Uskallanko olla minä?

Niin vierähti viikonloppu joogaohjaajakoulutuksessa. Meidän koulutuksemme pohjautuu mielen liikkeisiin ja sitä kautta kehoon. Koulutuksen henkinen anti on yhtä tärkeä, jos ei tärkeämpikin, kuin keholliset asanat. Jotka kaikki vaikuttavat mieleen. Mielen kautta kehoon, kehon kautta mieleen.

Eilisen päivän jälkeen olin "niin pihalla", että ajoin Espoon perukoille, ennen kuin havahduin outoihin maisemiin. Piti ihan laittaa navigaattori päälle, jotta löysin oikean reitin kotiin. Loppuilta meni "kuola poskella" leffoja tuijottaen. Jotain siis liikahti syvällä minussa.

Tänään teimme autenttisen liikkeen harjoituksen. Olen aina pitänyt tämän kaltaisia harjoituksia "hörhöilynä", mutta nyt ymmärsin, etten ole ollut valmis. Toinen joogaohjaajakaveri oli läsnä, vain olemassa ja varmistamassa, että liikehdintä on turvallista. Huomasin, että valtava pelko nousi pintaan; "Mitä?! Eikö kukaan anna ohjeita mihin laittaa käsi tai jalka (eikö kukaan kerro miten minun pitäisi olla)?!" Ulkopuolelta tuleva ohjaus on niin automaattista, että tuntuu lähes mahdottomalta kuulla omaa itseään.

Oli myös jännä huomata miten mieli pyrkii koko ajan ohjaamaan liikettä. Ihanaa olisi ollut avata rintakehää, mutta kun en heti lähtenyt tämän impulssin vietäväksi huomasin, ettei se ole liike, jota kehoni juuri nyt haluaa tehdä.

Miten ulkoapäin ohjautuva minä olenkaan! Ja miten pelottavaa on sulkea silmät ja kääntää katse sisimpään! Opettajakaveri, joka oli läsnä ja varmistamassa turvallisuuttani kertoi jälkikäteen, että vaikka liikehdintäni oli tosi pientä, siinä tapahtui ihan mielettömän paljon.

Minä sain olla minä! Ja minä uskalsin olla minä! Mikä valtava rohkeuden osoitus minulta minulle!

Huomaan yhä vieläkin ruoskivani itseäni liiankin armottomasti ja uusi huomio oli myös se, että uusiin asioihin ensimmäinen reaktioni on aina automaattisesti "en osaa".

Pelkään, että ärsytän, kun mieliala heittelee. Pelkään, että minulla on liian kova ääni ja se ärsyttää. Pelkään usein sanoa mitä ajattelen. Pelkään energiani pelottavan muut tiehensä. Pelkään, että ihmiset pelkäävät minua.

Tämän viikonlopun aikana oivalsin jälleen kerran, että jokainen saa ajatella minusta mitä haluaa. Jos pelkäät minua, voit kysyä itseltäsi miksi? Ehkä on niin, että kaipaat elämääsi enemmän rohkeutta?Jos energiani ja vaihtelunhaluni ärsyttää, voit kysyä itseltäsi miksi?  Ehkä onkin niin, että oma elämä on jämähtänyt paikalleen ja kaipaisit vaihtelua. Minä en voi elää elämääni pitääkseni muiden turvaverkot kunnossa. Eikä kukaan voi pitää minun turvaverkkojani kunnossa. Vain minä voin.


Näinpä me olemme kaikki lahjoja toisillemme, jotta voisimme uskaltaa olla juuri sitä mitä olemme. Kun hyväksyn muut, hyväksyn itseni. Niin simppeliä se vaan on. Näitä ärsytyksiä ja pelkoja nostetaan pintaan juuri niin kauan, että opin kuulemaan niitä. Saan varmaan vielä monta kertaa katsoa pelkoa silmiin. Tai ärsytystä. Olkoon sitten niin. Kyllä minä joku päivä opin. Tai sitten en. Olkoon sekin sitten niin. Olen kuitenkin PÄÄTTÄNYT, että minä haluan uskaltaa olla minä. Kaikkine puolineni. Kaikkine mausteineen ja karvoineen.

Tässä sitä rämmitään, päivä kerrallaan. Matkalla kohti vapautta ja ikuisella matkalla omaan itseen.