Brutaali rehellisyys

NOTICE! This text is first in Finnish and below that, in English.

Tänään tunnen surua. Ehkä hiukan ahdistustakin. Itkettää, enkä tiedä miksi. Mikään ei ole huonosti, mutta mikään ei ole hyvinkään. Jos olen ihan rehellinen, minä en ole onnellinen. Juuri tässä hetkessä. Kun aloin tehdä itseni kanssa töitä, jouduin rikkomaan monta erilaista laatikkoa, johon olin itseni työntänyt. Yksi niistä oli se, että voin näyttää maailmalle vain iloista naamaa ja surra salassa. Sitä mukaa, kun hyväksyntä ja rakkaus itseäni kohtaan kasvoi, sitä autenttisemmaksi tulin. Mitään ei tarvitse salata. 

Brutaali totuus on, että on päiviä, jolloin vain haluan pois tältä maapallolta. Sitä mukaa, kun oma sisimpäni keveni, sitä raskaammalta maailma alkoi tuntua. Minun on äärimmäisen vaikea enää kestää sitä miten me ihmiset käyttäydymme toisiamme kohtaan. Miten me käyttäydymme luontoa ja eläimiä kohtaan. Lapsia kohtaan. Ja rehellisiä kun tässä kerran ollaan, niin totuudellisesti, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi pienestä saakka. 

Nyky maailma näyttää valehtelulta, manipulaatiolta, vallalta, ilkeydeltä, vittuilulta, kiusaamiselta, huolehtimiselta, kontrolloinnilta, stressiltä, epäkunnioittavuudelta, väkivallalta, taistelulta, elämästä selviytymiseltä, päällepäsmäröinniltä, omien mielipiteiden läpi junttaamiselta, sovinismilta, rasismilta, muiden miellyttämiseltä, muiden syyttämiseltä, turvallisuudelta, muiden mielipiteiden välittämiseltä, rooleilta, laatikoilta, traumoilta, uskomuksilta, painostukselta, mustasukkaisuudelta, menettämisen pelolta, ulkonäköpaineilta, julmuudelta, pakenemiselta, puhumattomuudelta, asioiden lakaisemiselta maton alle, tyytymiseltä, kriittisyydeltä, armottomuudelta, itsensä piiskaamiselta, suunnitelmallisuudelta, kiireeltä, läsnä olemattomuudelta, uhriudelta, addiktioilta,  uhrautumiselta, raatamiselta, ilkeän käytöksen sallimiselta, marttiydelta, pahimman pelkäämiseltä, tuominnalta, itsestäänselvyydeltä, naamioilta (kaikki on aina hyvin), virheiltä, muiden syyttelyltä, pahalta ololta. Tämä kaikki on pelon aiheuttamaa ja minulle todella vanhaa ja raskasta energiaa. 

Minun oma sisäinen maailmani on kaiken tämän vastakohta, sillä rakkaus on kaikkea muuta kuin yllä mainittuja asioita. Minulle rakkaus näyttää luottamukselta, henkiseltä kasvulta, itsensä kehittämiseltä, omien toimintatapojensa muuttamiselta, tietoiseksi tulemiselta, asioiden kohtaamiselta, aikuisuudelta, välittämiseltä, herkkyydeltä, haleilta, kauniilta sanoilta, kehuilta, selkeiltä rajoilta, muiden kunnioittamiselta, rehellisyydeltä, armolta, hyväksymiseltä, lempeydeltä, elämästä nauttimiselta, kompromisseilta, oman arvon tuntemiselta, itsensä rakastamiselta, vapaudelta, vastuulta, avoimuudelta, erilaisuuden hyväksymiseltä, kannustukselta, seikkailulta, elämän virralta, rentoudelta, olemiselta, antamiselta ja saamiselta, oppimiselta, elämänkoululta. Se tuntee sanat kiitos ja ole hyvä. 

Ja kaikki nämä yllä mainitut kuvaavat minun maailmaani. Voitte ymmärtää ristiriidan, joka sisälläni joskus vallitsee. Miksi tunnen itseni ulkopuoliseksi, erilaiseksi. Totuus kuitenkin on, että minä olen elänyt todeksi tuota pelon maailmaa. Ottanut siihen osaa. Käyttänyt pelon keinoja elämästä selviytymiseen. Purkanut pahaa oloani muihin. Enhän tiennyt mitään muuta tapaa olevan olemassakaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, että voisi olla muitakin tapoja elää ja olla. Kunnes matka sisimpääni, tuonne pelon maailmaan, alkoi aivan kuin itsestään. Oli aika eheyttää oma itseni ja oppia rakastamaan itseä aidosti.

Jos kuvaisin entistä minääni parhaiten sanoisin, että olin täynnä mustaa, raskasta mutaa. Jokainen meistä tietää, että syntyessämme, me olemme putipuhtoisia. Keveitä. Autenttisia. Kunnes elämä ja sen ihmiset alkavat lappaa omia muilta oppimiaan uskomuksia ja pelkoja meihin. Pikku hiljaa puhdas, valkoinen sisimpämme täyttyy muiden sinne lappaamasta mudasta ja tuo vanha, haiseva lieju, ohjaa elämäämme, emmekä me ole tästä edes mitenkään tietoisia. 

Jostain syystä, minä tulin tästä mudasta tietoiseksi. Se ei tokikaan tapahtunut hetkessä, mutta aloitettuani, matka sisimpääni syveni ja syveni, sillä jokin minussa ei halunnut enää elää todeksi tuota vanhaa, raskasta maailmaa. Sitä mukaa, kun kohtasin itseni uudelleen ja uudelleen eli lappasin tuota raskasta mutaa ulos sisimmästäni, oloni keveni ja keveni. Tein ikään kuin tietämättäni matkaa sen Saijan luo, joka olin syntyessäni. Kivulias, antoisa ja kiintoisa matka, joka varmasti jatkuu lopun elämääni. 

Minä en ole täydellinen (vaikka olenkin), mutta olen halukas. Olen halukas oppimaan virheistäni, vaikka se tarkoittaisi sitä, että minun on hakattava päätäni seinään useamman kerran. Jatkan sitkeästi itseni kanssa istumista, sillä se minkä olen matkallani tajunnut on, että jos haluan luopua mudasta sisälläni, minun on sitouduttava itseeni 100 %:sti, eikä siihen väliin saa tulla kukaan, eikä mikään. Sisäisen matkani varrella häiriötekijöitä on ollut ja ne ovat hetkellisesti heivanneet minut "raiteiltani". Nyt osaan vieläkin paremmin pitää omat rajani eli pysyn entistä tukevammin omalla raiteellani. Minulle ei riitä se, että huomaan omat vanhentuneet toimintatapani. Minä haluan myös tietoisesti muuttaa niitä, jos tarvetta on. Minulle tämä on aikuisuutta, itsensä kehittämistä ja henkistä kasvua. 

Ennen olin siis ikäänkuin unessa, täysin tiedostamaton mudasta sisälläni (toimintatavoistani, uskomuksistani, peloistani jne.). Nyt, olen tietoisempi kuin koskaan. Ja ennen kaikkea, teen TIETOISIA valintoja. Jos otan lasin viiniä, teen sen tietoisesti ja ilolla, en siksi, että pakenisin sisäistä pahaa oloa, jota en halua kohdata.

Tänään tunnen siis surua, yksinäisyyttä ja minua itkettää. Tämä "mudan lapiointi prosessi" on ollut äärimmäisen pitkä, raskas ja yksinäinen ja tällaisinä päivinä mietin, miksi ihmeessä minä tähän ryhdyin. 

Annan siis itselleni luvan olla, itkeä ja surra. Olen brutaalisen rehellinen tunteissani joka hetki ja tämä tarkoittaa sitä, että minun on annettava kaikenlaisten olotilojan olla. Kohtaan ne suurella rakkaudella ja armolla ja kiitän itseäni, että uskallan. Syvällä minussa elää luottamus ja tieto siitä, että omalla sisäisellä matkallani on jokin tarkoitus, jota en juuri nyt pysty näkemään ja että joku päivä minäkin löydän paikkani ja tukiverkostoni tästä maailmasta. Rakkaus luottaa ja rakkaushan minä olen: LOVE IN ACTION! 

BRUTAL HONESTY

Today I feel sad. Maybe a little anxiety too. I feel like crying and I don't know why. Nothing is wrong, but nothing isn't good either. If I am totally honest, I am not happy. In this moment. When I started my inner journey, I had to break so many boxes where I had pushed myself into. One of them was, that I have to always show the happy side of me and keep my grief to myself. As the acceptence and love towards myself grew, the more authentic I became. Nothing needs to be hidden.

Brutal honesty is, that there are days, where I just want to leave this earth. The more lighter my inner world became, the heavier the world started to feel. It is very difficult to me sometimes to handle the way we humans treat each other. How we treat the nature and the animals. Or the childen. And since we are being brutally honest, I have felt like an outsider ever since I was born.

Fear looks to me as lies, manipulation, power, wickedness, bullying, caretaking, controlling, stress, disrespect, violence, fighting, surviving, forcing own opinnions to others, chauvinism, rasism, pleasing others, blaiming others, safety, caring what others think, roles, boxes, traumas, beliefs, pressure, jealousy, fear of loosing, preasure of the appearance, cruelty, running instead of facing, obmutescence, sweeping things under the rug, settling, critisism, ruthlessness, having no mercy to oneself, planning, being busy, not being present, victimhood, addictions, sacrifice, slavery, allowing mean behavior, being a martyr, expecting the worst, judgement, things taken for granted, masks (all is always well), mistakes, feeling bad inside. 

All things mentioned above are describing the world that we live in. My own inner world is the oppisite of all this, because that's how unconditional love is. For me this love looks like trust, spiritual growth, self devolopment, becoming conscious, facing things, maturity, caring, sensitivity, hugs, beautiful words, compliments, clear boundaries, respecting others, honesty, mercy, acceptence, kindness, enjoying life, compromising, self value, loving oneself, freedom, responsibility, openness, excepting difference, encourageing, adventure, flow, relaxing, being, giving and receiving, learning, lifelessons. It knows the words like thank you and welcome. 

All these things mentioned descripe my inner world. Now you can understand the conflict that I have sometimes inside of me. I feel myself as an outsider, different. The truth, however is, that I have been living a life of fear. I have been part of it. I have used the tools of fear to survive in life. I have put my shit on others. I didn't have a glue that there could be another way to live. Until the journey into my inner world began.

If I would have to descripe my old self, the best way would be that I was full of black, heavy mud. Each and every one of us knows, that when we are born, we are clean. Light. Authentic. Until life and it's people start to shovel their own beliefs and fears into us. Bit by bit that clean, white inner world starts to fill up with this mud and this old, smelly mud, is the one that direct our lives. And we are not even aware of this.

For some reason, I became aware of this mud. It for sure, didn't happen in a moment, but once I started my inner journey, it just got deeper and deeper, because something in me didn't want to live in that old, heavy world, in that mud. I had to face myself again and again and shovel that mud out of my system again and again. The more I did this, the more lighter I started to feel. Without me knowing, I was traveling towards that Saija I was, when I was born. Painful, so fruitful and interesting journey that will go on as long as I live. 

I am not perfect (although we all are), but I am willing. I am willing to learn from my mistakes even if it means that I have to bang my head to the wall more then once. I keep sitting with myself, because in this journey I have understood that if I want to let go of all the mud I am carrying, I have to commit to me 100 %. Nothing or no one can come in between. During my inner journey there has been events that have been throwing me out of my tracks for a moment. Now I know even better how to keep my boundaries, so I will not be thrown out of my center that easily anymore. For me, it is not enough that I see my old ways of being and acting. I also want to consciously change them, if there is a need for that. For me, this is maturety, self care and mental growth. 

Before I was kind of in a sleep, totally unconscious about the mud (my behavior, my beliefs, my fears and so on) inside of me. Now, I am more aware than ever before. And most of all, I live a conscious life. I make conscious choises. If I take a class of wine, I do it consciously. Not because I'm running from feelings I don't want to face. 

So today I feel sadness, loneliness and I feel like crying. This shoveling the mud, has been a long, hard and lonely journey and days like these I wonder, why I ever started. 

So I give myself a permission to be, cry and feel sad. I am brutally honest about my feelings in every moment and this means that I need to allow myself to be no matter how I feel. I face these feelings with huge unconditional love and mercy and I give myself thanks that I dare. Deep inside of me there is this trust and knowing, that this inner journey has a reason that I am not able to see right now. And that some day I will find my place and my support group in this world. Unconditional love trusts and that is who I am: LOVE IN ACTION!