Naiseutta tutkiskellessa

Minulla on aina ollut sellainen uskomus, etten "osaa olla nainen". Nainenhan on sensuelli, laiha, korkokengissä, meikattu, isoissa näyttävissä koruissa, osaa flirttailla, uskaltaa lähestyä miehiä, haluaa ja tulee huomatuksi, osaa tanssia kuin ammattilainen jne. Tässä vain osa uskomuksista, joita minulla on ollut naiseuteen liittyen. Mutta nyt huomaan, että kaikenlaiset uskomukset alkavat pikku hiljaa murenemaan.

Mitä naiseus on minulle? Millainen minä olen naisena?

Ensimmäisenä minulle tulee mieleen juuri nämä ulkoiset uskomukset siitä millainen naisen pitäisi olla. Miten paljon painoarvoa laitetaan ulkoisiin asioihin ja jos et ole jonkinlaisten normien mukainen, oletkin yht' äkkiä ruma tai lihava tai huonosti pukeutunut ja niin edelleen. Mikä valtava ulkonäkö paine maailmassa vallitsee!

Eilen minua kohdeltiin kuin kuningatarta. Minulle tuotiin patja ja tyynyt, joiden sekaan sain sukeltaa meren rannalla. Reppuni kannettiin ja vesilasi tuotiin viereeni. Siinä, kaikessa tässä huolenpidossa kylpiessäni tajusin, etten ole oikein koskaan sallinut itseni olla nainen. On pitänyt olla niin reipas ja jaksaa loputtomiin, jotta tulisin hyväksytyksi. Reippaus ja kaiken kantaminen omilla hartioilla on ollut keino selvitä hengissä ja antanut tunteen siitä, että hallitsen elämääni.

Olen ollut ihana ja ilkeä, joskus jopa tuntenut itseni kauniiksi, useimmiten en. Minulla on pysynyt ruuvimeisseli kourassa, siinä missä vasarakin. En ole apua pyytänyt, enkä ole sitä mukamas tarvinnut. Olen aina kehunut, että "minä pystyn rakentamaan vaikka talon, jos niin haluan". Fysiikkani on ollut vahva ja näin olen ajautunut töihin, joissa saan toteuttaa tätä puoltani. Milloin oli kyse raskaista laatikoista, milloin rullakoista tai meikkitelineistä.

En ole milloinkaan osannut flirttailla, enkä ole tajunnut vihjeitä, jos joku mies onkin ollut minusta kiinnostunut. Se on kyllä pitänyt tulla paukkaamaan ihan päin naamaa. Olen aina ollut luonnonlapsi, joka viihtyy parhaiten ilman meikkiä ja ihan vaan lenkkareissa ja leggareissa. Siitä on jonkin mittapuun mukaan ollut seksikkyys kaukana. Ja nyt mietin, että mitä jos se onkin jonkun silmissä ihan äärettömän seksikästä?!

Ennen näin "rumia" ihmisiä, arvostelin ja arvotin. Omaa arvottomuuttaan oli niin julmetun helppo peilata muista. Vaikka kehoni on aina ollut lähes täydellinen, en ole koskaan osannut sitä arvostaa. Olen pukeutunut löysiin paitoihin, jotka ihan varmasti peittävät takapuoleni. Naiseuteen on liittynyt valtava häpeä ja itsensä pienentäminen. Ja kun itselläni ei ollut kunnioitusta itseäni kohtaan, en tietenkään voinut olettaa sitä kumppaneiltanikaan. Paskaa on satanut parisuhteissa niskaan puolin ja toisin.

Täällä Gambiassa saan oivallisesti katsella naisellisuutta ja naiseutta. Naiset ovat vielä pitkälti alistettuja, mutta silti he kantavat kokoon, ikään ja rahaan katsomatta itsensä, minun silmissäni, äärimmäisen naisellisesti. Isot, mehevät pyllyt saavat näkyä, kuten kaikki muutkin muodot ja sukupuolten välinen kanssakäyminen on jotenkin mutkattomampaa kuin se, mihin itse olen tottunut.

Täällä huomaan itsekin pitäväni mekkoja ja tykkään, että hiukset ovat kauniisti. Kulma- ja valokynä ovat päivittäisessä käytössä, vaikka muutoin en meikkipussiin koske. Ihmettelen miten naiset voivat olla niin kauniita ja fressejä, kun itse tunnen olevani hikinen ja "rähjääntynyt" 24/7.

Kuulen kehuja joka päivä. Sekin on uutta. Ja ennen ajattelin, että joo joo, just. Mutta nyt tajuan, että oli feikkiä tai ei, nuo kommentit heijastavat omaa sisäistä maailmaani. Saan kuulla veljiltäni ja siskoiltani sen, mikä on jo totta omassa mielessäni. Nyt osaan ottaa nuo kohteliaisuudet kiitollisuudella vastaan.

Opettelen siis ottamaan vastaan huolenpitoa, kohteliaisuuksia ja halauksia. Opettelen lähestymään miehiä ilman pelkoa, joka minussa ennen jylläsi. Älkää kysykö mistä se johtui. Ehkä juuri tuosta tukahdutetusta naiseudesta, sillä minähän olin mieluummin "hyvä jätkä". Osaan vetää rajat siihen miten minulle puhutaan tai miten minua lähestytään. Minua ei saa koskea, jos en anna siihen lupaa. Oma voima naisena siis kasvaa koko ajan.

Tässä hetkessä naiseus ja naisellisuus ei ole minulle kuitenkaan mitään ulkoista. Se ei ole ryppyni tai vatsani. Se ei ole meikit tai hiukseni. Kaikki lähtee nyt sisältä käsin. Opettelen olemaan herkkä, opettelen antamisen ja vastaanottamisen tasapainoa. Minulle herkkyys on sitä, että uskallan rakastaa kaikkea ja kaikkia täydestä sydämestäni. Uskallan avata sydämeni vaikkapa ex-miehelleni ja kertoa hänelle miten paljon häntä rakastan huolimatta hänen reaktiostaan. Olen yhä enemmän ja enemmän sydän auki. Ja kaikki se mikä tapahtuu sisäpuolella, heijastuu ulos.

En enää yritä pakottaa itseäni johonkin naiseuden muottiin, jonka joku on joskus luonut. Olen luomassa omaa tapaani olla nainen ja se tuntuu ihan mahtavalta. Ja tiedän, että joku päivä eteeni tulee kumppani, joka näkee kaiken kauniin minussa. Ja kaiken vähemmän kauniin. Ja rakastaa silti, ehdoitta. Olen satavarma, että tässä maailmassa on mies, jolle en ole "liikaa" mitään.

Jatkan siis rauhassa tätä naiseuden tutkimusmatkaa. Ja ehkä se on niin, että tänään se on tätä, huomenna jotain ihan muuta. Sen tiedän, että ensimmäisen kerran nautin vilpittömästi siitä, että olen NAINEN, enkä "hyvä jätkä".