Oi voi! Sweet 15 
!
Tämä kuva herätti mieleeni ajatuksia omasta matkastani itseeni. Siitä, miten olen nyt tietoisesti taivaltanut "henkistä tietä" yli 13 vuotta. Ja voi kuulkaa rakkaat, mä olen niin älyttömän kypsynyt koko "henkisyys" sanaan. Me olemme henkisiä, koska hengitämme ja that's it! Se, että joku on "henkinen" ja toinen ei, tuo valtavan kuilun ihmisten välille ja se jos mikä, ei todellakaan ole "henkistä"?!
Ja kyllä! Minäkin nostin itseni jossain vaiheessa enemmän "henkiseksi", kuin muut, kunnes putosin siltä jalustalta persiilleni! Ja kiitän siitä joka päivä!
Minä päätin yli 13 vuotta sitten lähteä sisäiselle matkalle, tutustumaan siihen ainutlaatuiseen Saijaan, jota en ollut vielä koskaan tavannut. Tästä oli ja on kyse, ei "henkisyydestä". Minä HALUSIN tutustua minuun, sillä tiesin, että muiden uskomukset tai ajatukset minusta eivät olleet totuus. En myöskään halunnut enää ajautua samanlaisiin tilanteisiin uudelleen ja uudelleen ja näin väistämättä käy, kun traumat, pelot ja uskomukset ohjaavat elämäämme ilman, että sitä edes tajuamme.
En tiedä oletteko te kokeneet niin, mutta minulle tulee usein "henkisistä" kirjoituksista ja videoista se mielikuva, että minussa olisi jotain vikaa. Olen ikään kuin 10 vuoden ajan yrittänyt koko ajan muuttaa jotain minussa, jotta en olisi niin huono, kun reagoin, niin kuin reagoin. Tai että minussa on oltava joku hullusti, kun en osaa olla Zen -tilassa koko ajan. Kun en pysty "manifestoimaan", kuten muut. Koko ajan pitäisi pyrkiä olemaan joku super ihminen, ilman koko ihmisyyden tunneskaalaa. Pyrkiä positiivisuuteen, sen sijaan, että tuntisin sen mitä sillä hetkellä tunnen.
Minä voisin toki eristää itseni jonnekin henkisyyden kuplaan, jossa rukoilisin vain valoa ja rakkautta ihmiskunnalle. Hokisin mantroja ja puhuisin pimpilleni. Pistäisin pääni puskaan, enkä kohtaisi maailmassa tapahtuvia vääryyksiä. Mutta tämä on ihmisyyden ohittamista. Elämän ohittamista. Ja mikä tärkeintä, oman itsen ohittamista. Omassa kommuunissani en joutuisi kohtaamaan niitä peilejä (ihmisiä ja elämän tilanteita), joita nimenomaan todella tarvitsisin vapautuakseni. Mikäli seuraisin sokeasti jotakin gurua, joka kertoo minulle miten minun pitää elää, olla ja syödä, en voi astua omaan voimaani. Annan ohjat elämästäni itseni ulkopuolelle ja tämäkin, on itsensä ohittamista. Pakenemista. Ja pakenemista on toki monenlaista, kuten addiktiot. Ja onhan se toisaalta helppoa seurata gurua, hallitusta tai uskontoa, sillä silloin voit syyttää elämäsi karikoista tuota ulkopuolista tahoa sen sijaan, että ottaisit täyden vastuun omasta elämästäsi ja sen kaikista osa-alueista.
Niin se vain on, että ainut keino kohti aitoa itseä, on läpi. Läpi kaiken tunneskaalan. Läpi kaiken koetun. Tuntea ne tunteet, joita ei tiennyt itsessään olevan olemassakaan ja joiden tuntemiseen ei ennen ollut keinoja. Kohdata epäreilut tapahtumat ja niiden aiheuttamat kivut. Antaa niiden tulla viimein näkyväksi ja näin putsaantua pois sekä kehosta, että mielestä.
Ja yht' äkkiä se valtava paine muuttaa jatkuvasti jotain minussa, ei enää resonoi minulle lainkaan. Hyväksyn. Siinä se. Sana, joka muuttaa kaiken. Hyväksyn pahan oloni ja näin se menee nopeammin ohi. Hyväksyn ilon, laiskuuden, aktiivisuuden, sen etten aina tiedä mitä tehdä ja niin edelleen. Hyväksyn itseni juuri sellaisena kuin olen ja näin hyväksyn myös muut. Hyväksyn. Piste. Siinä minun "henkinen" opetukseni teille muruset!
Ja kun olen viimein oppinut tuntemaan itseni, niin se mikä on ehkä huvittavinta on, että ydin olemukseni ei ole muuttunut mihinkään, vaikka olen niin kovasti yrittänyt muuttua!
Se mikä on muuttunut, on tieto siitä miksi reagoin asioihin, niin kuin reagoin. Uskallan vetää rajat ja sanoa ei. Uskallan kokeilla kaikkea hullua ajattelematta mitä muut siitä sanovat. Ydinolemukseni on lapsenomaisen ilon valtaama. Minulla on suuri ja kiltti sydän, enkä ikinä halua pahaa muille. Oman polkuni kautta, olen oppinut käsittelemään pahaa oloani sen sijaan, että puran sitä muihin. Minussa asuu automaattinen kunnioitus kaikkia kohtaan ja hyväksyn vilpittömästi kaikki. En aseta itseäni enää kenenkään alapuolelle, mutten yläpuolellekaan. Me olemme kaikki syntyneet nakuina ja saman arvoisina. Mikä parasta, opin tuntemaan tätä aitoa, autenttista Saijaa päivä päivältä paremmin kuin koskaan ja olen äärettömän ylpeä tuosta kauniista naisesta! Ja kyllä! Uskallan sanoa senkin ääneen 
!
Tämä kuva muistuttaa minua siitä, että pidän jalat tukevasti tämän maan kamaralla. Että tätä tämä elämä on. Ihan tätä. Ihanuutta, ärsyttävyyttä, naurua ja itkua. Ihania tilanteita ja vähemmän ihania tilanteita. Minä olen täällä oppimassa lisää minusta, joka päivä, erilaisten tapahtumien ja muiden ihmisten kautta. Kun tulee uteliaaksi elämästä ja suhtautumisesta itseen, elämästä tulee jotenkin niin paljon kevyempää. Tämä ei oikeasti ole niin vakavaa. Me itse luomme itsellemme tarpeettomia paineita sitä edes tajuamatta.
Olen pikku hiljaa putsannut sosiaalisesta mediasta postauksia, joista minulle tulee sellainen olo, että minussa on jotain vikaa tai että olisin jokin itselleni hyvän esteenä. Kirjallisuus on jäänyt pois, videoitakin katson tosi vähän. Minussa on jo kaikki. Vain minä tiedän mikä on minulle parhaaksi ja jos vien huomion itsestäni ulkopuolelleni, oloni on niin kökkö, että palaan kiireen vilkkaa kysymään Saijalta, että mitäs me tässä tilanteessa tehdään. Ja ei niin, ettenkö olisi tarvinnut joka ikistä kurssia, kirjaa tai luentoa, päinvastoin! Olen niistä jokaisesta todella kiitollinen! Enhän olisi näin vahvasti omassa voimassani ilman niitä!
Haluan tässä korostaa, että sinussa ei ole mitään vikaa ja sinä olet jo henkinen! Jos haluat tutustua itseesi paremmin, niin siihen kannustan ehdottomasti. Kannustan sinua seisomaan omilla jaloillasi, luottamaan omaan näkemykseesi siitä millaista sinun elämäsi tulisi olla. Tämä on sinun matkasi, ei kenenkään muun! Pahimpia vihollisia elämäni polulla ovat olleet muiden miellyttäminen ja selkeiden rajojen puuttuminen. Joka ikinen kerta, kun kuuntelen muita, astun pois omasta voimastani, omasta keskuksestani.
En kuuntele pukeutumisvinkkejä, en ruokavinkkejä. En kuuntele liikuntaa koskevia uskomuksia, enkä seuraa Kardashianeja. I do me! Kehoni on tarpeeksi viisas kertoakseen minulle mitä se tarvitsee milläkin hetkellä ja minussa asuu voima, joka osaa pysähtyä näitä viestejä kuulemaan. Sydämeni on ottanut ohjat ja sitä vastaan on turha rimpuilla. Ja minusta tää on ihan parasta!
Meistä jokainen on ainutlaatuinen yksilö ja se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi sinulle. Vain sinä voit tietää mikä on sinulle parhaaksi. Jos yhden neuvon voisin antaa, se olisi kysymys: "Miltä sinusta tuntuu?" Kun teet asioita elämässäsi, miltä sinusta tuntuu? Tämä on minulle suurin tien viitoittaja tässä hetkessä. Mitään ei enää pidä. Teen vain, jos haluan. Jos ärsyttää tai ahdistaa, niin silloin olet ehkä miellyttämässä muita sen sijaan, että uskaltaisit asettaa itsesi ja toiveesi etusijalle. Itsensä kuuleminen vaatii paljon rohkeutta ja kyllä, monella ihmisellä elämässäsi, tämä menee tunteisiin. Mutta sehän ei ole sinun prosessisi, vaan vastuu heidän reaktioistaan on heillä.
Ole rohkeasti sinä. Uskallatko? ❤
