Minähän olen kaunis!

Viime keskiviikkona olin lähdössä Villikseen palaveriin. Nykyään en meikkaa, jos ei tunnu siltä, mutta nyt tuntui, että haluan laittautua itseäni varten. Siispä vietin aamupäivän itseni parissa. Ajoin säärikarvat, laitoin kynsilakat ja suihkun raikkaana tukka kuntoon ja meikkiä naamaan. Sen jälkeen vaatekaapille ja miettimään mikä siellä minua kutsuu. Asu löytyi ja vielä kasa koruja minua koristamaan.

Kaiken tämän touhotuksen jälkeen - josta muuten nautin täysin siemauksin - astelin peilin eteen. Ja ei voi olla totta! Minä näin sen!! Ensimmäisen kerran elämässäni voin sanoa vilpittömästi, että minä näin oman kauneuteni! Minusta tuntui, että minä täytyin kokonaan tuosta kauneudesta! Ja kuulkaa, sillä ei ole mitään tekemistä meikkien tai ryppyjen kanssa. Tuo tunne oli jotain paljon suurempaa, kuin tuo maallinen, ulkoinen hössötys. Ihan käsittämätöntä! Minä olen kaunis!

Hyvä etten juossut ulos ja kiljunut sitä suureen ääneen! Niin hyvältä se tuntui!

En tiedä mistä menneestä minuun on iskostunut sellainen uskomus, että en olisi kaunis. Olen sitä miettinyt ja yrittänyt päästä sen uskomuksen lähteille erinäisin tavoin.

Muistan sellaisen vanhan tunteen, että istun paapan sylissä Kauhajoella ja tunnen hänen vilpittömän rakkautensa minua kohtaan. Muistan sen, miten hän näki jotain ainutlaatuista minussa. Miten hän rakasti minua koko sydämestään ihan sellaisena kuin olen. Ja sitten hän kuoli. Olin vain neljän vanha. Jostain muistin syövereistä mieleeni muistui se suuri suru, joka minussa on ollut piilossa tuosta tapahtumasta, joka mullisti koko elämäni ja hajotti turvaverkkoni miesten suhteen. Hänessä oli turva. Hän oli niin vilpitön rakkaudessaan, ilman odotuksia tai taka-ajatuksia. Ja sitten yht' äkkiä hän oli poissa.

Ehkä tuon suuren elämäntapahtuman jälkeen, minulta on puuttunut elämästäni ihmisiä, jotka olisivat samalla tavoin pystyneet rakastamaan minua ihan vilpittömästi, vain siksi, että olen sitä mitä olen. Ilman odotuksia, ilman kritiikkiä, ilman seksuaalisia jännitteitä. Ja ehkä silloin minussa lähti vääristymään tuo kuva itsestäni. Ettei minussa olisi mitään rakastettavaa, sillä kuolihan sekin ainoa, joka vilpittömästi rakasti. Hylkäsi.

Onneksi vihdoin ja viimein vuosia sitten päätin alkaa rakastamaan minua. Mistään päätöksestä en ole koskaan ollut näin onnellinen, sillä nyt tuijottaessani itseäni peilistä, näen jotain ainutlaatuista. Kaunista ja herkkää. En enää tarvitse kovuutta tai kontrollointia pitääkseni itseni kasassa. Olin joskus niin täynnä vihaa, se käytännössä piti minut hengissä ja nyt sekin on sulanut pois.

Olen yllättänyt itseni viime päivinä omalla toiminnallani. Olen uskaltanut sanoa sanoja, joita "vanha Saija" ei olisi koskaan uskaltanut sanoa pelätessään vastapuolen reaktioita. Nyt sillä ei ole ollut merkitystä. Olen uskaltanut laittaa sydämeni likoon, olla avoin ja haavoittuva, sillä viimein ymmärrän mistä puhutaan, kun sanotaan, ettei onni voi tulla itsen ulkopuolelta. Viimein minä ymmärrän tämän! Olen myös tehnyt päätöksiä, joita "vanha Saija" ei olisi koskaan pystynyt tekemään, siinä pelossa, että jäisi jostain paitsi. Vaan kun en jää enää. Niin kauan kuin Saija on Saijan kanssa, en voi jäädä mistään paitsi.

Aaaaah, haluaisin huutaa tätä olotilaa maailmalle, sillä jokin minussa on niin suuresti loskahtanut kohdalleen! Ymmärrän nyt kaikki sanonnat, joita olen koskaan kuullut, kuten "Onni ei tule itsesi ulkopuolelta" tai "Kauneus tulee sisältä päin" tai "Kukaan ei voi pelastaa toista". Ymmärrän kaikki nuo syvän tietoisuuden tasolla ja nyt ymmärrän myös sen, miksi tämä oman sisäisen maailmani puhdistustyö on ollut niin tarpeen. Kun mikään vanha ei voi enää painaa mieltäni alas tai saada minua reagoitumaan. Kun olen ihan puhdas taulu ja lähden jokaiseen päivään ihan kuin se olisi elämäni ensimmäinen. Kun mikään uskomus tai vanha tunnetila ei pysty enää vaikuttamaan minuun millään tavoin. Ne on kaikki putsattu pois! Ihan käsittämätöntä!

Kauneuteni on ainutlaatuista, ymmärrän sen nyt. Olen nähnyt sen muissa jo pitkään, mutta jostain syystä tuo näkeminen ei ole ulottunut itseeni saakka. Muistan yhden poikaystäväni menneestä, hänen sanansa. Yhtenä aamuna, kun olimme nousemassa ylös, hän katsoo minua ja sanoo, että olen kauneimmillani aamulla, tukka pystyssä, ilman meikkiä. Hän rakasti noita hetkiä minussa. Ja sanoi vielä, miten kiitollinen hän on, että hän - ei kukaan muu - saa olla se, joka näkee minut sellaisena, avoimena, puhtaana ja haavoittuvaisena. Silloin en osannut ottaa tätä lahjaa vastaan ihan koko sydämestäni, vaikka kiitollinen olinkin, mutta nyt ymmärrän mistä hän puhui.

Minulle oma naiseuteni on hyvinkin luonnollinen. Omasta mielestäni olen kauneimmillani, kun en ole niin viimeisen päälle laitettu ja pyörin joogatrikoissa villasukat jalassa kotona. Jokin aika sitten minut meikattiin ja laitettiin vimpan päälle ja niin ihanaa, kuin se olikin, olin todella onnellinen, kun pääsin suihkuun ja kaikki se pakkeli huuhtoutui pois naamastani. Ja alta paljastui aito minä. Olen miettinyt, ettei minua kukaan mies huoli, kun olen tällainen Peppi Pitkätossu. En osaa meikata näyttävästi tai pukeutua kukkamekkoihin tai korkkareihin, kuin ihan satunnaisesti. Minä en vaan kerta kaikkiaan istu mihinkään muuhun muottiin, kuin itse luomaani. Ja nyt ymmärrän, että se oikea kumppani näkee kyllä kauneuteni kokonaisvaltaisesti ja uskaltaa antaa minun olla sitä mitä olen.

Ei, kauneus ei ole rypyistä, irtoripsistä tai meikeistä kiinni. Se on jotain paljon suurempaa ja syvällisempää. Ja tämä ei nyt siis ole tuomio irtoripsiä tai meikkejä kohtaan! Se miten jokainen kokee kauneutensa, on jokaisen oma juttu ja se tulee todeta juuri niin, kuin itsestä hyvältä tuntuu. Meikkaanhan minäkin ja varmasti vielä joskus tulen huitaisemaan irtoripset silmille!

Mutta oma totuuteni on se, että todellinen kauneus tulee todella sisältä käsin ja vaikka mikään ei fyysisesti, ulkoisesti muuttuisi, jokin kuitenkin muuttuu. Onko se sitten se sisäinen hehku, onnellisuus tai joku sisäinen rauha, joka näkyy koko fyysisessä olemuksessa? Näin uskon, kun sen nyt itsessäni näen.

Mikä ihana tunne! Kuten yksi ihana nainen rumpumeditaatiossa sanoi "Voisitko alkaa olemaan kaunis nyt, ettei sinun tarvitsisi elää yli 60 -vuotiaaksi, ennen kuin päätät tehdä niin?"

KYLLÄ! Minä päätän olla kaunis. Minä olen kaunis. Ja sydän tursuaa onnesta!