Omaa aikaa Intiassa

Onpas siitä aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut tänne tai yhtään minnekään. Ehkä se on niin, että takki on ollut aika tyhjä Villiksen sulkemisen jälkeen. Siispä otin pienen irtioton kaikesta ja lähdin kuuden viikon matkalle Intian Goalle!

Yllätys oli huomata miten hyvin ja nopeasti sitä sopeutui uuteen ympäristöön, jossa en ole koskaan ennen ollut. Gambian vuodet ovat varmasti koulineet tätä reissunaista sen verran, ettei sitä ihan pienistä enää hätkähdä, eikä intialainen elämätapa nyt niin kauhean erilainen ollut, kuin afrikkalainen. Ehkä hiukka enemmän ihmisiä.... ja lehmiä.

Olin itse ajatellut ja suunnitellut, että nyt laitetaan likan keho kuntoon joogan ja kasvisruokavalion avulla. Ehkä hankkiutuisin Ayurvediseen hoitoon ja saisin sieltä ohjeita itseni huoltamiseen. Noh, tätä halusi mieli, vaan sydän halusikin jotain ihan muuta.

Löysin joogaa juu ja Ayurveda hoitoloita myös. Joogaan lähdin ja kyllä, oli ihan loistava fiilis! Mutta olipa kallista. Niin olisivat olleet myös Ayurveda hoidot. Goa on turistipaikka, jossa hinnoittelu on kohdillaan. Pystyin ottamaan joogatunteihin osaa muutamia viikkoja, mutta sen jälkeen budjetti ei antanut myöten jatkaa. Onneksi löysin toisen paikan, puolet halvemman, mutta puolet kauempana edellisestä. Kun halusin joogatunnille, oli kello laitettava soimaan aamulla klo 7.15. Useimpina aamuina olin niin poikki, että jouduin raahautumaan puoli väkisin tunnille.

Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, tunnit olivat ihania, mutta totuudellisesti, olisin vain kaivannut lepoa ja olemista. Tästä johtuen päätin viimein, että menen, kun tuntuu siltä ja niinhän siinä kävi, etten enää mennyt tunneille. Sydämeni huusi olemista ja aikatauluttomuutta!

Jostain syystä en kokenut tällä reissulla valtavaa tarvetta koko ajan tehdä jotain tai nähdä jatkuvasti uusia paikkoja. Ja toisaalta mieli huusi koko ajan, että kyllä sinun nyt pitäisi, sillä ethän sinä tiedä tuletko enää koskaan takaisin! Noh, kaiken kaikkiaan näin sen minkä pitikin ja näin jälkikäteen - vaikka paikan päällä ei siltä tuntunutkaan - näin tosi paljon.

Entä tunnekirjo sitten. Se oli yhtä värikästä, kuin kuvassa näkyvät mekot! Pääni sisällä tapahtui paljon. Ensimmäiset viikot olivat ihanaa flow tilaa, uutuuden viehätystä ja hetkille antautumista. Mutta jossain kohtaa jokin muuttui. Pintaan nousi vanhoja tunteita, kuten ahdistusta ja suruakin. Itku pääsi monena aamuna ja minkäs teet. Ei auttanut kuin antautua ja hyväksyä.

Ja kun näin annoin kaiken tapahtua, sain myös kiinni siitä mistä oli kyse. Tai tässä mainittakoon yksi niistä. Olen saanut jonkin verran kommentteja blogistani ja viime vuoden kirjoituksistani. Tämä on mahtava homma, sillä se kertoo vain siitä, että ihmiset ovat lukeneet tekstejäni ja ovat reagoituneet niistä eli jokin heissä piilossa ollut tunnetila on saanut nousta pintaan. Ja se on ihan mahtavaa!

Mutta se mikä itselleni tuli yllätyksenä oli se, miten nuo kommentit ovat jääneet minua kalvamaan. Olenko henkisesti vakaa, pitäisikö minun mennä juttelemaan psykiatrin kanssa, onpas ollut ylä- ja alamäkeä jne. Ja tämä kaikki on saanut minut kyseenalaistamaan oman olemiseni. Että olenko oikeasti hullu tai täysissä sielun ja ruumiin voimissa?

Kun kirjoitan tänne, kirjoitan aina itselleni. Olen tehnyt tietoisen valinnan kirjoittaa julkisesti. Jakaa kaikenlaisia puolia ja tunnetiloja itsestäni. Luet kirjoituksiani tai et, se ei kuulu minulle. Se, miten sinä reagoidut, jos luet tekstejäni, ei myöskään kuulu minulle. Jos itsessäsi on puolia, joita et halua kohdata, sekään ei kuulu minulle. Omaan esittelyyni olen kirjoittanut jo aikoja sitten: "Minulle saa nauraa ja minua saa arvostella, sillä sehän ei kerro minusta mitään, vaan henkilöstä, joka niin tekee."

Yksi aamu neljännen muuton jälkeen, istuin sängylläni ja huomaamattani antauduin hiljaiseen hetkeen, jota meditaatioksikin kutsutaan. Pieni ääni sisälläni totesi, että muistanhan minä sen, että kaikki, ihan kaikki lähtee sisältäni ja heijastuu sieltä ulos. Voisinko siis olla kiitollinen ihan kaikista kommenteista, joita olen saanut, sillä näin pääsen purkamaan loppujakin epävarmuuksia itsestäni ja olen jälleen lähempänä omaa, aitoa itseäni, jota minun ei tarvitse epäillä, eikä kyseenalaistaa. Pääasia on, että minä pidän huolen minusta, muut huolehtikoot itsestään ja omista oloistaan.

Jotain maagista Intiasta siis löytyi. Upeita kokemuksia kaikki, myös nuo vähemmän naurattavat. Ihania, uusia ihmisiä ja kohtaamisia täynnä, myös niitä vähemmän miellyttäviä. Kaikki yhtä tärkeitä, joka ikinen ja jokaisesta niistä ihan mielettömän kiitollinen! Ja niinpä kiitän myös jokaista sinua palautteista, kommenteista ja toimintaehdotuksista.

Juuri nyt päätän kuitenkin keskittyä tähän omaan pikku pikku elämääni, joka tuntuu näin omalla kotisohvalla, todella täydelliseltä juuri nyt. Sillä tätä minä olen. Tällainen. Avoin ja elämälle auki. Minulla on vain yksi elämä ja niin kauan kuin elämännälkää riittää, annan palaa!