Itserakkaus on kuitenkin toinen sana itsekkyydelle ja tämä on aivan eri asia, kuin itsensä rakastaminen eli itsestään huolehtiminen.Miten itse koen nämä kaksi asiaa. Minulla on näistä kahdesta termistä monta eri ajatusta.
Itsekäs rakastaminen asettaa kaiken vastuun omasta olemisesta, omista ratkaisuista ja olotiloista toisen harteille. Minä olen joko aina ottanut tuon vastuun harteilleni, huolehtija kun olen tai antanut vastuun itsestäni toiselle. Ja metsään ollaan menty!
Miellän itsekkyyden myös empatian ja sympatian puutteeseen. Itsekkyys ei tunne myötätuntoa muita kohtaan. Ehkä itsekkäänä ihmisenä otan enemmän karkkia itselleni, kuin miettisin jääkö niitä muille. Menen aina itse ensin ovesta katsomatta kenen sormille ovi perässäni napsahtaa, eikä minulle tulisi mieleenkään pitää ovea auki takana tulevalle. Kohteliaat sanat, kuten kiitos ja anteeksi puuttuvat ehkä sanastosta kokonaan. Itsestään selvyys voi olla itsekkyyttä. Itsekkyys näkyy myös kunnioituksen puutteena muita kohtaan. Kunnioituksen puute voi olla tapa, jolla puhuu muille tai tapa, jolla käyttäytyy muita kohtaan. Tämä kaikki kertoo henkilön omasta kunnioituksen puutteestaan itseään kohtaan.
Vuosia "astelin muiden tonteilla" ja perustelin sen sillä, että ulkopuolisena näin mukamas selkeämmin miten jonkun piti elämäänsä elää. Ja sitten ihmettelin, kun koin vastustusta ja vastarintaa, suuttumusta ja kaunaa. Olin niin pienestä pitäen huolehtinut ensin sisarestani ja sitten pikku hiljaa kaikesta ja kaikista. Huolehtiminen oli siis minulla "selkärangassa". Luulin, että tämä on rakkautta! Huolehdin, koska rakastin niin paljon ja halusin, että kaikilla olisi hyvä olla! Tämä vei itseltäni paljon energiaa ja kuten sanottu, koin todella paljon vastarintaa. Kun viimein tajusin päästää irti huolehtimisesta tuntuu, kuin tuhat kiloa olisi otettu hartioiltani! Ja kappas vaan, aloin huolehtimaan itsestäni!
Nyt vuosia myöhemmin ymmärrän, ettei minulla ollut mitään oikeutta puuttua kenenkään elämään, ei edes oman tyttäreni. Enhän itsekään sietäisi sitä muilta! Tyttäreni kysyy kyllä, jos tarvitsee apua tai tukea. Minä olen mielelläni hänelle läsnä, kuuntelevana korvana ja olkapäänä, kun hän sitä tarvitsee. Nykyään en kuitenkaan juuri kommentoi, jos minulta ei kysytä. Kuuntelen vaan ja höpöttelen omia kuulumisiani. Ja muutoin minun tehtävänäni on huolehtia itsestäni ja omasta elämästäni.
Kummallisesti rauha on laskeutunut maahan. Ei enää turhia riitoja, eikä ristiriitoja. Hän saa tehdä omat ratkaisunsa, se on hänen elämänsä ja minä kunnioitan kaikkia niitä, niin kuin kunnioitan omiani. Harvoin tulee enää edes mieleen kyseenalaistaa hänen valintojaan, sillä niin paljon luottamus on kasvanut. Luottamus siihen, että hän tietää mitä tekee ja jos joskus tuleekin notkahduksia, niin kuin elämässä aina tulee, ne ovat oppeja, jotka on hänelle tarkoitettu. Äidin rakkaus ei ole kadonnut mihinkään, ihan päinvastoin. Tuntuu, että rakastan tytärtäni koko ajan enemmän ja enemmän, kun huolehtiminen ei aja minua hänestä etäämmäs. Olen hänestä niin suunnattoman ylpeä! Paras lahja siis, jonka voin tyttärelleni antaa, on jatkaa itsestäni huolehtimista, itseni rakastamista.
Olen siis päästänyt irti muiden huolehtimisesta. Tämä vei aikaa ja vaati tietoista, sisäistä työtä. Olen läsnä ja tukena, kun minua tarvitaan, mutta muutoin jokainen saa tehdä juuri niin kuin itsestään hyvältä tuntuu. Ja tämä tuntuu oikein hyvältä. Tämä jos mikä, on itsestään huolehtimista - itsensä rakastamista. Pähkinänkuoressa, muiden elämä ei kuulu minulle. Minä kuulun minulle. Piste.
Mitä sitten on itsestään huolehtiminen - Itsensä rakastaminen? Sen tiedän ainakin, että se on ensiarvoisen tärkeää. Miten ihmeessä minulla olisi antaa mitään itsestäni muille, jos en ensin pitäisi huolta omasta jaksamisestani. Jos en huolehtisi rajoistani ja kunnioittaisi itse itseäni.
Minulle itsestäni huolehtiminen on itseni hemmottelua. Sallin itselleni hoitoja, hyvää ruokaa ja juomaa sekä minua tukevien ihmisten seuraa. Itsensä rakastaminen tarkoittaa minulle myös sitä, että vietän aikaa ihmisten kanssa, jotka vilpittömästi haluavat olla kanssani, eivätkä tee sitä velvollisuudesta. Itseni rakastamista on se, että olen tekemisissä ihmisten kanssa, jotka pystyvät tukemaan minua 100 %:sti kaikessa mitä teen, enkä jaksa enää kuunnella negatiivisia kauhuskenaarioita siitä mitä voisi ehkä tapahtua.
Olen hyvin kontaktissa ja linjassa sydämeni kanssa ja vaikka kaikki tekemiseni eivät aina tuntuisi muiden silmissä järkevältä tai ymmärrettävältä, en voi enää antaa sen vaikuttaa minuun. Minun on tehtävä niin kuin minusta hyvältä tuntuu. Jokainen meistä katsoo tätä elämää omien kokemuksiensa kautta ja reaktiot ovat sen mukaisia. Minä olen aina ollut aika peloton, enkä voi muuttua pelokkaaksi jonkun toisen mieliksi tai vaikka jonkun toisen maailma siitä kuinka heilahtaisi. Hyväksyn sen, että se mikä minulle on helppoa, voi toiselle olla todella iso juttu.
Jatkan siis tällä itseni rakastamisen tiellä, on se muoto sitten mikä tahansa. Kun teen näin tunnen, miten sydämeni täyttyy rakkaudesta kaikkia ja kaikkea kohtaan.
Minulle itseni rakastaminen on siis itseni kuuntelemista ihan kaikessa. Mitä puen päälleni, mitä syön tai juon, mitä kosmetiikkaa käytän, kenen kanssa vietän aikaani ja miten, missä. Olen aina tavoitettavissa rakkailleni - läheisilleni ja ystävilleni, kun he sitä tarvitsevat, mutta jätän heidät rauhaan, jos kanssani oleminen ei tunnu hyvältä. En jaksa enää pakottaa mitään tapahtuvaksi, vaan elämä saa soljua rauhassa ja tuoda tullessaan sen minkä kuuluukin. Uskomatonta puhetta entiseltä kontrollifriikiltä!
Koska pidän itsestäni huolta, muistan myös kiittää itseäni kaikista näistä oivalluksista ja opeista, jotka huomaan elämässäni. Jälleen, itsestäni huolehtimista parhammillaan.
Totuus on, että itsensä rakastaminen - itsestään huolehtiminen on jokaisen henkilökohtainen asia. Minulle se on kaikkea yllä mainittua ja varmaan miljoona muuta asiaa, joita en muistanut mainita. Vain sinä tiedät mikä on sinulle parhaaksi.
Minulle se on tässä hetkessä kuppi teetä ja kynttilänvalo <3
No comments:
Post a Comment