Sitä mukaa, kun fyysinen elämäni hiljeni, niin hiljeni myös sosiaalinen mediani. Naiseksi, jolla oli ennen niin paljon sanottavaa, ei ollut nyt intoa postata yhtään mitään. Muutamia kertoja avasin sovelluksen ja todella halusin tehdä postauksen. Mutta mitään ei tullut ulos. Ei yhtään mitään! Enkä minä enää tee väkipakolla yhtään mitään.
Aiemmin jaoin ajatuksiani sosiaalisessa mediasssa pitkän aikaa, koska se oli minulle oivallinen työväline itseni ja pelkojeni kohtaamiseen.
Nyt kun katson sosiaalisen median sisältöä ainoa ajatukseni on, etten halua tuhlata kallisarvoista energiaani ja viisauttani sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei aidosti arvosteta.
On uskomatonta miten paljon energia näissä sovelluksissa onkaan muuttunut vuosien varrella!
Muistatteko vielä, kun FB tuli markkinoille? Se oli aivan mahtavaa! Mikä upea tapa löytää kauan kadotettuja sukulaisia, ystäviä ja entisiä työkavereita! Muistan miten siistiä oli saada yhteys kaveriin, joka asui jenkeissä tai Afrikassa. Tämä oli mullistava keksintö, jossa sain itse luoda oman sosiaalisen verkostoni ja minulla oli mahdollisuus päästä osaksi muiden elämää, vaikka he asuivat toisella puolella maapalloa! Silloin oli ihana postata kuvia ja tekstejä näihin kanaviin ja seurata ystävieni elämää. Kaiken takana oli yhdistyminen ja yhteys muihin ja nautin siitä todella.
Sitten tuli Instagram ja olen pitänyt siitäkin alusta saakka. Ihanan simppeli, upeita kuvia!
Pikku hiljaa tämä kaikki alkoi kuitenkin muuttua. Rahan vuoksi. Feediin alkoi ilmestyä enemmän mainoksia ja ystävien päivitykset jäivät niiden jalkoihin. Muutamien vuosien sisällä kaikki glamour näistä upeista keksinnöistä oli poissa. Se ilo ja keveys, joka siellä ennen vallitsi, oli poissa.
Ja vain rahan vuoksi.
Sosiaalinen media tuntuu tällä hetkellä todella raskaalta ja jopa ahdistavalta. Vaikka yritän kontrolloida sisältöäni, en voi aina uskoa mitä kaikkea tavaraa feediini ilmaantuu. Minut halutaan pitää koukussa skrollaamassa ja klikkailemassa lisää.
Ja jälleen, vain rahan vuoksi.
Mitään sääntöjä ei ole mitä näihin sovelluksiin saa ja voi postata!
Sisältö on aivan uskomatonta - aivan sairasta jopa! Kaikkea ja kaikkia kuvataan häpeämättä. Huomionhaku on epätoivoista ja seuraajia pitää saada keinolla millä hyvänsä ilman mitään kunnioitusta itseä tai muita kohtaan. Jopa OF sisältöä kuvataan pienten lasten nähden jalkapallopelissä tai vaikkapa kuntosalilla.
Ihmiset kuvittelevat olevansa oikeutettuja tekemään mitä vaan.
Mistään et tiedä mikä on oikeaa ja mikä tekoälyn luomaa.
Me syytämme nuorisoa siitä, että heillä on puhelin liimattuna käteen ja sen vuoksi sosiaaliset taidot ovat katoamassa. Ja tietysti masennus kasvaa.
Mutta sen sijaan, että me syytellään nuorisoa, olisi meidän aikuisten aika katsoa peiliin. Pitkään ja hartaasti. Aikuiset ne pakenevat omaa elämäänsä tuohon pieneen boxiin, jota puhelimeksi kutsutaan ja addiktoituvat siihen. Siellä me sitten seurataan ihmisiä ja tapahtumia, joilla ei lopulta ole meille mitään merkitystä. Ja samaan aikaan, me ignoorataan elämämme tärkeimmät ihmiset.
Jonkun kuolema tai hakkaaminen on vain yksi reeli muiden joukossa.
Minä joskus ajattelen, että tämä maailma on tullut aivan hulluksi! Avaan appini ja tuijotan sitä suu auki. Olenko mä ainoa, jolla on vielä maalaisjärkeä päässä?!
Koska meistä tuli niin tiedostamattomia siitä mikä on oikein ja mikä väärin?! Olenko minä ainut, joka näkee miten lapsellisia ja vastuuttomia ihmiset nykyään ovat?!
En ole mikään salateoreetikko tai hippi, mutta kyllä oma eheytyminen (aikuistuminen) on avannut silmäni sille, miten rikki tämä maailma on!
Me hyväksymme toksisen käytöksen ilman rohkeutta puuttua siihen millään lailla. Minä kutsun tätä toksiseksi empatiaksi. Me ymmärretään paskaa käytöstä ihan liikaa ja nyt me sitten konkreettisesti nähdään mitä tuo ylenpalttinen “ymmärtäminen” on maailmalle tehnyt. Vähän niin kuin ostaisi viinaa alkoholistille ja sitten ihmettelisi miksi “Jamppa” juo.
Sivistynyt käytös, käytöstavat, “kiitos” ja “ole hyvä” ovat katoamassa sukupuuttoon. Samoin on käymässä vastuun ottamiselle tai anteeksipyytämisen taidolle. Me ei enää edes tajuta mikä käytös on epäkunnioittavaa ja mikä ei! Rajat ovat täysin hämärtyneet!
Se mitä nyt tapahtuu on traumojen ylösnousemus! Kaikki loukkaantuvat kaikesta. Jokaista tekoa ja henkilöä kritisoidaan ja kiusataan. Kiistoja käydään ei niin mistään. Ihmiset pahoittavat mielensä, joutuvat ahdistelluiksi ja joitakin jopa uhataan väkivallalla tai kuolemalla!
Näin reagoi emotionaalisesti epäkypsä henkilö. Ja nämä samat ihmiset siirtävät omat paskalastinsa (traumansa) lastensa, läheistensä ja koko ympäristönsä niskaan sen sijaan, että uskaltaisivat katsoa peiliin ja alkaa eheyttämään omaa sisäistä maailmaansa. Reaktio reflektoinnin sijaan!
Aikuinen, emotionaalisesti ehjä ja tyytyväinen ihminen ei KOSKAAN tunne tarvetta kiusata ketään. Ketään ei tarvitse pienentää, eikä uhata millään tavalla. Emotionaalisesti ehjä aikuinen kunnioittaa kaikkien näkemyksiä ilman vihaa tai pakottavaa tarvetta muuttaa toisen mielipidettä.
Minä itse kaipaan maailmaan ja sosiaaliseen mediaan enemmän autenttisuutta ja syvyyttä. Kaipaan TERVETTÄ empatiaa ja sympatiaa. Lisää rakkautta! Kaipaan sitä energiaa, joka joskus oli läsnä näillä alustoilla, ennen kuin raha ja huomionkipeys vei voiton.
Oman eheytymisen myötä oma maailmani näyttää niin valtavan erilaiselta kuin minua ympäröivä maailma. Kun muut huutavat huomiota ja kaipaavat ulkoista vahvistusta olemiselleen, oma maailmani käy seesteisemmäksi ja rauhallisemmaksi. Mä en kaipaa enää vahvistusta olemisestani keneltäkään. Kun ulkomaailma tulee aina vaan kiireisemmäksi, omani hidastuu entisestään. Kun kärsivällisyys katoaa ulkomaailmasta, minussa se kasvaa. Kun muut yrittävät olla täydellisiä mokaamatta, minä olen niin valtavan onnellinen tarpeeks täydellisenä. Jos sä haluat arvottaa mut ulkonäön perusteella, etkä mun persoonan perusteella, sä et ansaitse mua.
Minua ei kiinnosta paskaakaan mitä sinulla on päälläsi, vaan se kuka sinä olet. Minua ei myöskään kiinnosta paljonko rahaa sinulla on, vaan se miten sinä kohtelet perhettäsi ja yleensä ihmisiä. Minua eivät kiinnosta tittelisi, mutta olen kyllä todella kiinnostunut arvomaailmastasi.
Nykyään, jos joku kysyy mitä minä teen, vastaan että asioita, joista tulen onnelliseksi. Tai jos joku kysyy mitä tavoitteita minulla on niin vastaan, että ylläpitää ja kasvattaa sisäistä rauhaa. Ja jos minulta kysytään mitä haluan vielä saavuttaa, niin vastaukseni on, että haluan nauttia elämästä ihan kybällä.
En tiedä kestäisikö kehoni enää paluuta kiireiseen elämänrytmiin. Vuosien “selviytymis elämän” jälkeen haluan totisesti oppia siitä pois. Siinä on minun tavoitteeni.
Mä olen luova tyyppi ja mulla on tämä valtava kokemuksesta kumpuava viisaus. Joskus tunnen sellaista sisäistä painetta saada purkaa tätä kokemusta jotenkin ja tuoda sitä näkyville tähän maailmaan. Miten tai mihin, en tiedä ja tämä turhauttaa minua aina silloin tällöin.
Niinpä postaamisen sijaan, hengittelen sisääni raikasta ilmaa, laitan lenkkarit jalkaan ja lähden haahuilemaan metsän uumeniin ihailemaan peltoja, kukkia ja puita. Ihana syksyn tuoksu leijuu ilmassa.
Puhelimeni tai sosiaalinen media eivät koskaan ole olleet prioriteettilistan ykkösiä. Mulle ei tuota mitään ongelmaa olla tavoittamattomissa. Skrollaaminen ei ole niin tärkeää, enkä tosiaankaan ole addiktoitunut siihen. Mun elämä on niin paljon enemmän kuin tuo pieni boxi, eikä sosiaalinen media todellakaan määritä mua millään lailla.
Olkoon maailma siis sekaisin. Ainakaan mä en luo tänne lisää kaaosta. Ihan päinvastoin.
Yksinkertainen elämä, jonka itse määritän omanlaiseksi. Se on mun juttu!
