Olen liian hankala!

Huomaan, että tänään pintaan nousee ikivanha, iso uskomus - haava, joka viimein pyytää päästä näkyväksi ja näin vapautetuksi. Tätä uskomusta on toki kuorittu tässä vuosien varrella pikku hiljaa auki, mutta nyt on aika päästää siitä kokonaan irti. Antakaahan, kun valaisen asiaa hiukan enemmän.

Olen koko ikäni kuullut olevani hankala. Vaikea. Liikaa. Ärsyttävä. Pelottava. Olen ollut hyvinkin tietoinen tästä uskomuksesta. Sillä uskomushan se on, eikä missään nimessä totta. Nyt on viimein tullut aika repiä haava auki, antaa sen pikku hiljaa umpeutua ja näin parantua ja poistua minusta kokonaan. On aivan mahtavaa huomata miten itseohjautuvaksi olen vuosien varrella tullut. Ennen vanhaan olisin tarvinnut ulkopuolista apua saadakseni kiinni siitä miksi ehkä ahdistaa ja itkettää. Nyt annan kaikenlaisten tunteiden nousta. Makaan sohvallani ja hengitän. Mielessäni mantraan: "Hengittele vaan, sisään ja ulos. Juuri noin. Loistavaa rakas!"

En halua enää olla tämän uskomuksen peili myöskään muille. Antakaahan, kun avaan tätäkin hiukan lisää.

Olen huomannut, että minun on tänä päivänä äärimmäisen hankala olla ihmisten kanssa, jotka edelleen syyttävät muita olotiloistaan tai tuntemuksistaan. Toisin sanoen heidän, jotka eivät ole ottaneet vastuuta itsestään. Itselleni on nimittäin kristallin kirkasta, että jos ärsyynnyn tai hermostun, kyse ei ole kenestäkään muusta, kuin itsestäni ja omasta sisäisestä maailmastani. Jos reagoidun jostain, haluan käsitellä asian itseni kanssa syytämättä pahaa oloani muille tai syyttämättä ketään reaktiostani. Olen omalla uskomuksellani myös ottanut  vastuulleni muiden reaktioita. Olen tuntenut syyllisyyttä ja miettinyt pääni puhki sanoinko jotain väärää tai teinkö jotain loukkaavaa.

Jos minä jostain syystä pelotan sinua, voisit kysyä itseltäsi miksi? Mitään sellaista et voi minussa nähdä, mitä ei sinussa olisi. Jos siis pelotan sinua, missä annat vielä periksi muille? Miksi et uskalla astua omaan voimaasi? Miellytätkö vielä muita? Ovatko omat rajasi epäselvät? Piiloudutko vielä jonkinlaisten maskien ja naamioiden taakse? Pelottaako autenttisuus sinua? Pystytkö olemaan vilpittömästi oma itsesi huolimatta missä olet vai vieläkö piiloudut roolien taakse?

Jos olen mielestäsi ärsyttävä, niin voit kysyä itseltäsi miksi? Jos vaikkapa se, että olen oma itseni ärsyttää, niin voisit kysyä itseltäsi onko jotain, mitä vielä itseltäsi piilottelet? Missä kohtaa et uskalla olla rehellinen? Kenelle et uskalla sanoa niitä asioita, joita sydämesi ohjaa sinua sanomaan? Missä elämässäsi et uskalla olla rehellinen, aito?

Huomaatko nyt? Minä en voi pelottaa, ärsyttää tai olla liikaa kenellekään, joka seisoo omassa voimassaan juuri sellaisena kuin on. En voi olla hankala tai liikaa kenellekään, joka tuntee oman itsensä, on ottanut täyden vastuun itsestään ja elämästään. Minun sisäinen voimani ei voi olla liikaa kenellekään, jonka oma sisäinen voima saa kukoistaa ja olla valloillaan. Kun vastakkain on kaksi itsenäistä, vastuuntuntoista ihmistä, ei ole mitään mikä voisi pelottaa. Eikä ole edes juurikaan peilattavaa. Kun kaksi aikuista ihmistä kohtaa, on ihmissuhteissa itseasiassa ihan äärimmäisen helppo olla, sillä silloin jaamme vilpittömästi ajatuksiamme elämästä ja ihmisenä olemisesta. Saan ja annan, tasavertaisesti. Hyväksyn ja tulen hyväksytyksi.

Huomaatko nyt, minä en voi ärsyttää ketään, mutta voin aiheuttaa sinussa tunnereaktion, joka on sinun juttusi, ei minun. Vain sinä voit lopulta tietää miksi ärsytän tai miksi pelotan. Tai miksi koet minut hankalaksi. Ja tämä kaikki on lopulta lahja itsellesi, sillä istumalla näiden tunteiden kanssa alas, opit lopulta aika paljon lisää itsestäsi. Hyvässä lykyssä jopa vapaudut jostain vanhasta taakasta ja olosi kevenee 100 %! Jospa siis lopulta olenkin sinulle lahja, niin kuin sinä olet minulle?

Liian kauan olen sallinut itseni olla "hankala, liikaa tai pelottava" ja ilman muuta tämä uskomus on heijastunut elämääni tavalla tai toisella. Olenhan kuullut sen ihan suoraan sanottavankin. Tällä uskomuksella olen myös ikään kuin nostanut itseni jotenkin muita voimallisemmaksi, vaikka totuus on, että meissä kaikissa asuu sama sisäinen voima, joka vain tarvitsee valjastaa käyttöön. Ja näin minä olen tehnyt ja tätä valtavaa vapautta, sisäistä voimaa, sinä minusta katsot. Sillä se on sinussa yhtä sata varmasti, kuin se on minussa. Tässä maskien ja "kaikki hyvin" -feikkien maailmassa omana, aitona itsenä oleminen on haastavaa. Kyllä! Todellakin tiedän tunteen. Mutta minä olen päättänyt voittaa pelkoni. Minä olen päättänyt tiputtaa maskit ja kaiken epäaidon ja sallia itseni olla kaikenlainen. Minä olen päättänyt huolehtia itsestäni sekä fyysisesti, että henkisesti. Ilman muuta se näkyy kehossani ja aitona olemisena. Minä teen "töitä" itseni eteen, sillä minä tykkään sillä lailla itsestäni. Koen, että olen sen arvoinen. Todellakin.

Olen itse omassa voimassani eli olen oma, aito itseni ja elän elämääni itseni näköisesti, huolimatta siitä mitä muut sanovat - ilman naamioita. Voi olla, että jos vietämme aikaa yhdessä, tämä energia puhuttelee jotain sinussa. Sillä lopulta, tämä autenttisuus on jokaikisen luonnollinen olotila. Ja tämän sydämesi muistaa. Ai niin, tätä se oli. Ja koska tuo luonnollinen olotila, tuo sisäinen voima, haluaa tehdä lisää tilaa kaikenlaisten pelkojen keskeltä, sinussa voi herätä jokin tunnereaktio, kuten: "toi on liian värikäs, toi on liian äänekäs, toi on liian hankala" jne. Totuus on, että juuri nuo ominaisuudet sinussa pyrkivät näkyviksi! Enää en kuitenkaan suostu olemaan vastuussa niistä tunteista, joita sinussa ehkä seurassani nousee. Vastuu niistä on sinulla.

En aio siis enää ottaa hankalan, ärsyttävän tai pelottavan naisen titteliä harteilleni, vaan päästän ilolla ja rakkaudella näistä titteleistä irti. Ja ehkä näin avaan viimein kanavat niille ihmisille, jotka vilpittömästi haluavat olla kanssani jokaisessa elämäni mutkassa. Niin kuin minä haluan olla läsnä heille. Ja ehkä näin jokainen joka niin haluaa, saa astua tuohon omaan autenttiseen voimaansa, jota minusta ehkä peilaat. Sillä lopulta, miten näin pieni, ihana, iloinen ja nauravainen akka, voisi mitenkään olla liikaa kenellekään?! Sehän on ihan naurettava ajatus!

Täytyy kyllä tässä kohti vielä sanoa, että on ollut ihanaa opetella olemaan yksin. Ei siis ole sattumaa, että monta ihmistä on tipahtanut elämästäni pois. Olen ilman muuta kipuillut ja itkenyt. Olen tuntenut itseni hylätyksi. Helppoa tämä ei ole ollut, sillä meidät on niin pienestä pitäen ehdollistettu toisiin ihmisiin ja muiden hyväksyntään. Noh, kun nyt viimein olen siinä pisteessä, että olen mieluummin yksin, kuin "puolinaisessa seurassa", tunnen oloni voittajaksi. Yksin oleminen ei enää perustu egon suorittavaan versioon, vaan valtavaan sisäiseen rakkauteen, jossa minä vietän laatuaikaa, joka hetki, elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa - itseni. Minun ei enää tarvitse juosta karkuun töihin, harrastuksiin, suhteisiin miesten kanssa tai baareihin. Nyt jos teen mitään edellä mainituista, teen sen tietoisesti ja silloin minulla on siihen vilpitön tahtotila. Ja ennen kaikkea, nautin kybällä!

Niinpä kiitän jokaista sinua, joka olet saanut minusta jonkinlaisen reaktion ja osoittanut sen minulle monin erinäisin tavoin. Näin tämäkin haava tuli pikku hiljaa kuorituksi esiin ja nyt viimein lopullisesti minulle näkyväksi, irtipäästettäväksi ja vapautettavaksi.  Kiitän, että olet antanut minulle tilaa opetella olemaan itseni kanssa aidosti, rakkaudella. Yksin, muttei yksinäisenä. Nyt jokainen saa  ottaa vastuun itsestään ja tunteistaan ja näin minä olen viimein toisten tunnetaakoista vapaa!