Antaa sydämen ohjata

Istun tässä mietiskelemässä elämääni ja seuraavaa liikettäni. Olen huomannut, että aina, kun tiedän muutoksen olevan edessä, egoni (rakas Roger) herää eloon ja esittää kyllä miljoona eri syytä miksi minun ei pitäisi tehdä mitään, vaan pysyä juuri siinä missä olen. Ja kyllä, ihan sama vaikka olisin tehnyt sisäistä työtäni jo vuosia, tämä on vielä arkipäivääni.

Yleensä tiedän asioita jo paljon ennen kuin ne tapahtuvat. Muutin tähän Suomen "lomakämppääni" vasta muutama viikko sitten ja jo ensimmäisenä iltana sain sydämeltäni viestin, etten olisi Suomessa kauaa. Se tuntui ihan hullulta, sillä vastahan minä melkein kirjaimellisesti astuin ovesta sisään tavaroineni. Ja nyt jo saan viestin lähdöstä. Siispä sivuutin tämän viestin suosiolla ja jätin sen hyllylle hautumaan. 

Nyt viikon jälkeen, olen valinnan edessä. Sydämeni ohjaa minua eteenpäin, mutta egoni huutaa "en halua, en ole valmis!" Rogerilla, kyllä kutsun egoani Rogeriksi, on taipumus AINA pelätä pahinta. Se pystyy muutamissa minuuteissa luomaan sisälleni pienoisen paniikin. Ymmärrän hyvin, että Rogerin tehtävä on pitää minut turvassa ja sille se tarkoittaa sitä, että pysymme samassa. Juuri siinä missä olemme. 

Sydämeni tietää kuitenkin paremmin. Se tietää, että muutos tuo tullessaan jälleen kasvua, uusia tilanteita ja asioita, joista minulla ei voi olla pienintäkään aavistusta. Kun olin tulossa Suomeen, mietin mielessäni, etten halua takaisin samaan vanhaan. Ajatuskin siitä ahdisti. Nyt huomaan, ettei "palaaminen vanhaan" voi olla mitenkään mahdollista, sillä MINÄ en ole sisäisesti sama ihminen, joka lähti täältä 7 kuukautta sitten. Vaikka ulkoinen miljöö onkin siis pysynyt samana, näen sen eri silmin. Toimin itse eri tavalla ja tämä tekee kaikesta "erilaista". 

Kun nyt istun päätökseni edessä, huomaan jälleen käyväni läpi samaa keskustelua mielessäni. Minä en halua palata takaisin vanhaan. En vain kertakaikkiaan halua. Vaikka Suomeen tulostani on vain vajaa kolme viikkoa, minä en ole enää sama ihminen, joka lähti Gambiasta. Olen kokenut huiman sisäisen rutistuksen, putsauksen ja se on muuttanut minua sisäisesti pienessä ajassa todella paljon. 

Olen myös miettinyt viime aikoina sitä, miten Roger aina tosiaan pelkää pahinta. Tämä uskomus istuu sisälläni sitkeästi, kuin purukumi hiuksissa. Kelkka ei meinaa kääntyä ei sitten millään! Luojan kiitos olen tullut tästä tuskallisen tietoiseksi ja tämä puolestaan on positiivinen asia, sillä mitään mitä en tiedosta, en voi muuttaa tai työstää itsessäni. 

Siispä annan ensin puheenvuoron Rogerille, joka esittää pahimmat skenaarionsa ja argumenttinsa. Kuuntelen, olen läsnä, annan jauhaa, kuitenkaan kantaa ottamatta. Sen jälkeen siirryn sydämeni puoleen. Sydämeni olen nimennyt Victoriaksi. Victoria kuiskaa, että mitä jos tapahtuukin ihan parasta. Jotain niin hyvää, ettet voi vielä edes kuvitella sitä. Mitä jos onkin niin, ettet vain sinä ole muuttunut, vaan muutosta on tapahtunut myös toisessa päässä?

Hmm, mielenkiintoista totean. Victoria kehoittaa minut kirjoittamisen äärelle, jotta saan asioihin selkeyttä. Siispä täällä olen ja avaan tätä asiaa itselleni tätä kautta. 

Oma kokemukseni sydämen ohjauksessa olemisesta ja elämisestä on se, että vaikka syvällä sisimmässäni saattaisinkin tietää mitä teen, käyn kuitenkin läpi prosessin Rogerin kanssa. Näin käy joka ikinen kerta. Voi olla, että joskus näin ei enää ole ja silloin se tarkoittaa sitä, että elän täydessä luottamuksessa, eikä skenaarioita tarvitse enää luoda, eikä pelkoja tarvitse enää käydä läpi, luomalla erilaisia mielikuvia mielessäni. Mutta toistaiseksi saan ja joudun käymään tämän prosessin läpi. 

Tiedän, että niin kauan, kuin epäröin, ajoitus (aika päätökselle) ei ole oikea. Puhutaan "divine timing:sta". Ajattelen sen siten, että niin kauan kuin prosessini on käynnissä, maailmankaikkeus tai universumi tai what ever, järjestelee vielä palapelin palasia kohdalleen. Kun sitten viimein tiedän mitä tehdä, tiedän myös, että synkronia pelaa ja kaikki on valmiina tarjottimella kaikin puolin. Lennot pelaavat, kohtaan juuri oikeat ihmiset, aikataulut natsaavat, hinnat ovat kohdillaan ja niin edelleen. 

Kun aika on oikea ja päätös on tehty, asiat yleensä järjestyvät kuin ihmeen kaupalla. Kaikki käy helposti ja vaivattomasti. Asiat vain järjestyvät. Siispä minä sysään päätökselläni liikkeelle jonkin universaalin tapahtumaketjun, jonka kaikki osaset hitsautuvat yhteen kuin hyvin öljytty koneisto. Jos yritän pätkääkään pakottaa päätöstä tai yritän aikaistaa sitä millään lailla, pääsen kyllä samaan lopputulokseen, kuin mihin pyrin alunperinkin. Ero vain on siinä, että kaikki tapahtuu mutkien kautta ja siinä matkan varrella saattaa ilmaantua muutamia ahdistuksen hetkiä. Mutta kun aika on oikea, en tunge kolmiota neliön muottiin, vaan asiat vain soljuvat.

Päätösprosessi ei ole vielä helppoa, mutta se tarkoittaa vain sitä, että minulla on pelkoja puhdistettavana, skenaarioita läpikäytävänä ja luottamusta opittavana. Sillä lopulta elämä on aika helppoa. Mikään mikä ei ole minulle tarkoitettu, ei vain onnistu, vaikka kuinka yrittäisin. Ja se mikä on, onnistuu helposti ja vaivattomasti. Tätä kohti pyrin, mutta olen todellakin harjoittelijan roolissa. 

Selventääkseni edellistä... Sanotaan, että ostan lentolipun Kiinaan. Olen miettinyt sitä pitkään ja joka kulmasta ja viimein saan aikaiseksi päätöksen ostaa lentolipun. Mikäli minun on tarkoitus päästä Kiinaan, kaikki sujuu mutkattomasti ja ennen kuin huomaankaan, olen nauttimassa Kiinan kulttuurista ja ruuista. Mutta. Mikäli minun ei jostain syystä olisi tarkoitus mennä sinne juuri nyt, matka peruuntuu tai jokin muu ulkoinen tekijä sotkee suunnitelmat, eikä matka toteudu. Näin helppoa se on, eikö?!

Silloin, kun en tee päätöksiä hätäillen tai muiden painostamana, vaan annan itselleni aikaa todella kuulla mitä sydämeni sanoo, asiat yleensä onnistuvat paremmin kuin hyvin. Sydämeni, Victoria, ei ole vielä milloinkaan ohjannut minua pahoille teille tai harhaan. Minä en oikeasti ikinä tiedä miksi Victoria ohjaa sinne minne se ohjaa, mutta jälkikäteen tiedän tasan tarkkaan, miksi kaiken piti mennä niin kuin meni. 

Siispä annan Rogerin huudella kommenttejaan ja teen päätöksen, kun kuulen Victorian ohjauksen selkeästi. Victoria, sydämeni, tietää kyllä, kun on päätösten aika. Ja vaikka Roger, egoni, huutaisi ja kiukuttelisi kuinka, me Victorian kanssa katsomme sitä rakastavin silmin ja toteamme yhteen ääneen, että sä Roger olet sitten kyllä niin sika ihana! Kiitos, että huolehdit. Kiitos, että pidät meidät turvassa. Meidän tiimi on huipputiimi, eikä meillä todellakaan ole mitään hätää!