Saija Kujanpää

Saija Kujanpää

18 May 2018

Oman sisäisen Guruni voima!

Kylläpäs tämän ajan energia nostattaa pintaan kaikenlaisia tuntemuksia; väsymystä, ärtymystä, hillitöntä iloa, surua, häpeää, rauhaa, naiseuteen liittyviä asioita, lapsuuden tuntemuksia jne. Tämä energia pukkaa pintaan ihan kaiken alitajunnassa piilossa olleen. Hyvä niin, sillä minä olen 150 % sitoutunut minuun. Bring it on!

Sitä mukaa, kun puhdistus etenee eli kun vanhat rajoitukset ja uskomukset, muiden tuntemukset, ajatukset ja kommentit puhdistuvat minusta huomaan, että kaikki mikä ennen oli "normaalia", alkaa tuntua vanhalta. On vaikea löytää resonointipintaa mistään ja se tekee olon välillä erilliseksi, jopa yksinäiseksi. Toisaalta, kun puhdistusprosessi etenee, vanhojen tunteiden tilalle tulee rauhaa, uudenlaista keveyttä ja iloa.

Minusta on poistunut kaikki vanha näyttämisen halu, kunnianhimo, urasuuntautuneisuus, kaikki ulkonäköön liittyvät paineet, muiden pelastamiseen liittyvät tunteet, kaikki ajatukset siitä mitä muut ajattelevat. Oman elämäni selittäminen vähenee koko ajan ja tätä vielä harjoittelen, sillä vasta nyt ymmärrän, että jos minun pitää selitellä, en ole vielä ihan sinut tilanteeni kanssa ja hän, jolle minun täytyy selitellä, ei hyväksy minua tai elämäntapaani täysin. Tästä olen jo tietoinen ja siispä tämäkin on puhdistumassa ja jää siis jossain kohtaa kokonaan pois. Mahtavaa!

Tämä puhdistumisprosessi, jota ennen kutsuin "henkiseksi poluksi" on ollut osin äärimmäisen rankka ja yksinäinen prosessi. Tuskallinenkin. Tämä siksi, että kukaan muu ei voi tehdä tätä puhdistusta puolestani. Vain minä voin tietää mitä ja miten olen asiat elämässäni kokenut. Minusta löytyy tunnetiloja, joita olen kantanut sisälläni kaikki nämä vuodet ja joista en ole ollut tietoinen lainkaan. Nämä tunnetilat ovat aiheuttaneet olotiloja, joita olen luullut omikseni, mutta jotka todellisuudessa eivät ole sitä olleet.

Tässä kohtaa, ennen kuin jatkan sisäisen guruni voimasta, haluaisin kommentoida ns. "henkistä polkua". Se kuulostaa minusta todella vanhalta. Me olemme henki = henkisiä, kun synnymme tähän ihmiskehoon. Niin kauan kuin hengitän, olen henkinen. Koko elämämme on siis henkistä polkua, jolla ei ikinä voi tehdä virheitä tai vääriä valintoja. Tällä polulla ei myöskään ole epäonnistumisia tai onnen potkuja. On vain sarja tapahtumia, jotka kaikki ovat olleet "elämälle ok" ja jotka olen tarvinnut ollakseni nyt sitä mitä olen. Minulle "henkinen polku" on siis koko elämän käsittävä polku ja osana sitä on tämä tietoinen "puhdistumisprosessi", jonka avulla olen viimein tullut näkeväksi (ja kuulevaksi) omasta sisäisestä Gurustani.

Sitä mukaa, kun vanha puhdistuu minusta, sisäinen Guruni voimaantuu ja voimaantuu. Se uskaltaa kyseenalaistaa ihan kaiken, myös omat ajatuksensa. Mikä mieletön rohkeus tässä Gurussa onkaan!

Sisäisen Guruni tapa "keskustella" kanssani, on tunne. Miltä minusta tuntuu? Kun olen jossain tai jonkun kanssa. Miltä minusta tuntuu siinä ollessa ja sen jälkeen. Nämä tunnetilat vastaavat Guruni kysymykseen siitä mikä on minulle parhaaksi. Joskus se kyselee "mitä rakkaus tekisi", sillä kaikki Guruni päätökset perustuvat rakkauteen, vaikkei se siinä hetkessä siltä tuntuisikaan. Mutta jälkikäteen huomaan, että näin on joka ikinen kerta.

Minun Guruni on äärimmäisen voimakas. Ja nyt en puhu suorittavasta voimasta - läpi vaikka kiven ja kannon - vaan voimasta, jossa uskaltaa olla auki, avoin ja haavoittuvainen ja herran pieksut, mikä voima tässä on! Minun Guruni tuntee vastuunsa omista tunnetiloistaan ja kohtaa sydän edellä kaiken. Hellästi, mutta päättäväisesti Guruni on katkonut tukiverkkoja, joita ennen tarvitsin. Suurella rakkaudella hän on pikku hiljaa näyttänyt minulle, että minussa on kaikki ja ettei minun tarvitse enää kysyä keneltäkään mitä tehdä, vaan luottaa omiin tunteisiini. Se tuo eteeni ne ihmiset, videot ja blogitekstit aina silloin, kun tarvitsen vahvistusta tuntemuksilleni. Bless her!

Uskomatonta on miten paljon Guruni jaksaa! Se ei luovuta, vaikka trust me, testattu on! Epäilty, pelätty, vihattu ja kirottu. Sisäinen taistelu mielen ja sydämen välillä on ollut joskus todella hurjaa ja taisteluiden jälki ei ole ollut kaunista katsottavaa. Mutta siinä tuo seisoo. Ylväänä, lempeänä ja täynnä niin suurta rakkautta, etten ole sellaista koskaan kokenut. Saan vapaasti tuntea ja olla sitä mitä olen. Mitään sellaista en voi tehdä, että tämä Guru minut hylkäisi. En kertakaikkisesti yhtään mitään!

Siispä kiitän. Kiitän sydämeni pohjasta tuota pientä ääntä, joka on ohjannut minua koko ikäni minun sitä edes tajuamatta. Mikään ei ole ollut sattumaa. Ei yksikään ihminen tai tapahtuma. Joka ikinen askel ja sana on ollut Guruni rakkautta minua kohtaan ja pikku hiljaa se on johdattanut minua kohti sitä missä nyt olen. Se on väsymättä seisonut rinnallani itkiessäni öisin tai nauraessani niin, että vatsaan sattuu (ja meinaan tukehtua yskänkohtaukseen).

Kiitän kaikkia niitä tukipilareita, joihin olen saanut nojata elämäni ja puhdistumisprosessini aikana ja joista olen nyt yksitellen saanut päästellä irti. Nyt oma sisäinen Guruni on niin voimakas, että se pitää minut pystyssä. Tämä tuntuu mielettömän hyvältä ja turvalliselta. Aika ajoin mieleni vastustelee Guruni ohjeita edelleen, mutta niin se taitaa tehdä siihen saakka, kun henki minussa pihisee. Lopulta käy kuitenkin aina niin, että ohjaajan penkillä istuu tuo vahva, täynnä rakkautta oleva tyyppi. Ja on se uskomatonta miten se aina johdattaa minut juuri sinne missä minun on paras olla.

Minun Guruni pyytää luottamaan elämään, nauttimaan siitä ja hyväksymään kaiken. Se ei arvota, eikä arvostele ja samalla pyytää pitämään terveet rajat. Se haluaa minun olevan oma itseni kaikenlaisena ja muistuttaa jatkuvasti, että olen kaiken rakkauden arvoinen. Se rakastaa minua täydestä sydämestään ja on antanut elämänsä minun ohjaamiseeni ja tukemiseeni.

Näillä mennään. Tässä elinikäisessä liitossa. Omassa voimassamme. Yhdessä, käsi kädessä, luottaen, rauhassa, ilossa ja nauttien. Ja mitä suurimmassa rakkaudessa.




KUNDALINI YOGA MEDITATION TO TRUST:

https://catalystyogi.com/kundalini-yoga-meditation-to-trust/

10 April 2018

Mielen vapautumista

Vietin huikeat kolme viikkoa töissä toisessa kotimaassani Gambiassa ison ryhmän kanssa. Kurssin nimi oli "armeliaisuuden matka omaan itseen". Nyt täällä Suomessa omalla kotisohvalla saan istua ja pureksia noiden menneiden viikkojen tapahtumia omassa rauhassa ja ajan kanssa.

Tunnen koko kehossani, että Gambiaan jäi paljon vanhaa ja mielen vapaus lisääntyi huimasti. Miten sitä vanhaa kökköä ja uskomuksia riittääkin aina vaan, vaikka olen tätä tietoista polkua itseeni taivaltanut jo vuosiakausia!

Ensimmäisenä mieleeni nousee miellyttäminen. Miten sitä on taipunut sen tuhannelle mutkalle, jotta en vaan suututtaisi ketään. Jotenkin oma voima on nyt kasvanut siihen mittaan, etten enää välitä. Saat ajatella minusta ja tekemisistäni ihan mitä haluat. Se on sinun juttusi, ei minun.

Toinen iso asia on kaikenlaisen hyväksyminen. Ihan kaiken. Sillä kun hyväksyn, kenet lopulta hyväksyn? Itseni! En jaksa enää tuomita, kritisoida, arvottaa ja arvostella. Se tuntuu kehossa kireytenä, pääkipuna, ahdistuksena ja ärtymyksenä. Olen niin onnellinen tästä! Miten vapauttavaa! Mikä fiilis, kun unohtaa muut ja keskittyy omaan elämäänsä täysillä! Siihen mikä tuottaa minulle iloa. Siihen miltä minusta tuntuu. Ja siihen missä ja kenen kanssa minun on hyvä olla. Nykyinen mottoni onkin: "muut eivät kuulu minulle, vain Saija kuuluu Saijalle". Olen siis viimein hyväksynyt itseni ihan täysin ja tästä olen ihan suunnattoman kiitollinen!

Kolmanneksi huomaan oman sisäisen matkani tuloksia ulkoisessa maailmassani. Rakkaus ja hyväksyntä ovat lisääntynyt ympärilläni. Kun minä aidosti hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, tapahtuu se myös itseni ulkopuolella. Tänä päivänä olen sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka nyt vilpittömästi hyväksyvät minut kaikenlaisena. Muut ovat jääneet ja sen olen hyväksynyt. Se on ok. Saan kiitosta, kehuja ja arvostusta. Rakkautta siis kaikenlaisissa muodoissaan. Minulla on loistavat tukiverkot, joiden kanssa saan olla oma itseni ja avata mieltä painavat asiat. Näin ne nousevat näkyviksi ja hajoavat universumin tuuliin, eivätkä jää painamaan mieltä tai kehoa.

Tässä hetkessä opettelen vastaanottamaan rakkautta sen kaikissa muodoissa. Opettelen kuulemaan kehut ja kiitokset itseäni mitenkään väheksymättä. Opettelen ottamaan vastaan huomionosoitukset ja jopa ihan fyysiset lahjat, joita niitäkin satelee sieltä täältä, sillä näin ulkoinen maailmani kuvastaa rakkauteni määrää itseäni kohtaan. Eikö ole ihan mahtavaa! Ja eihän tämä ole vain ulkoisen maailmani juttu, vaan hellin itseäni ihan joka päivä jollakin tapaa. Rakastan itseäni ihan täysillä, enkä suostu enää tinkimään siitä milliäkään. Olen jokaisen ihanan ruuan, hieronnan, joogaharjoituksen, kampaajakäynnin, halauksen tai mikä se milloinkaan onkaan, arvoinen!

Näitä mieleeni nousseita asioita on todella paljon, mutta mainitsen tässä vielä kiitollisuuden. Aidon, koko kehossa tuntuvan tunteen, jota ei pysty sanoin oikein edes kuvaamaan.

Muistan hetken, kun istun yksin hiljaisella rannalla matkan viimeisinä päivinä. Tarvitsin aikaa itselleni ja ilmoitin ryhmälle, että aamiaisen jälkeen en ole sen päivän aikana käytettävissä. Pakkasin rantakamat, otin taksin hotellin ulkopuolelta ja ajoimme jonkin matkan päähän hiljaisemmalle rannalle, jossa tiesin, että saan olla ihan rauhassa.

Jätin tavarat rantatuolille ja lähdin kohti meren aaltoja. Mikä pauhu, mikä voima! Aikani tallustelin hitaasti ihan veden rajassa, kunnes päätin istahtaa rantahiekalle kuuntelemaan aaltojen kohinaa. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta matkan aikana, kun minulta pääsi kiitollisuuden kyyneleet, mutta tässä oli jotain uutta. Tunsin miten koko sisäinen olemukseni laajeni ajatellessani menneitä päiviä ja kokemuksia. Ja itku tuli niin voimalla, ettei sitä voinut mitenkään pidätellä. Tämä kiitollisuus oli jotain niin syvää, etten ole sellaista ehkä ennen kokenut. Kiitollisuus itselleni omasta rohkeudestani. Siitä, että uskalsin vuosia sitten lähteä tutustumaan itseeni ja että viimein tuo "työ" tuottaa niin upeaa tulosta. Helpotuksen tunnetta siitä, että kaikista epäilyistä huolimatta, oma sisäinen viisauteni on jaksanut viedä minua eteenpäin kohti tätä mielenrauhaa. Kiitollisuus kaikesta siitä rakkaudesta, jota sain matkan aikana kokea niin ryhmän, kuin paikallisten - jopa itselleni tuntemattomien - ihmisten osalta. Kiitollisuus siitä, että luottamus elämään on kasvanut niin huikeisiin mittasuhteisiin. Tieto siitä, etten voi missään hetkessä tehdä vääriä valintoja, vaan ihan kaikki on tarkoituksen mukaista. Elämälle kaikki on ok, tein niin tai näin. Ja syvä kiitollisuus siitä, että viimein näen kaiken armeliaisuuden silmin ja ruoska, jolla olen itseäni vuosikausia huidellut, on hävinnyt taivaan tuuliin!

Tämä on mielemme maailma. Kaikki, ihan kaikki mitä mielessäni liikkuu, muuttuu todeksi ulkoisessa maailmassani. Näin yksinkertaista se on. Ja kun minä päätän rakastaa ja hyväksyä itseni ihan kybällä, saan kongreettisen kokemuksen tästä ulkoisessa maailmassani. Kaikki sellainen vanha, kuten toisista pahaa puhuminen selän takana, kenenkään kiusaaminen, toisten elämän vatvominen, negatiiviset kommentit, arvostelu, arvottaminen, kaikenlaisen vastustaminen, hyvä tai paha jne. putoaa pois. Sillä todella, ketä lopulta arvostelisin? Joka ikinen tilanne ja ihminen elämässäni on vain peili itseeni ja vain minä voin päättää, millaista kuvaa haluan peilistä katsoa ja millaista "elokuvaa" haluan elää.

Siispä antaudun rakkaudelle. Mikä rauha minussa vallitseekaan. Ymmärrystä ylempi tieto. Mistään en mitään tiedä, mutta se ei enää pelota millään lailla. Elämästäni on tullut elävä meditaatiohetki, jossa hengittelen rauhassa ja sallin asioiden tapahtua, kun on oikea aika. En pyri pois ikävistäkään tunteista, vaan sallin ihan kaiken olla, sillä juuri ne hetket ovat niitä kaikkein parhaita. Olen, hengitän, luotan ja sallin. Ja rakastan ihan kybällä!




LOVE AND ACCEPT YOURSELF - WITH 11 MIN MEDITATION

https://www.youtube.com/watch?v=pQKKWeayXMs

Mitä tapahtuu, kun "reipas tyttö" minussa kuolee?

In English:  What happens when the "capable girl" in me finally dies? Olen syntynyt vahvaksi. En fyysisesti, vaan henkisesti. Pien...