Mitä nyt?

Viime viikot ovat olleet ihanaa hullunmyllyä ja olen rakastanut joka hetkeä. Olen niin innoissani, etten meinaa housuissa pysyä. Ruoka ei maita, uni jää lyhyeksi, miljoona asiaa risteilee päässä jokaisena tuntina, jonka olen hereillä. En ole koskaan viettänyt näin paljon aikaa koneella tai puhelimessa. Testaillut sovelluksia sovellusten perään, kehittänyt Villa Vapauden konseptia, joka vielä tässä hetkessä tuntuu monesta monimutkaiselta. Aina on jotain haettavaa kirpputorilta tai rautakaupasta. Villiksen ovi käy tiuhaan tahtiin, kun olen siellä ja se tuntuu hyvältä. Kummasti tapaamiset ovat kuitenkin limittyneet niin, että olen ehtinyt jutustella jokaisen kanssa ja asiat tulevat hoidetuksi. Tätä se on, kun iso oma unelma on toteutumassa.

Joka hetkessä saan myös katsella pelkojani silmiin; Mitä jos en onnistukaan? Mitä jos kukaan ei tule? Miksi minä olisin erilainen kuin kukaan muu? Suututinko jonkun? Sanoinko liian tiukasti? Olinko liian kiltti? Ja pyörä jatkaa pyörimistään mielen sopukoissa.

Olen joutunut myös kasvokkain avun saamisen ja sen vastaanottamisen kanssa. Mikään ei ole minulle niin hankalaa, kuin avun pyytäminen ja sen vastaanottaminen. Aina tulee tunne, että jään jotain velkaa. Ei ole siis sattumaa, että hommaa on ollut niin paljon, etten mitenkään olisi pystynyt tekemään kaikkea yksin. Ja silloin saan taas kokea avun saamisen ja sen vastaanottamisen ilon. Miten hyvältä se tuntuukaan!

Jostain syystä, vaikka kaikki tämä hyörii ja pyörii, kieppuu ja kaartaa sekä mielessä, että kehossa, en saa itseäni paniikkiin. Totuushan on, että minä en tiedä mitä tulee tapahtumaan. En voi muuta kuin palauttaa itseni tähän hetkeen joka kerta, kun mieli lähtee harhailemaan liian pitkälle tulevaan. Juuri nyt - tässä hetkessä - kaikki on hyvin. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen. Vaikka paljon asioita on hoidettavana, ne hoituvat. Yksi kerrallaan.

Yritän hengitellä, rauhoittua, olla ajattelematta. Yritän syödä ja nukkua hiukan enemmän kuin viime yönä. Yritän laittaa puhelimen äänettömälle ja sulkea tietokoneen. Kunnes yht' äkkiä istun kynttilänvalossa hiljaisuudessa kotisohvalla ja mietin miksi "yritän" mitään? Ja päätän yrittää lopettaa yrittämisen. Ja mikä on lopputulos? Yritän vielä enemmän!

Kunnes huokaisen ja päätän, että mitä jos sallisin itseni olla ihan kaikenlaisena. Ajatuksilla tai ilman. Syön tai en. Nukun tai en. Pääasia on, että sallin ihan kaikki olotilat ja mielen pyörteet. Vain siten voin ehkä saada salaatin syötyä ja ensi yönä nukuttua tunnin pidempään. Tai sitten en.

Niin tai näin, olen onnellinen. Olen pystynyt luomaan paikan, jossa tapaamiset kestävät parikin tuntia, sillä tuntuu, ettei Villiksestä halua lähteä pois. Olen onnistunut ainutlaatuisissa sisustusratkaisuissa ja moni on ihmetellyt miten ihmeessä olen pystynyt luomaan tilasta sen mitä se on nyt, puolivalmiina. Lähtötilanne tilassa ei näet ollut kaunista katsottavaa!

Minulla ei ole tähän vastausta. Teen vain sen mihin sydän ohjaa. Villiksestä on tullut ihan itsestään elämäntarinani myös sisustuksen puolesta. Siellä on edustettuna kaikkea tapahtunutta elämäni varrelta. Ja miksi ei olisi, olenhan laittanut likoon paitsi sydämeni, myös itseni. Kokonaan.

Syteen tai saveen. Onnistuu tai ei, olen onnellinen ja kiitollinen, että uskalsin napata kiinni tilaisuudesta, kun se minulle tarjottimella annettiin. Niin monia lukuisia "sattumia" ja onnen potkuja on näiden kuukausien aikana tapahtunut, että se vahvistaa omaa luottamustani siihen, että kun jokin on tarkoitettu, se tapahtuu kuin itsestään.

Tänään vein stereot Villikseen ja aamullisen tapaamisen jälkeen, laitoin pystyyn omat jamit! Reggea soi ja minä jorasin! Ruuvasin verhotankoja ja jorasin taas muutaman biitin. Argh, miten ihanaa!

Madam Freedomilla voi siis muutama kilo tippua ja silmäpussit kasvaa, mutta parasta on sisäinen olotila. Hetki kerrallaan, mistään mitään tietämättä, jatkan tätä elämäni seikkailua eteenpäin. Katsotaan mitä tuleman pitää. Elämästä kun ei koskaan tiedä.

Hengissä ollaan, täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja hulluutta sydän tulvillaan! Ihania ihmisiä tulvii elämääni ikkunoista ja ovista. Nöyrän kiitollisena jokaisesta hetkestä, niistä haastavistakin.

Autossa minua odottaa pinkki hurmuri-imuri nimeltä Hetty, joka pääsee heti huomenna uuteen kotiin Villikseen. Ja sinne päästyäni minua tervehtii Bertta, meidän "vahtitoissi" - pinkki lelukäärme, jonka nähdessäni en voi kuin hymyillä.

Ja näin muistan, että olen siellä missä minun kuuluukin. Minun huvikummussani.