Palasin Gambiasta Suomeen parisen viikkoa sitten. Ja olen ihan pihalla. Suomi ei tunnu enää "kotimaalta", vaan katson kaikkea nyt ihan eri silmin. Väliaikainen vuokrakoti ei tunnu kodilta, vaan se on paikka, jossa nukun ja keitän aamukahvit. Ikään kuin hotellihuone omalla keittiöllä. Katselen vanhaa kotikaupunkiani ihmetellen miksi olen täällä. Mitä tällä paikalla on enää tarjota minulle? En ole tämän parin viikon aikana saanut soitettua yhdellekään vanhoista ystävistäni, sillä olen tarvinnut aika paljon omaa tilaa käsitelläkseni tätä uutta olotilaa, jossa en yht' äkkiä tunnekaan kuuluvani tähän tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa kuitenkin tähän saakka olen aina löytänyt paikkani. Antakaahan, kun avaan tätä hiukan lisää.
Minä olen muuttunut. Totaalisesti. Se ei ehkä näy ulospäin niin selvästi, mutta sisäisesti en ole enää sama Saija, joka olin traumoineni ja uskomusteni kanssa. Jotta saatte enemmän ymmärrystä asiasta, joudun palaamaan hiukan taaksepäin.
Mitä tapahtuu, kun tietoisuuden tasosi alkaa kasvaa? Kun se hetki saapuu kohdallesi, jolloin vain tiedät, ettet voi jatkaa samoin, kuin tähän saakka.
Prosessi alkaa yleensä jostakin tapahtumasta, joka ikään kuin lyö sinut polvillesi. Se sattuu, tekee kipeää, etkä oikein tiedä miten selviäisit siitä. Ehkä haet apua, ehkä juttelet ystäviesi kanssa. Tämä tapahtuma sysää yleensä liikkeelle sisäisen puhdistuksen aallon, jota on vaikea pysäyttää jälkikäteen. Alat pikku hiljaa kyseenalaistamaan kaikkea elämässäsi. Ihmisiä, aikataulujasi, allakkaasi, omia käytösmallejasi, työtäsi, harrastuksiasi ja niin edelleen. Yht' äkkiä ne asiat, jotka ennen resonoivat, tuntuvatkin nyt vanhoilta, etkä saa niistä sitä iloa, jota ennen sait. Tulet tietoisemmaksi omasta itsestäsi ja ahmit kirjoja, kursseja ja videoita, joista ehkä löytäisit vastauksia kaikkiin kysymyksiisi.
Tämä vaihe kesti minulla vuosia. En ollut vielä siinä pisteessä, että olisin luottanut vain oman sydämeni ääneen ja ohjaukseen. Tarvitsin vielä ulkopuolisia vahvistuksia. Nyt on toisin.
Tietoisuuden tasoni on huikea. Sitouduin itseeni jo vuosia sitten, enkä ole missään kohti, edes parisuhteissani, luopunut minusta. Minä tulen aina ykkösenä, sillä jos minä en voi hyvin, en voi olla mitään muille. Olen luonteeltani hyvin syvällinen ja pidän siitä, että saan istua, pohtia ja miettiä asioita joka kantilta. Jollekin se voisi olla kuormittavaa, mutta minulle se on oppia minusta ja ihmisluonteesta.
Olen viimein sinut pimeyteni kanssa ja toivotan sen yhtä tervetulleeksi, kuin valoni. Herkkyyteni on kasvanut huimasti, mutta muiden energiat eivät enää tarraa minuun, kuten ennen. Tiedän asioita, joita en pysty järjellä selittämään. Opettelen pikku hiljaa vetämään entistä selkeämpiä rajoja ja pois ihmisten miellyttämisestä. Valtava empaattisuus ihmisiä kohtaan vie minut vielä joskus liian syvälle muiden ongelmiin, mutta opettelen pois tästäkin. Voin olla läsnä, mutta en voi pelastaa ketään. Tiedän erittäin hyvin millaisten ihmisten kanssa haluan viettää aikaani ja heitä on todella vähän tässä hetkessä. Olen oppinut olemaan yksin, sillä tässä maailman tilassa, se on parasta mitä tiedän.
Minä en siis ole sama ihminen kuin ennen. Saavuttuani tänne nautin täysin siemauksin muutaman hetken, sillä Gambiassa oli kuuma, siellä oli omat haasteensa ja olin "loman tarpeessa". Nyt huomaan kuitenkin, etten mitenkään istu vanhaan muottiin. Mikään täällä ei ole muuttunut. Tarinat voivat olla erilaisia, mutta energia on pysynyt samana. Kasvua ei ole juurikaan tapahtunut. Ja ikävä kyllä tämä ei enää riitä minulle. Minun on äärimmäisen hankala olla ihmisten kanssa ja "jauhaa samaa paskaa", jota on jauhettu vuosikymmeniä. Se ei vaan yksinkertaisesti enää anna minulle mitään. Olen mieluummin yksin.
Näen tämän elämän nyt niin erilaisin silmin ja jotenkin suuremmasta näkökulmasta. En ikinä tiennyt, että minussa asustaisi tällainen viisaus ja valo. Viisaus ja valo, johon ihmiset eivät ole valmiita. Vilpitön rakkaus kaikkea ja kaikkia kohtaan, johon ihmiset eivät ole valmiita.
Ihmiset täällä haluavat nähdä minut entisenä Saijana, sillä näin se on heille helpompaa. Minua yritetään laittaa samaan muottiin, jossa olen aina täällä ollut, sillä näin se on heille helpompaa. Jos minun sisäistä muutostani ei kohdata, silloin ei tarvitse kohdata mitään itsessään. Pidetään siis kaikki entisellään, turvallisena, eikä heiluteta perustuksia.
Minä olen kuitenkin perustusten heiluttaja. Kyseenalaistaja. Tietoisuuden tason nostaja ja vilpittömän rakkauden lähettiläs. Minulle mikään ei pysy samana, vaan muuttuu joka hetki ja se on minulle hyvin luonnollista. Minä kasvan henkisesti tuhansia kiloja päivässä vain siksi, että olen halukas. Minä tahdon kasvaa ja pysyä sisäisessä liikkeessä koko ajan. Ja tämä, se että toiset haluavat pitää asiat samanlaisina, kuin ne ovat aina olleet ja minä, joka haluan kasvattaa tietoisuuden tasoani jatkuvasti, aiheuttaa valtavan kuilun välillemme. Me emme yksinkertaisesti voi mitenkään puhua samaa kieltä. Se on mahdotonta.
Osaan kuitenkin pelata loistavasti tätä maallista peliä, sillä sitä se minulle on, peliä. Sanon juuri ne sanat, jotka haluat kuulla. Vaihdetaan juuri ne kuulumiset, jotka sinulle sopivat. Heitetään ne kainalovitsit, joita olemme aina heittäneet. Kyllä minä vielä hallitsen small talkin, vaikken jaksakaan sitä enää kovin pitkään. Kuuntelen neuvosi ja ohjeesi, mutta heitän ne roskakoppaan kotiin päästyäni.
Ja nyt älä ymmärrä väärin. Minä rakastan vilpittömästi joka ikistä sinua! Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet ja me kaikki elämme itsemme näköistä elämää ja se on kaunista juuri sellaisena kuin on. En missään nimessä vaadi sinua tälle sisäiselle matkalle, jos et koe olevasi siihen valmis. Hyväksyn elämäsi ja sinut juuri sellaisena kuin se on. Ei, kyse ei siis ole sinusta, vaan minusta, minun muutoksestani ja siitä mitä kaipaan ja ansaitsen elämääni.
Minä haluan vilpitöntä tukea. Henkistä pääomaa. Uusia tuulia. Uusia ideoita. Keveyttä ja iloa. Minulle enkeliretriitit, gurut, elämäntapaoppaat, affirmaatiot, aarrekartat ja niin edelleen, edustavat vanhaa energiaa. Minulle kiireiset aikataulut, asioiden lakaisu maton alle, vale avioliitot, hiki-räkä-jumpat, huolehtiminen, suorittaminen, vastakkainasettelut (hyvä ihminen, paha ihminen), väittelyt, oman mielipiteen junttaaminen muille, toisten muuttaminen ja niin edelleen, ovat kaikki vanhaa energiaa.
Minä kuuntelen vain minua ja sydäntäni. Elän hetkessä luottaen elämään sitä mitenkään kontrolloimatta. En tee mitään mikä ei tunnu hyvältä. Istun mielelläni itseni kanssa, ihan sama missä mielentilassa. Saan iloa pienistä asioista, enkä ole kiinni materiassa. En pelkää olla minä juuri sellaisena kuin olen. En pelkää jakaa ajatuksiani ja omaa totuuttani. Minua voit lukea kuin avointa kirjaa, sillä yhtään maskia et naamallani näe. Minä en piilota mitään, eikä minulla ole tarvetta esittää mitään. Materia ei määrittele minua, ei myöskään tekemisieni määrä. Pyrin koko ajan kasvamaan, aikuistumaan. Rakastan itseäni kybällä ja ihan kaikkine karvoineen. Kun katson peiliin, näen kauneutta. Lapsenomaista vilpittömyyttä.
Niinpä. Voi miten paljon olenkaan muuttunut näiden sisäisen kasvun vuosien aikana. Juuri nyt, olen hukassa. En paniikissa, enkä peläten, vaan vain todeten "hitto, mä olen pihalla". En tiedä mihin kuulun, missä on kotini ja millaisten ihmisten kanssa. Olen kasvanut ulos entisistä kuvioista. Juuri nyt tuntuu, että kaikki on sirpaleina, enkä saa mistään kiinni. Vanha ei resonoi, uudesta minulla ei ole tietoa. Mutta sitten se on niin. Annan olla, hyväksyn. Teen parhaani joka hetki ja se saa riittää. Hengitän ja harjoitan elämään luottamista. Asiat järjestyvät, niin ne ovat tehneet tähänkin saakka. Vaikka juuri nyt en tunnekaan olevani kotona uskon, että olen lähellä sitä tunnetta. Olen varma, että kaiken tämän sisäisen putsauksen jälkeen, olen viimein tulossa "kotiin", oman sieluni äärelle.
Olen siis pihalla, hukassa ja olen sitäkin ihan kybällä. Olkoon niin juuri nyt. Minä juon sen kunniaksi aamukahvit!
No comments:
Post a Comment