Be the "God"

Religion. God. Faith. Prayers. Hope. Savor.

No matter what church you belong to, at the end, from this sacred place of god, we all look for peace, hope and something to save us. Someone to guide us. We put our hope to this force, to this something, that we believe in, this something that we believe is existing "outside" of us. We pray and hope that eventually this great force will change our life from suffering to bliss and we finally have peace in our hearts, minds and lives. We read the bible, we listen the sermon, we pray. And we pray.

But. What if god is not something or someone outside of us?

I hear so often how people talk that things in this earth have to change. We need to start to love each other more, respect each other more and forget about the skin colour, what religion you represent or how much money you have. The point is, WE JUST TALK ABOUT IT. But what are we actually DOING in our everyday lives to change things?

So what if YOU ARE GOD? What if really there is nothing outside of you, but everything is already inside. God made us all as his image, didn't he? This is what all the religions are saying. So if that's the case, why are we killing each other? Why you are not loving first yourself and then your neighbors? Where does all the hatred come from? If this black man is the image of god, just as the white man is?

You are god. You are the creator. This is how we were created. We all have the powers of him/her inside of us. Every thought, every action is your act of power and creation to this world. It is your contribution to this world. When is it that we realize that the change starts from us?

You are god, so start acting like one! No more blaiming everybody else for your life events. No more putting blame on anybody, not even yourself.

God does not judge. God is love. That's it. And since you are god, you are love. In this world of fear we just have forgotten it. We chase money, fame and fortune. We steal, we kill, we cheat, we are cold, heartless, we lack symphaty for others, we are angry, we beat our kids and each other. Is this what god would do? Is this what love would do?

I am god. I am the creation of god. So I want to praise that. I want to respect that. And finally start to act accordingly.

Don't come to me to talk about god, unless you start to act like god. Don't come to me to talk about love, unless I see the love you are talking about in your everyday actions. Don't talk to me about "we are one", unless I see it in your everyday life. Don't talk to me about gods words, unless you take them in action. Because untill you do, it is all just a fake. Just words.

You are god (love). You have all the powers that he/she has. So start using them!

It is very very easy to talk and talk and talk. But until these words are taken into action, they are just words. Just bla bla. Nothing else. Just bla bla without any value what so ever. You can pray and pray and pray until your knees hurt, but untill you bring your prayers into action, it is just a prayer.

You can easily say to someone "I love you", but it doesn't mean nothing unless you SHOW it through your actions. Would you believe me, if I told you "I love you" and then next minute you see me hitting you, cheating you or leaving you? No, right?!

Yes, we all talk about the change we want to see in this world. We talk and talk and talk. But this is the time for action.

Face your fears! Look deep into the dark side of yourself! Ask yourself why I am getting upset, why am i so afraid to listen to my heart? Why do I listen something outside of me? How in the world would it be possible that someone else would know what is best for me?! Why do I blame others for the things that are happening in my life or the things that I do? Isn't it me who is living my life - so it must be me, who is making all the choices too, right?

To understand that you are god, the creator, brings in huge responsibility. If you think about god for a second, what would he/she do? Would he kill, blame, shame, judge, betray, fight, be upset and angry? Would he?

No. Never! God (love) accepts everything and everyone. He created all of us to be different, so that we can learn more about ourselves. He brought us cigarettes, alcohol, drugs, so that we could learn more about ourselves. He brought us different kind of politics and religions, so that we could learn more about ourselves. He brought us different kind of animals and plants, so that we could learn more about ourselves.

And now, it is our job to see, how much we respect others, the animals and the nature (= ourselves). What ever action you do to others, is a straight reflection of the love you have for yourself. That's just how it is. If you say "fuck you" to this one, at the end, you are just saying it to yourself. If you can not give a one single compliment to another, it is only you that you can not give a compliment to. If you blame someone for your life, it is only you who you are blaming. If you judge someone, at the end, it is only you who you are judging.

But if you love, fully, it is you who you love! And it will flow right back at you - even million times more! You get, what you give. It is as simple as that.

So please. Start being the god (love) you believe in. Every action you take, you can think first "What would god (love) do?" "How would god (love) react on this situation?" "What would god (love) say?"

Be the change you want to see. It all starts from you. Stop hiding behind the bible or church and finally see how powerful you are! Or sit in the silence of the church and feel the power of god (love) inside of you. Take it in and then bring it out and in action!

Being god (love) doesn't mean that we have to see things the same way. Or that we have to hang around people we don't feel connected to. Or that we all need to have pets. Or we all have to go to the same church. Or think alike in politics. No. But god (love) respects all of this. No matter what you believe in or how you see life. God (love) respects and accepts. That's all. And our job is to see that we are among the people who truly love us and wish us good. Who lift us up and wants to see us grow and get stronger.

So please. Be god (love). The times of "talk" are over. It is time for action. Be the change you are talking about. Lead the way for your kids and they will follow. Be an example for you family, friends and community. Be bold and brave. Be god (love). It is time.

Vain elämää

Onpas kuukausi mennyt nopeasti! Hupsista vaan ja huomaan, että on jo Heinäkuu! Paljon on ensimmäiseen kuukauteen tapahtumia mahtunut. Osan kanssa istun hiljakseen hengitellen vieläkin, sillä ne eivät ole olleet ihan helppoja nakkeja.

Energiatahti maailmassa kiihtyy kiihtymistään. Se on kuin tornado, joka nostaa pintaan ihan kaiken, joka ei ole enää linjassa sydämemme ohjauksen kanssa. Ja uskokaa rakkaat, tämä on meneillään meillä kaikilla tiedostat sitä tai et! Joka ikistä meistä herätellään nyt oman totuuden kuulemiseen ja sydäntietoisuuden heräämiseen. Olotila voi olla aika paska, jos et uskalla pysähtyä kuulemaan tätä ohjausta ja toimi sen mukaan. Tämä aika vaatii todella suurta rohkeutta. Tsemppiä siis meille jokaiselle! Oma sisäinen puhdistumiseni on nyt menossa jossain niin syvällä, etten itsekään enää tiedosta kaikkia niitä pelkoja, joita pintaan nousee. Päällimmäisenä ovat kuitenkin olleet yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteet. Ei sillä, etteikö näitä tunnetiloja olisi käsitelty jo aiemminkin. On toki, mutta kunnes puhdistuminen on saatettu loppuun, näitä tunteita esiin nostavia tilanteita tuodaan eteeni yhtä varmasti, kuin tuo saakelin kukko kiekuu tuolla naapurissa joka aamu kello viisi!

Gambia on aina ollut minulle ystävällinen ja hyvä. En ole joutunut kohtaamaan kovinkaan montaa huijausta, eikä minulta ole koskaan varastettu mitään. Entinen mieheni oli hyvä mies ja paikalliset ystävät ja sukulaiset ovat olleet aivan ihania. Jos onkin sattunut niin, että olen tipauttanut puhelimeni taskustani, se on palautettu välittömästi, kun tajusin sen kadonneen ja soitin puhelimeeni. Eikä löytäjä halunnut edes löytöpalkkiota, jonka olisin ilomielin maksanut! En siis voi sanoa mitään pahaa toisesta kotimaastani, vaan olen nöyrän kiitollinen kaikista niistä ihanista ihmisistä, joihin voin tänäkin päivänä luottaa ja tukeutua. Jos olenkin ollut negatiivinen ja maan vastainen, se on ollut oman väsymykseni ja stressini eli mieleni tuotosta. Sillä tottahan se on, että vielä muutamia vuosia sitten vannoin, etten ikinä enää astuisi jalallani Gambiaan. HAH! Siitäs sain!

Noh, viime päivinä muutama yllätys on kuitenkin tullut vastaan. Vuosien tuttavuuden jälkeen huomaan, että nämä ihmiset eivät olleetkaan lainkaan sitä mitä luulin. Molemmat kolahtivat aika lailla. Viimeisin tempaus eniten, sillä olin jotenkin asettanut oman turvallisuuteni toisen harteille.

Vuosien varrella olen luopunut turvaverkoistani pikku hiljaa. Ensimmäiset olivat vuonna 2011 vakituinen työ ja kiinteä kuuukausipalkka. Nyt, kun olen luopunut kodistani Suomessa, jättänyt toistaiseksi perheeni ja ystävänikin sinne ja täällä olen jälleen ns. vieraalla maaperällä, jossa valkoisena naisena saan onnekseni tai ikäväkseni paljon huomiota, luotin tähän pitkäaikaiseen ystävääni, jonka uskoin pitävän minusta huolta. Kuljetukset, kauppareissut, security jne. Minulla oli jotenkin sellainen ajatus, että kun hän on läsnä, minulla ei ole mitään hätää ja arkielämä olisi jotenkin mukamas helpompaa. Tämä on jännä asia, sillä minähän tiedän hyvin, miten arki täällä toimii. Minä tiesin tasan tarkkaan mihin olin tulossa ja miten hommat hoidetaan. Miksi siis laskin tuon raskaan turvallisuuden viitan tämän yhden henkilön harteille? Oliko niin, että kun kerran olin niin "rohkeasti" luopunut ihan kaikista turvaverkoistani, minun oli pakko pitää kiinni kynsin ja hampain edes yhdestä turvallisuustekijästä?!

Olen kuullut useasti, että turvallisuus on meissä itsessämme. Että se ei ole ulkoisissa asioissa. Tämä resonoi itselleni eli syvällä sisälläni sydämeni tietää sen olevan totta. Mutta nyt kyse onkin siitä, että se ei ole vielä kolahtanut tuonne "mielen päälle". Vähän sama kuin että meille hoetaan, että pitää olla kiitollinen. Kyllä, olenhan minä, mutta tunnenko tuon tunteen oikeasti vai onko se vaan sanahelinää?
Itselleni tuo aito kiitollisuuden tunne on jo kolahtanut mielenkin päälle, sillä se on jotain niin valtavaa ja voimakasta, että siinä pääsee itku. Ja tuo kiitollisuuden tunne tulee jostain tosi syvältä! Tuo kiitollisuus tekee nöyräksi elämän edessä ja silloin todella ymmärrän miten hyvin asiani ovat. Se tunne, se on se juttu. Voin hokea iän kaiken jollekin "rakastan sinua", mutta ilman tunnetta nuo sanat voisivat yhtä hyvin olla "haluatko kahvia". Tämä on minun totuuteni, jollekin toiselle se voi olla ihan jotain muuta.

Kun ystäväni otti ja lähti, enkä ole hänestä sen jälkeen kuullut, putosin jonnekin valtavaan yksinäisyyden ja turvattomuuden kuiluun. Täällä minä olen, "mukamas yksin" maassa, jossa elämä valkoisena naisena on "mukamas haastavaa". Näin mieleni on asian minulle esittänyt.

Kaksi päivää meni aika hissukseen. Itkukohtaukset olivat sydäntä raastavia ja jostain syystä sain lohtua isän ja minun tekemistä biiseistä, joita kuuntelin ripiittinä sängyllä tai rannalla maatessani. Lapsuuteni ja ehkä koko elämäni on lopulta tainnut olla aika turvaton, mutta nyt on tullut aika heittää nämä uskomukset roskiin. Tiedän sen. Mutta koska haluan olla itselleni armollinen, annan näiden tuntemuksien nyt vaan olla, pakottamatta yhtään mitään. Hengittelen ja menen hetken kerrallaan. Sadekauden ensimmäinen myrsky ajoi kotiin rannalta ja ikään kuin "pakotti" olemaan itsekseen ja kohtaamaan kaiken sisälläni mylvivän. Itkin, nukuin, otin lasin viiniä ja itkin taas. Laitoin omat lauluni soimaan ja suljin silmäni. Tunsin itseni tosi tosi väsyneeksi. Sinä yönä nukuin 12 tuntia!

Pahin tunnemyräkkä on nyt takanapäin. Ihan vielä en voi sanoa, että nämä kaksi vahvaa uskomusta olisivat viimein kolahtaneet tuonne "mielen päälle", mutta lähellä se on. Ja ihan vaan, jotta muistaisin, että kumpikaan näistä tunteista ei ole totta, olen tavannut "sattumalta" ystäviä, joita en ole nähnyt vuosiin ja joiden kanssa nyt sovimme innoissamme tapaamisia. Minulle siis halutaan jatkuvasti osoittaa, että minulla ei ole mitään hätää ja että olen turvassa. Minun ei tarvitse miettiä yksinäisyyttäkään, sillä kun yksi lähtee, toinen pääsee tilalle. Olen niin syvästi kiitollinen näistä ihanista kohtaamisista, joita saan kokea päittäin myös ihan tuntemattomien kanssa.

Toissa päivänä otin paikallisen "linja-auton", kun halusin kylille ja oi mitkä keskustelut saimmekaan aikaiseksi tuon ihanan kuskin kanssa. Maahanmuuttoviraston virkailija meni suunnilleen mutkalle, jotta minun vuoden viisumini saadaan maanantaina kuntoon, sillä normaalisti sitä ei myönnetä kuin vasta kolmen kuukauden oleskelun jälkeen. Täällä omassa ihanassa asunnossani koen turvaa ja nukun yöni oikein hyvin. Ihmisiä on koko ajan ympärillä ja eilenkin meillä oli täällä isot synttärijuhlat, joista nautin täysin siemauksin. Toissa päiväinen kotimatkani kesti melkein kaksi tuntia - matkaa oli vajaat kaksi kilometriä - sillä kohtasin jälleen tuttuja, joiden kanssa jäin suustani kiinni. Vaikka olen asunut täällä aiemmin niin monta vuotta, koskaan en ole kokenut tällaista yhteyttä paikallisiin. Olen tästä liikuttavan onnellinen!

Kiitän siis sydämeni pohjasta näitä ihania, vanhoja ystäviäni, jotka minut "pettivät"! Ilman heitä en olisi tullut näkeväksi, että turvattomuus ja yksinäisyys ovat vain mielen harhaa, eivätkä ole totta millään tavalla. Minä olen turvassa, ihanien ihmisten ympäröimänä ja niitä pukkaa elämääni koko ajan lisää. Rakastan näitä yllätyksellisiä kohtaamisia ja sitä avun määrää, jonka olen viime päivänä kokenut.

Ei. Minä en ole koskaan yksin, enkä turvaton. Minun sisäinen maailmani heijastaa ulkoista maailmaani ja niiden, jotka eivät ole linjassa oman energiani kanssa, kuuluukin lähteä, jotta ne jotka ovat, saavat tilaa tulla. Minun ei tarvitse kuin olla ja elää elämääni ja kaikki tämä hoidetaan puolestani. Kaikki nämä tapahtumat saavat ja niiden kuuluukin kolahtaa, sillä muuten en tulisi näistä uskomuksistani ja peloistani näkyväksi, enkä näin ollen voisi luopua niistä.

Minä olen turvassa. Minä en ole koskaan yksin, vaikka olen yksin. Nöyrän kiitollisena valmistaudun uuteen päivään ja saapa nähdä mitä ihanaa se tuo tullessaan. Minä olen valmis "what ever it is".