Testing testing

In English: Testing testing

Muutama päivä sitten tein pitkästä aikaa postauksen sosiaaliseen mediaan:

"Maailman vaikeinta on katsoa peiliin.

Maailman helpointa on syyttää muita. On helppoa ajatella: ”Jos toi ei ois tehny noin tai se ei tekis näin tai jos toi vaan muuttais itseään, niin sitten…”.

Mutta me ei katsota sinne peiliin. Ja siitä meidän pitäisi aloittaa.

Muutos ei ala siitä, että odotetaan hallituksen tai jonkin muun muuttuvan. Se alkaa peiliin katsomisesta ja itsensä muuttamisesta. 

En voi hallita sitä, mitä maailmassa tapahtuu, mutta voin hallita itseäni ja reaktioitani. Maailmanrauha alkaa minusta. Minun omasta sisäisestä rauhastani.

Aito rakkaus ei todellakaan katso ikää, kokoa, titteleitä tai lompakon paksuutta. Se ei tunne uskontoja tai poliittisia näkemyksiä. Se ei hallitse, manipuloi tai aseta ehtoja. Rakkaus ei syrji, leimaa, tuomitse, väittele, valehtele, pelaa pelejä, riitele, käy sotaa tai satuta. Rakkaus hyväksyy, kunnioittaa ja on armollinen. Se ottaa muut huomioon ja antaa kaikkien kukkien kukkia.

Jos haluan muuttaa tätä maailmaa, se alkaa minusta. Ei syyttämällä kaikkia ja kaikkea, vaan katsomalla peiliin."

Tein postauksen ja jäin seuraamaan omia reaktioitani. En muiden, vaan omiani. Minullahan ei todellakaan ole kuin muutama kymmenen kaveria sosiaalisessa mediassa, joten tällä ei ollut mitään tekemistä muiden kanssa. Tämä oli jokin testi itselleni itsestäni, ja se tapahtui jotenkin luonnollisesti. Ikään kuin vain huomasin kirjoittavani ja postaavani sen kummemmin miettimättä asiaa.

Olen ollut pitkään poissa sosiaalisesta mediasta enkä tunne siihen enää kovinkaan suurta resonaatiopintaa. Mutta nyt halusin kokeilla.

Ihan ensiksi huomasin itsessäni, että oma tekstini tuntui jotenkin "syyllistävältä". Hmm, jännä homma! Siitä pääsinkin kysymykseen: "Miksi minusta tuntui niin?" Asuuko minussa vielä jokin vanha kuvio, että kaikkien pitäisi ajatella kuin minä? Vieläkö haluan painostaa muita johonkin muutokseen? Syyllistinkö oikeasti tekstissäni muita?

YES! Ihan mahtavaa! Sain itseni kiinni tästä ikivanhasta toimintamallista, jonka nyt näin selkeästi ja josta voin viimein päästää irti lopullisesti. En missään nimessä halua syyllistää ketään mitenkään = en halua syyllistää itseäni enää mitenkään.

Sen jälkeen tajusin, että teksti oli jotakin sellaista, jota "vanha Saija" olisi kirjoittanut. Vielä muutamia vuosia sitten tällainen teksti olisi tullut sydämestäni. Vuosia jaoin sisäistä matkaani ja ajatuksiani sosiaalisessa mediassa ja tein sen todella autenttisesti, suodattamatta. Minulle oli tärkeää jakaa syvimpiäkin tuntoja ja oivalluksia ja tuoda ne näkyväksi. Välillä käyn lukemassa postauksiani ja ihmettelen vieläkin, että olenko minä todella osannut kirjoittaa noin viisaita juttuja!

Lueskelen ihmisten reaktioita ja kommentkeja ja mietin mielessäni, että hyvä minä! Olen uskaltanut olla avoin ja herättää keskustelua! Olen herättänyt ärsytystä, mutta saanut myös valtavasti kannustusta.

Nyt tuntuu, että tuo Saija on kadonnut savuna ilmaan. Hiljentynyt. Vaiennut. Siirtynyt tarkkailijaksi. Nuo tekstit tuntuvat todella kaukaisilta. Vanhoilta ehkä siksi, että ne ovat nyt itsestäänselviä asioita elämässäni ja koska asiat on nyt käsitelty, eheytetty.

Luin postaamani tekstin uudelleen parin päivän kuluttua. Ei, tämä ei ole enää minua. Hiukan jopa hymyilytti, sillä jokin uusi keveys haluaa ottaa minussa tilaa, eikä kirjoittamani teksti resonoinut millään lailla. Se tuntui itse asiassa raskaalta, enkä minä halua enää olla saarnaamassa, miten ihmisten pitäisi tätä elämää elää. Tehköön jokainen niin kuin parhaaksi näkee.

Eilen päätin poistaa postauksen. Kokeilu oli ohi, ja postauksen poistaminen tuntui huojentavalta. Huh, ei tätä enää! Tämä testi osoitti kuitenkin sen, miten paljon olen sisäisesti muuttunut. Maailmanpelastaja on kuopattu. Eikös se riitä, että pelastin itseni?

Minussa tapahtuu sisäisesti jotain maagista. Sellaista, jota en ole koskaan eläessäni kokenut. Olen kuin tietokone, josta vanha ohjelmointi on poistettu ja uutta ladataan. Vanhasta tietokoneesta ei koskaan saa ihan uuden veroista, mutta jos siitä poistetaan vanhat, raskaat ohjelmoinnit, tottahan toki tuo tietokone kevenee, nopeutuu ja teho paranee.

Juuri nyt ei ole aika miettiä sosiaalista mediaa ja postauksia, vaan sisäinen työ jatkuu. Nyt se on kuitenkin jonkin uuden esiintuloa. Tuleva luovuus ei enää lähde eheytymisen näkökulmasta, vaan rakkaudesta "sen jonkin" tekemiseen. Teen, koska se tekee minut onnelliseksi. Sen ei tarvitse olla intohimo tai elämäntehtävä, eikä sillä tarvitse tienata rahaa tai rakentaa valtavaa bisnestä.

Tiedän, että rakastan kirjoittamista. Tiedän, että haluan ihmisten ja tämän maapallon voivan hyvin. Tiedän, että rakastan rakkautta ja sen voimaa. Tiedän, että ihmismieli kiehtoo minua valtavasti. Vanhasta luopuminen ja uuden oppiminen on ihan sika siistiä! Oma emotionaalinen kehitykseni on yksi intohimon kohteistani.

Vanha Saija halusi auttaa ihmisiä, ja osa minusta varmasti jakoi ajatuksiaan tänne blogiin ja sosiaaliseen mediaan myös tästä syystä. Minä jotenkin ajattelin, että tämä tietoisuuden kasvu, sisäinen eheytyminen ja sen viisaudet voisivat auttaa muitakin.

Nyt ajattelen, että jos motiivinani olisi "toisten auttaminen", olisi se aika ylimielistä ja omahyväistä. Ikään kuin minä tietäisin jotenkin toisten elämästä enemmän kuin he itse. Tai peräti niin, että minä olisin jotenkin "ylempänä" kuin joku toinen. Että minulla olisi jotakin spesiaalia tietoa, jota muilla ei ole.

Minulla ei ole mitään halua olla "opettaja tai valmentaja".

Nyt kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Jaan syvimpiä ajatuksiani, koska rakastan sitä ja se on minusta kiehtovaa ja mielenkiintoista. Ne ovat minun ajatuksiani, totuuksiani ja minun arvomaailmaani, mutta niiden ei tarvitse olla sitä kenellekään muulle. Jos joku saa niistä uutta näkökulmaa, mahtavaa, mutta minä kirjoitan ajatuksiani auki itselleni. Kirjoittaminen ja ajatusteni avaaminen on minulle luontaista. Se vain tapahtuu silloin kun tapahtuu, sen kummemmin ajattelematta.

Kiitän siis itseäni vielä kerran, että postasin. Herran pieksut, mitä siitä opin ja mitä kaikkea se minussa avasi, ihan mahtavaa! Ja kehtasinpa vielä poistaakin sen, kun se oli tehtävänsä tehnyt!

Testi on nyt suoritettu ja se meni justiinsa täydellisesti!