Kiltin tytön syndrooman murtuu viimein!

Tällainen teksti osui silmiini tänään ja miten sattuikaan! Tämä on aihe, jota olen viime aikoina miettinyt ja jota olen saanut ihan käytännössä harjoittaa: 

"I admit, I am a slow learner when it comes to certain things. All of my life I have tried to be careful about not judging or gossiping about others. There was a time when I wouldn't express my true feelings about a situation or person because I didn't want to judge or gossip. And if I did try to express it, I would feel horribly, overwhelmingly guilty. I wanted to be kind. I wanted to be forgiving.

I always wanted to give others the benefit of the doubt. I tried my best, I really did. But in that process, I was being most unkind to myself.
It took some time but finally I had a revelation. Slowly I began to realize that speaking my truth was not gossip. I began to I understand that discerning and judging (condemning) are two different things entirely.

My desire to be nonjudgmental actually kept me from seeing truths that I needed to see. I wasn't being honest with myself, for fear of being judgmental. I would stay in situations and relationships that were not good for me, for too long. For fear of being judgmental I remained uncomfortably stuck in my denial.

I now know that I am allowed to speak my truth about situations in my life and how they affect me. I am allowed to express my feelings of dislike for certain situations and even others approach or treatment of me. I am allowed to express my truth without it being a judgment. If something doesn't feel right, I am allowed to say it. What a revelation ! What freedom !

I now see that this has everything to do with boundaries. For so long I didn't know anything about boundaries for myself. (I told you I'm slow sometimes) I was stuck in denial about others behavior towards me and by wanting to always be kind, I allowed so many things that were uncomfortable and sometimes just plain unacceptable. And because I allowed situations to continue, I would feel powerless, resentful and victimized.

Speaking my truth is the path of self love. In doing this, I love and care for myself first and foremost. In loving myself, I can let go of situations and relationships that I feel are not in my best interest. I can bless those situations and relationships as I let them go in love.
If you struggle with this like I did, here's what I have learned:
Be honest with yourself.
Your feelings are valid.

If you need to speak your truth, do it honestly.
Don't feel guilty about speaking your truth.
Your truth is not gossip.
Let go of all that does not serve you.
Bless people and situations as you let them go in love.
Love yourself first
Care for yourself first.
In joy..."

- Michele Casella Collier - 

Kiltti tyttö antaa kohdella itseään kaltoin, huonosti, antaa käyttää itseään hyväksi, sillä olisihan se kauheaa, jos minusta ei pidettäisi. Miten valtava paha olo sisällä onkaan, kun sydän jo tietää, että toisen käytös ei ole oikein, mutta et uskalla sanoa tai tehdä mitään, ettei toinen vain suuttuisi ja hyvässä lykyssä ei koskaan enää edes puhuisi sinulle! Ja miten sitä taistelee itseään vastaan, kun kääntää poskea toisen perään ja yrittää rajattomasti "ymmärtää" toisen pahaa oloa. Entä se syyllisyyden määrä, kun ajatuksiisi pääsee pahoja ajatuksia siitä toisesta, joka sinua satuttaa! 

Herran pieksut mitä henkistä väkivaltaa itseään kohtaan! Ei ole ihme, että paitsi mielessä, niin koko kehossa tuntee tuon kokemansa epäreilun kohtelun. 

Noh, ei enää! Nyt minun rajapyykkini on saavutettu. Olen vuosia antanut käyttää itseäni hyväksi, ollut roskakorina muiden tunteille ja olotiloille. Olen myös itse tehnyt muille niin, mutta luojan kiitos, päätin ottaa vastuun itsestäni ja omista oloistani. Tämä voimaantumisen tunne on jotain ihan käsittämätöntä! En ole ikinä eläessäni kokenut tällaista! Se sisäinen voima, joka minussa on aina ollut, mutta joka oli vuosikausiksi hautautunut jonnekin syvälle sisimpääni, on nyt pääsemässä täyteen kukoistukseensa.

Ja ei, "tiukkana oleminen " ja omista rajoista kiinni pitäminen ei vaadi huutoa, vittuilua, kiukuttelua, haistattelua, väkivaltaa tai edes toisen alentamista. Ei. Tämä sisäinen voima on rauhantila, josta käsin voin tyynesti - ikään kuin vain toteamalla - tehdä asian selväksi. Ja kuulkaa, tämä on miljoona kertaa voimallisempi tapa, kuin mikään muu! Trust me! Ihan mieletöntä! Eikä vastapuoli kyseenalaista sitä millään lailla, se tässä on parasta! Kun teen rajani selväksi toista kunnioittaen, saan "sitä mitä annan". 

Mikä parasta, meillä kaikilla on avaimet tämän oman sisäisen voiman käyttöönottoon! Minä olen löytänyt omani ja avannut lukon. Nyt sekä avain, että lukko on roskiin heitetty, sillä tätä ovea en suostu sulkemaan enää koskaan!

Minulle on niin monta kertaa sanottu, että olen liian kiltti, että minun pitäisi kehittää hiukan asennetta ja uskaltaa sanoa ei! Tätä aihetta olen mielessäni pyöritellyt, että mikä on se minun tapani olla tiukka, omata asennetta ja vetää tiukat rajat siihen, miten minua kohdellaan. Ja viimein, kiitos kaunis viime aikaisten tapahtumien ja oman uskalluksen olla toimimatta ensimmäisen impulssin saatuani, osaan viheltää pelin poikki. Sanoa - NO MORE! Ja jatkaa rauhassa, rakkaudessa ja kiitollisena elämääni eteenpäin ja antaa toisen tehdä samoin.

Harjoituskertoja tulee varmasti elämässä vielä vastaan miljoona kertaa ja joskus onnistun, joskus en. Ei haittaa! Siemen on kylvetty, lukko omaan voimaan avattu ja perskutarallaa, että tuntuu hyvältä!!!