Me elämme ihmeellisiä aikoja ihmiskunnan historiassa. Korona jyllää ja asettaa haasteita jokaisen meidän elämäämme. Pelkoja nousee esiin, ihmissuhteita määritellään uudelleen, perusperustukset heiluvat, muutokset ovat osa arkipäivää, etätyöt ovat lisääntyneet ja niin edelleen. Uskon, että koronan myötä jokainen meistä on joutunut joltain osin istumaan alas oman itsensä kanssa ja pysähtynyt miettimään oman elämän kuvioita. Meillä on meneillään ikään kuin kolmas maailmansota, mutta tämä sota on energeettinen: pelko vastaan rakkaus.
Kontrollointi on yksi pelon olomuoto. Minä olen ehdottomasti entinen, toipuva kontrollifriikki. Nyt en enää häpeä myöntää sitä, vaan näin se asia on ollut. Miten valtavan työn sitä onkaan saanut itsensä kanssa tehdä, jotta siitä osaisi ja pystyisi päästämään irti. Pikku hiljaa vuosien varrella olen onnistunutkin, mutta aika ajoin, tuo kontrollin tunne palaa takaisin.
Korona on opettanut meille sen, minkä olimme kenties totaalisesti unohtaneet. Elämää ei voi kontrolloida, ei sitten millään. Meillä on ehkä valheellinen kuva siitä, että meillä on ohjat käsissä, sillä usein asiat menevät juuri niin kuin olemme suunnitelleet. Mutta sitten ilmaantuu odottamattomia tapahtumia, joihin emme voi mitenkään vaikuttaa, teemme niin tai näin.
Juuri nyt, minun oli pakko tarttua tietokoneeseen ja oksentaa ulos tämän hetken kontrolloinnin tarvetta. Kyllä, tätä harjoittelen edelleen. Tunnistan kontrollin tarpeen kehossani ahdistuksen tunteena. Tunnen sen siitä, että mietin liikaa ja MINÄ HALUAN tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Miten kaikki päättyy! Tulen hulluksi, kun minulla ei ole vastauksia, joita niin kipeästi tarvitsen!
Vaan hiljaista on. Mitään ei tapahdu, eikä vastauksia kuulu. Minä en kertakaikkiaan voi kontrolloida muita ihmisiä tai elämäni yllättäviä tilanteita. Se on äärimmäisen ärsyttävää!
Mikä sitten on kontrolloinnin ja elämään luottamisen ero?
Kun olemme sielun ohjauksessa, meillä on aina sisällämme rauha. Meidän sielumme tietää, että oli tilanne mikä tahansa, se selviää oikeaan aikaan, kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Aina tapahtumat eivät mene niin kuin me haluaisimme, mutta ne menevät aina - ihan jokainen kerta - juuri niin, että kaikki osapuolet saavat tilanteesta omat oppinsa. Sielu ei tunne aikaa, eikä kiirettä. Sielu luottaa täysin elämän järjestymiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei siis huolehdi, se ei ärsyynny, eikä tunne vihaa. Se ei komentele, kontrolloi, eikä vaadi. Sielu sallii, on kärsivällinen ja todella, se luottaa. 100 %:sti.
En oikein tiedä tai usko, että olisin toiminut ilman kontrollointia milloinkaan sitten lapsuuden. Ja silloinkin minua kontrolloivat ulkoiset tahot, kuten vanhemmat tai vaikkapa opettajat koulussa. Hyvin nopeasti egoni siis nappasi tästä mallista kiinni ja siitä tuli osa omaa olemustani. Kontrolloinnista tuli minulle selviytymiskeino. Uskoin vilpittömästi hallitsevani elämääni ja kaiken lisäksi muita. Tämä ilmeni elämänohjeiden antamisena. Olin besservisser, joka tiesi kaikesta kaiken. Kontrolloimalla paitsi omaani, myös muiden elämää, minulla itselläni oli turvallisemmat pelivälineet. Kun kontrolloin, ei yllätyksiä päässyt tapahtumaan ja jos muut tekivät niin kuin sanoin, minun ei tarvinnut käsitellä sisäistä tunnemaailmaani. Kontrolloinnin tarpeeni oli paitsi selviytymiskeino, myös huonon itsetunnon pohja.
Juuri nyt tunnen, miten ego haluaa kehitellä tarinaa tilanteestani tässä hetkessä. Minä haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu! Aaaaaargh, miten ärsyttävää, että vastauksia ei vain tule!
Siispä annan egon huudella. Annan sen ahdistua, vihastua ja kiljua kurkku suorana. Annan sen tehdä kuolemaa ihan rauhassa samalla, kun katson tv-sarjaani. Sillä syvällä sisimmässäni minulla on luottamus. Valtava luottamus asioiden järjestymiseen ja vastausten saamiseen, kun on sen aika. Enää egon kontrolloinnin halu ei saa minusta valtaa. Minä toki tunnistan sen, mutta nyt osaan elää sen kanssa. Mukavaa se ei ole, mutta kyllä minä pärjään.
Sieluni on ottanut ohjat jo vuosia sitten, vaikka totuudellisesti, olen oppinut luottamaan tuohon ohjaukseen täysin vasta viimeisen vuoden aikana. En oikeasti osaa enää edes laskea kuinka monta "egon kuolemaa" olen sisäisen polkuni aikana käynyt läpi, mutta niitä on varmasti satoja! Aina vaan uudelleen ja uudelleen. Nyt en taistele vastaan, vaan kuten sanoin, annan egon huudella. Se ei enää ohjaa elämääni, eikä valintojani. En pääse enää kontrollimoodiin, vaikka kuinka yrittäisin. Olen oppinut kuuntelemaan muita ilman neuvoja ja ennen kaikkea, olen oppinut kuulemaan itseäni. Kukaan itseni ulkopuolelta ei pysty kertomaan minulle mitä valintoja minun missäkin hetkessä kuuluu tehdä.
Vastaukset tulevat, kun on sen aika ja vaikka ego karjuu kuinka, se ei pääse kuskin paikalle. Ja sekös sitä harmittaa vielä lisää! Mielessäni palaan tähän hetkeen ja hengittelen. Lopulta on ihan totta, että meillä on vain tämä hetki, jota juuri nyt elämme. Mitä tahansa voi tapahtua minä hetkenä tahansa ja kun tämän oivaltaa, on astetta vapaampi mieleltään.
Minulla on tunne, että syksyn mittaan tulen tarvitsemaan tätä olotilaa. Hetkessä olemisen keveyttä. Ilman vastauksia, ilman tietoa tulevasta. Ilman yritystä kontrolloida mitään tai ketään. Uskon, että juuri nyt, harjoittelen sisäisen rauhan yllä pitämistä. Harjoitan sitä, että tuo rauha pysyy, tapahtui ulkoisessa maailmassani mitä tahansa. Palaan aina Nelson Mandelaan ja hänen vankilavuosiinsa. Miten kukaan voi pysyä rauhan tilassa ja luottamuksessa, vapaana, vankilasta käsin? Niin hän kuitenkin teki. Mikään ei saanut hänen sisäistä rauhaansa heilahtamaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista tarvetta kontrolloida tai vastustaa omaa elämäntilannettaan. Uskomattoman, käsittämättömän upeaa!
Pidän siis Nelson Mandelan mielessäni ja jatkan hengitysharjoituksia. Jos Mr. Mandela pystyi valitsemaan mielenrauhan vankilassa, kai minä nyt herran jukeli, pystyn siihen omalla kotisohvallani Netflix:ä katsoessani. Kaikki järjestyy, kuten on järjestynyt tähänkin saakka. Navigoin siis elämäni aallokoissa parhaani mukaan. Harjoitan kontrollista irtipäästämistä ja luottamusta. Diplomia näistä ei jaella, mutta omassa mielessäni olen jo oman elämäni sankari. Kyllä näistäkin harjoituksista selvitään, kuten on selvitty tähänkin saakka.
Siispä rakkautta & rauhaa elämäänne toivottaa hän (ja omaansa myös!)!
No comments:
Post a Comment