Tänään heräsin kirkkauteen. Kristallinkirkas mieli ja olo!
Kun olen mielen tasolla tehnyt päätöksen kehon puhdistumisesta, alkaa keho toteuttaa ajatusta automaattisesti. Vaikka aamulla tein reippaana ihana vihersmoothien ja päivällä keitin ihanan, puhdistavan kanakeiton, ei mikään ruokalajike voi toimia näin nopeasti. Ja silti fyysinen olotila on huomattavasti parempi, kuin vielä kaksi päivää sitten.

Tänään jaksoin olla positiivisella mielellä koko päivän ja kappas vaan, päivä oli täynnä positiivisia tapahtumia. Oman mielen liikkeistä ei kuitenkaan parane ottaa stressiä, sillä ihmisiä kun ollaan, meille kuuluvat kaikki tunteet. Joskus on hyvä päivä, joskus ei niin hyvä. Never mind! Keep on going!
Koska opin tänään uuden smoothien teon, palkitsin itseni ihanalla pehmiksellä. Keho suorastaan huusi sitä. Eikä sen seurauksena turvonnut vatsa tai tapahtunut mitään muutakaan katastrofaalista. Nautinpahan vaan jätskistä täydestä sydämestäni. Kuten myös ihanasta aamukahvista tänä aamuna!
Kaiken kaikkiaan hyvä päivä. Tänään nyt vaan sattui olemaan sellainen fiilis.
Kun en löydä tästä päivästä mitään urputettavaa, päinvastoin, voisin kuitenkin laittaa mielen sopukoihin sellaisen ajatuksen, että kun opin olemaan ärsyyntymättä liikenteessä, olen jo aika pitkällä Zen-oloissa! Joskus maltan nauttia matelijan takana, joskus tekisi mieli pökätä vähän vauhtia. Tai ehkä vähän enemmänkin. Mikseivät kaikki voi ajaa autoa kuten minä?!
Olkoon tämä minulle mittari matkallani kohti sisäistä rauhaa. Jos se ei ole saavutettavissa tässä elämässä, niin ehkä seuraavassa. Sillä minussahan ei ole mitään vikaa, eihän?!
No comments:
Post a Comment