päättänyt vapauttaa itseni kaikista peloista, uskomuksista, perinteistä, kulttuurillisista painolasteista, traumoista ja lauma-ajattelusta. Minä olen minä ja sellaisena ainutlaatuinen. Se mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi minulle. Ja päinvastoin. Tästä johtuen emme voi mitenkään laittaa kaikkia yksilöitä samanlaiseen laatikkoon ja olettaa, että olisimme onnellisia. Meistä jokainen tekee ainutlaatuisia päätöksiä, jotka eivät ehkä käy järkeen muille, mutta ovat juuri täydellisiä minulle/sinulle.
Kunnioita itseäsi ja valintojasi! Seiso ryhdikkäänä niiden takana ja kerro selkeästi, ettet halua kommentteja elämästäsi, mikäli et niitä erikseen pyydä. Tämä voi karkoittaa elämästäsi muutamia ihmisiä, mutta ehkä heidän sitten kuuluukin mennä? Eikö olisi unelmaa, jos ympärilläsi olisi vain ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet ja pyrkivät edistämään unelmiasi sen sijaan, että ampuvat niitä alas?
Minä olen nyt siinä pisteessä elämääni, että sallin ympärilleni vain ihmisiä, jotka kannustavat, hyväksyvät, nostavat ylöspäin, vievät eteenpäin, antavat tilaa, kuuntelevat, ovat läsnä ja rakastavat vilpittömästi. Ilman odotuksia, ilman kommentteja. En enää tyydy vähempään. Minulla ei ole enää aikaa, eikä tahtotilaa keskittyä muiden elämänvalintoihin, sillä minä olen elämäni prioriteetti nro UNO.
Siispä minä elän omaa elämääni, elä sinäkin rakas ystävä rohkeasti omaasi!
No comments:
Post a Comment