Kohtaamisia

Uskomattomia päiviä mulla on kyllä ollut. Vaikka on ollut kiire, niin sitten ei ole kuitenkaan ollut.

Olen ehtinyt tapaamaan useita minulle uusia tuttavuuksia ja olen niin onnellinen ihan jokaisesta. Opin joka ikinen kerta lisää.... itsestäni! Yllätys yllätys! Mutta näin sen vaan on. Jokainen teistä on minulle enkeli - opettaja ja kiitollisena otan oppeja vastaan. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että uskoisin kaiken mitä minulle sanotaan tai että oma totuuteni pääsisi hukkumaan jonnekin. Ei suinkaan. Pureksin, fiilistelen ja otan käyttöön kaiken mitä tarvitsen.

Meillä oli toissa päivänä puhetta itsensä hoitamisesta. Miten me emme millään sallisi sitä itsellemme. Jos mietin itsekin esimerkiksi, että mieleni tekisi hierojalle, ensimmäinen mitä mietin on hinta. Paljonko se maksaa? Onko minulla varaa? Raaskinko?

Sain toissapäivänä aivan ihanan muistutuksen. Voisinko joka kerran, kun jokin resonoi ja mieli tekee ottaa osaa miettiä sen niin, että paljonko olen valmis sijoittamaan itseeni?! APUA! Olen tämän jo jossain mielessä sisäistänyt, mutta tarvitsin tämän muistutuksen syventääkseni tätä ajatusta. Todella, paljonko olen valmis sijoittamaan itseeni!? Sillä sitähän se on, jokainen setti, josta saan joko mielen tai kehon ravintoa. Se todellakin on sijoitus itseeni! Ja aivan yhtä tärkeää kuin ruoka tai juoma!

Voinko siis asettaa hintalappua omalle itselleni? Miksi en olisi 49 €:n hieronnan arvoinen tai 20 €:n joogatunnin arvoinen? Miksi aina ensin reagoin hintaan negatiivisesti? Mikä minussa vielä panee hanttiin, kun kyseessä on oma hyvinvointini? Totuushan on, että olen rahani ansainnut ja saan siis käyttää ne juuri niin kuin parhaaksi näen?! Miksi siis pihtaan, kun kyse on sijoituksesta minuun?

Tämä oli aivan ihana muistutus jälleen itsensä rakastamisesta. Minä en voi laittaa hintalappua itseni hoitamiseen. Ja yht' äkkiä mieleeni muistuu viime keväinen Skotlannin reissu. Kun näin kutsun sähköpostissani, ilmoittauduin saman tien. Ihan saman tien. En edes katsonut hintaa, vaan tiesin, että sinne on lähdettävä. Kunnes sitten katsoin hinnan. APUA! Millä ihmeellä pystyisin maksamaan reissun ja vielä keräämään käyttörahatkin!?!

Siinä hetkessä minulla ei ollut aavistustakaan, tiesin vaan, että HALUAN lähteä ja että niin tulee tapahtumaan. Ja niin siinä tapahtui. En oikein vieläkään osaa selittää mistä rahat tulivat, mutta ne tulivat. Viikko oli ihan mieletön ja ihan joka ikisen pennin arvoinen. Mikään tapahtuma ei voinut himmentää iloani ja onneani, että olin päässyt reissuun ja ennen kaikkea sallinut sen itselleni!

Tällä viikolla olen myös saanut ihanan kokemuksen siitä, että asioista puhutaan suoraan. Rakastan sitä, että asioista puhutaan ihan suoraan. Että minulle sanotaan asiat niin kuin ne ovat, jotta minun ei tarvitse arvuutella ja luovia kenenkään pään sisällä.

Tiedän olevani voimakas persoona, joka pelottaa monia. Sydämeni on kuitenkin puhdasta kultaa ja
olen hyvin tietoinen omista prosesseistani. En milloinkaan syytä muita omista oloistani, vaan tiedän, että jos reagoidun jostakin, se on osunut johonkin kohtaan minussa, eikä sillä ole mitään tekemistä kenenkään muun kanssa. Se on täysin minun ja minun välinen asia. Näin ollen en osaa oikein nykyään enää loukkaantua mistään. En edes siitä, että joku ärsyyntyy minusta tai suuttuu minulle. Uskokaa tai älkää, se on ihan ok. Sehän vain tarkoittaa, että sillä kertaa minä osuin johonkin vanhaan muistoon, muistikuvaan, joka aihauttaa tunnereaktion. Ja koska hyväksyn omat tunnereaktioni, hyväksyn ne myös muilla. Tykkään ihan mielettömästi, että ympärilläni on ihmisiä, jotka puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä. Aina rehellisyys ei ole miellyttävää, mutta se on aina parempi, kuin vihjaukset, maton alle lakaisut tai päähän taputtelut. Tähän pyrin itsekin ja toisaalta, oma naamani paljastaa heti, jos en ole täysin rehellinen. Itse asiassa se, etten olisi rehellinen, on minulle nykyään lähes mahdotonta.

Kyllä! Mieletön viikko siis takana! Ai että mä sitten rakastan ihmisiä! Mä siis vaan kertakaikkiaan rakastan! Ihan kaikenlaisia! Minä en pystyisi elämään ilman ihmisiä, vaikka yksinkin viihdyn oikein hyvin. Olen vaan niin älyttömän kiinnostunut jokaisesta, jokaisen tarinasta, jokaisen sisimmästä, ihan jokaisesta. Ihan mielettömän mielenkiintoista ja kiehtovaa. Miten meitä voi olla niin monia miljoonia erilaisia ja silti joitain osilta niin samanlaisia. Mielettömiä selviytymistarinoita, joiden edessä ei voi olla kuin hiljaa. Ihmeissään toisen asenteesta elämään ja olemiseen. Ja jälleen saa muistutuksen, että minulla on oikeasti kaikki ihan älyttömän hyvin. Oli miljoonia tai ei, sillä ei ole merkitystä. Kaikilla näillä kokemuksilla on. Joka ikisellä ihmisellä on. Niillekään ei mitenkään pysty laittamaan hintalappua. Korvaamattomia ovat. Ihan niin kuin minäkin.