Sinä olet vastuussa omasta vapaudestasi!

"Olen syntynyt vapaana ilmentämään vapaata tahtoani ja sisäistä viisauttani omantakeisella tyylilläni. Nykymaailman informaatiotulva on useimmiten pelkoa luovaa ja vapautta rajoittavaa. Vapaus on yksi arvokkaimmista synnyinlahjoistasi. Sinulla on universaali lupa täällä vapaan tahdon planeetalla valita JOKA HETKI uudeksi. Nyt onkin oivallinen hetki havahtua näkemään, olenko todella vapaa? Ellet ole, niin mille annat vapautesi ja minkä vuoksi?" 
- Päivi Kaskimäki - 

Minulle vapaus on mielentila. Se on perspektiivi, jolla katselen tätä maailmaa. Minulta kesti vuosia ymmärtää, että MINÄ ITSE olin vapauteni esteenä. Minähän se olin, joka pelkäsi, häpesi, ei kehdannut. Minä se olin, joka taipui tuhannelle mutkalle miellyttääkseen muita, etten vaan loukkaisi ketään ja etten jäisi yksin. Minä se olin, joka huolehti ja oli aina oikeassa. Minä se olin, joka antoi neuvoja niitä pyytämättä ja astuin näin muiden tontille. Minä se VALITSIN jäädä paskoihin parisuhteisiin ja minä se SALLIN ihmisten kohdella minua huonosti. Nyt ymmärrän, ettei mikään, eikä kukaan voi riistää minulta vapauttani. Niin käy vain, jos SALLIN niin tapahtuvan.

En koskaan ymmärtänyt mitä tarkoittaa seistä omassa voimassaan. Miten niin en ollut muka oman elämäni ohjaksissa. Olinhan työnarkomaani, kunnollinen, kontrolloiva suorittaja, jolla olivat kaikki langat omissa käsissään. En ollut lainkaan tietoinen siitä miten omat pelkoni ja uskomukseni ohjasivat elämääni. 

Yksinjäämisen pelko, hylkäämisen pelko, kuoleman pelko, rahan pelko, jaksamisen pelko. Totuus on, että meistä joka ikinen kantaa näitä pelkoja sisimmässään. Siispä annamme oman elämämme ohjakset ulkopuolisten tahojen käsiin sitä edes tajuamatta. Miellytämme pomoa, puolisoa, lapsiamme, ystäviämme ja sukulaisiamme oman hyvinvointimme kustannuksella. Uhraudumme muiden puolesta niin pitkälle, että lopulta makaamme kehäraakkina sohvan pohjalla täysin uupuneina. Pidämme itsemme kiireisinä, jottemme joutuisi kohtaamaan omaa sisäistä maailmaamme. Addiktiot ja itsetuhoinen elämä ovat seurausta siitä, ettemme uskalla ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistamme, omasta elämästämme ja voimme sisäisesti huonosti sen vuoksi. Pahaa oloa on pakko pakoilla keinolla millä hyvänsä! Me uskomme kyseenalaistamatta valtiota, mediaa, muita ihmisiä, sillä se on helpompaa, kuin katsoa omaan sisimpäämme. 

Me kertakaikkiaan PELKÄÄMME olla vapaita. Sillä vapaana vastuu KAIKESTA ELÄMÄSSÄSI on sinulla. Nyt et voikaan enää syyttää ketään, etkä mitään itsesi ulkopuolelta omista olotiloistasi tai reaktioistasi. Et voikaan enää tulla kotiin työpäivän päätteeksi ja syyttää "Riittaa", koska se on sellainen riitapukari ja on aina aiheuttamassa kitkaa muiden välille. Jokin sinussa asuva pelko on reagoitunut "Riitan" sanomisista ja tekemisistä ja siksi olet vihainen. Ja vihaisena pysyt, ennen kuin sinä istut itsesi kanssa ja kysyt miksi olen vihainen "Riitalle". Miksi reagoiduin "Riitan sanomisista"? Jos oikein innostut kaivelemaan, niin luultavasti löydät lapsuudestasi jonkun henkilön, joka oli "juuri niin kuin Riitta" ja jonka sanomiset ovat jääneet kaivelemaan alitajuntaasi. Huomaatko nyt, että kyse ei ole siis "Riitan" sanomisista, vaan siitä että sinussa heräsi jokin menneisyyden tunnemuisto, joka on käsittelemättä. 

Ja "Riitallahan" on toki omat pelkonsa, joita hän syytää ympäristöönsä sen sijaan, että katsoisi peiliin ja työstäisi niitä. 

Kun olet OIKEASTI vapaa mikään, eikä kukaan voi enää vaikuttaa sinuun. Jos reagoidut toisen sanomisista tai tekemisistä, kyseessä on oma pelko reaktiosi, eikä sillä ole mitään tekemistä kenenkään muun kanssa. Sinä todella luot omaa elämääsi ajatustesi ja toimintatapojesi kautta ihan joka päivä. Vapauden avaimet ovat todellakin omissa käsissäsi!

On ollut mielenkiintoista seurata koronan nostattamaa lauma-ajattelua ja pelkoa. Me annamme fyysisen vapautemme avaimet valtioille ja tuuttaamme lyttyyn toisin ajattelijat. PELKO!

Joka ikinen valtion virkamies, presidentti mukaanlukien, on MEILLÄ töissä. SINÄ se olet, joka maksaa heidän palkkansa. Jos olisit yrittäjä ja työntekijäsi ottaisivat ohjat yrityksestäsi ilman, että sinulla olisi mitään sananvaltaa, mitä tekisit silloin? Sallisitko tämän tapahtuvan? Rokotetut lyttäävät rokottamattomat ymmärtämättä lainkaan, että loppu viimein kaikki rajoitteet tulevat koskemaan ihan kaikkia. Jos olisit pilotti lentokoneessa ja matkustajat päättäisivät yht' äkkiä, että he pystyvät hoitamaan koneen laskeutumisen, mitä tekisit? 

Sinä olet oman elämäsi pilotti ja lentokoneesi avaimet ovat sinun käsissäsi. Kysymys kuuluu, kenen sallit istua "ratin takana"?

Me alistumme mukisematta uusiin rajoituksiin ja elintilamme pienenee entisestään. Tämä vain siksi, että me SALLIMME tämän tapahtuvan. Ja me sallimme sen siksi, että elämme todeksi pelon maailmaa. Pelko näkee kauhuskenaariot ja mutaatiot ja pelko pelkää aina pahinta. 

Missä kohti me alamme ymmärtämään, että jokaisen sinun vapauden avain löytyy omasta sisimmästä?

Jos huolehdit koronasta ja sen mutaatioista, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos pelkäät kuolemaa, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos tuomitset toisen ihmisen ratkaisut vain, koska hän ei tee SINUN haluamiasi valitoja, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos olet aina oikeassa ja junttaat mielipiteesi läpi vaikka väkisin, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos kontrolloit ja hallitset, stressaat ja pidät tiukasti kiinni elämäsi piuhoista, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos huolehdit muista, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos uhraudut muiden puolesta oman itsesi kustannuksella, ovat omat pelkosi käsitelemättä. Jos et uskalla kertoa totuuttasi, vaan miellytät muita, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos jauhat paskaa muista ja muiden elämästä, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos annat vapautesi avaimet kenellekään muulle, kuin itsellesi, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos tyydyt puolikuolleeseen parisuhteeseen/ystävyyssuhteeseen, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos annat kohdella itseäsi huonosti, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Jos tyydyt yksipuolisiin ihmissuhteisiin, joissa sinä annat ja annat mitään saamaatta, ovat omat pelkosi käsittelemättä. Tässä vain muutamia esimerkkejä "pelon maailmasta". 

Huomaatko nyt miten pelko ohjaa elämää?

Ihan rehellisesti, minä työstän pelkojani edelleen. Ilman muuta. Minä olen valinnut vapauden ja tämä tarkoittaa sitä, että olen valmis kohtaamaan pelkoni sitä mukaa, kun niitä eteeni ilmaantuu. Vuosien pelkojeni työstäminen on tuottanut tulosta, sillä elänhän itseni näköistä elämää. Olen äärimmäisen tietoinen kaikesta ja ilmaisen rohkeasti sisäistä viisauttani silloin, kun minusta siltä tuntuu. Niissä kanavissa, jotka koen itselleni mieleisiksi. Jos joku ottaa herneet nokkaan, niin voi voi. Silloin jokainen voi kaivella omat pelon herneet nokastaan ja kohdata ne, mikäli haluaa. Se ei kuulu minulle. Minua eivät kontrolloi valtio tai muut ihmiset. Minä en keskity muiden elämään, vaan teen omastani niin hyvää kuin mahdollista. En tyydy puolinaiseen, vaan tahdon parasta! Leikin rajoitusleikkejä silloin, kun ne ovat tarpeen, mutta muutoin en niistä juuri piittaa. 

Koko kirjoitukseni tarkoitus on ehkä saada sinutkin havahtumaan. KUKA SINUN LENTOKONETTASI OHJAA? Istutko itse ohjaajan penkillä vai vieläkö annat muiden sanella kaapin paikan? SINÄ voit muuttaa minkä tahansa "ei toimivan" asian elämässäsi. Ihan minkä vaan! Se vaatii vain rohkeutta ja päättäväisyyttä sekä hiukan tietoista toimintaa. Kun alkaa tietoisesti muuttamaan omia totuttuja toimintatapojaan, on se ihan sama, kuin opettelisi kirjoittamaan uudelleen toisella kädellä. Se vaatii siis keskittymistä, aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta jos minä olen siihen pystynyt, niin kyllä sinäkin siihen pystyt. Jos OIKEASTI tahdot. 

Tämä pandemia on ohi, kun meistä jokainen uskaltaa päästää pelosta irti. Tämä pandemia on ohi, kun me päätämme, että se on ohi. Niin se vain on. Se mihin energiasi keskität, se lisääntyy. Ihan niin kuin takkavalkea. Tuli hiipuu pikku hiljaa hiillokseksi, kun lakkaamme heittämästä halkoja tuleen, eikös?

Jos siis haluat tämän pandemian loppuvan, keskity omien pelkojesi käsittelyyn. Unohda hetkeksi maailman tapahtumat ja mutaatiot. Sulje uutiset ja sosiaalinen media ja keskity oman sisäisen maailmasi tutkimiseen ja pelkojesi kohtaamiseen. Meistä jokainen tietää ja tuntee tämän maailman ongelmat ja haasteet, mutta ne eivät muutu mielenosoituksilla, muita syyttämällä tai ketään ristiinnaulitsemalla. Tämä maailma muuttuu vain, kun meistä joka ikinen ottaa vastuun omasta sisäisestä maailmastaan, uskaltaa kohdata pelkonsa ja näin muuttaa omia, fakkiintuneita ajatusmallejaan. Meidän on turha voivotella lastemme hyvinvoinnin puolesta, jos emme itse ole valmiita kohtaamaan omaa syvintä itseämme! 

Ajattele kuka olisit ilman pelkoa? Miltä maailmasi ja elämäsi näyttäisi ilman häpeää, kiirettä, suorittamista? Mitä jos tapahtuukin vain parasta, sen pahimman skenaarion sijaan?

Sisimmästä käsin

Me ihmiset koemme useasti elämämme aikana, että olemme jonkin uuden edessä. Kyseessä voi olla parisuhde tai työ, joka on "kaluttu loppuun", eikä siitä saa enää sitä tyydytystä, jonka se ennen ehkä antoi. Voit kasvaa ulos kaveruussuhteista, paikkakunnasta tai jopa maasta, jossa olet syntynyt. Tämä uloskasvu asettaa meidät uuden tilanteen eteen. Mitäs nyt? Mitä seuraavaksi?

Minä olin ennen kova kyselemään neuvoja itseni ulkopuolelta. Tottahan toki minä tein viime kädessä omat päätökseni, mutta hain niille kovasti vahvistuksia ystäviltäni tai perheeltäni. Nyt on toisin.

Olen viettänyt viime ajat aika hiljaista eloa. Pidän yhteyttä vain muutamiin ihmisiin ja viihdyn isolla parvekkeellani pilviä katsellen. Jokin minussa pistää vastaan: "tätäkö sinä sitten haluat elämäsi olevan?!" Jokin ääni huutaa minun olevan näkymätön ja ettei minulla ole mitään merkitystä, jollen jaa ajatuksiani jatkuvasti Facessa tai tee jotain muuta suurta ja merkittävää ihmiskunnan hyväksi. Eihän se nyt käy päinsä, että sitä vaan "lillutaan" päivästä toiseen tekemättä mitään "järkevää". Egoni yrittää saada minut väkisin keksimään uuden nettisivun tai jonkinlaisen palvelun niille, jotka kaipaisivat apua omalla sisäisellä tiellään, mutta sydän ohjaa lempeästi takaisin parvekkeelle. "Jatka vaan kirjasi lukemista, ole vaan. Kaikki järjestyy kyllä. Ja nyt, ei ole aika kysellä muilta mitä sinun kuuluisi seuraavaksi tehdä. Sinä tiedät kyllä, joten luota siihen." Olen viimein siinä tilanteessa, että minun on luotettava elämäni ratkaisuissa vain omaan intuitiooni. Vain minä voin olla avuksi minulle ja tähän minun on opittava luottamaan. 

Mutta sydämeni ja uusi olemukseni sekä egoni käyvät sisäistä kamppailua. Se ei ole mukava olotila, sen voin myöntää heti rehellisesti. Sisäinen ristiriita on ajoittain niin valtava, etten meinaa kestää sitä. Se tekee olon raskaaksi ja usein koenkin olevani ikään kuin Zombie, joka "hengittää päivästä toiseen". Mihin on kadonnut iloni ja kevyt olemukseni. Tätä kirjoittaessanikin tunnen raskautta, joka melkein saa minut jättämään tämän kirjoituksen väliin. Minulle kirjoittaminen on kuitenkin sama asia, kuin ystävälle jutteleminen ja siksi minun on saatava purkaa ajatuksiani ulos. Yhtä hyvin voin kirjoittaa ne tänne, sillä olen satavarma, etten ole yksin näiden asioiden kanssa. 

Moni meistä kokee kyseenalaistavansa nyt elämäänsä. Teenkö niitä asioita, joita oikeasti haluan tehdä? Vietänkö aikaani niiden ihmisten kanssa, jotka ovat myös minua varten? Myös monenlaiset tunneskaalat tuntuvat nyt olevan pinnalla. Aamulla herää yllättäen turhautuneena tai vihaisena. Tai surullisena. Mistä on kysymys?!

On aika kääntyä sisäänpäin. Pysähtyä oikeasti itsensä äärelle. On aika ymmärtää, että kaikki ulkoinen on lainaa ja jos olemme siitä riippuvaisia, elämämme on yhtä vuoristorataa. Mutta jos uskallamme kääntyä sisäänpäin, ei yksikään ihmissuhde tai työ voi sisäistä rauhaamme heilauttaa. 

Me ihmiset olemme tottuneet hakemaan "kicksejä" itsemme ulkopuolelta. Toinen ei tarvitse suuriakaan tapahtumia löytääkseen iloa. Toinen kaipaa extreme -lajeja, joilla saadaan elämä tuntumaan elämältä. Ja ilman muuta, jokainen tehköön juuri niin kuin itse haluaa. Minä olen kuitenkin uudessa tilanteessa. 

Kuvitellaan kaupunki, joka on täynnä valoja iltahämärällä. Nuo valot kuvastavat kaikkea sitä ulkoista, josta ennen hain sisältöä elämääni. Se saattoi olla ilta ystiksen kanssa tai joogatunti. Se saattoi olla baari-ilta tai metsälenkki. Kaikkea sitä on tullut koettua. Kaikki nämä koetut, ulkoiset virikkeet ovat tuoneet sisälleni mielihyvää, onnen tunteita, mutta myös vihaa, surua ja murhetta. Näin se elämä kuuluukin mennä. 

Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa ulkoiset virikkeet eivät enää tuota minulle iloa tai surua samoin, kuin ennen. Yksi kerrallaan nuo kaupungin valot sammuvat ja virikkeet vähenevät. Minua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta (juuri nyt). Se mikä ennen tuotti mielihyvää, ei yht' äkkiä tunnukaan enää miltään. Ihan kuin olisin kasvanut ulos tuosta ulkoisten virikkeiden kaupungista. Mitä minä nyt sitten teen?!? Ei ole ihme, että olotila on kuin elävällä Zombiella, kun mikään ei huvita, eikä mihinkään kiinnosta mennä. 

Mutta sen sijaan, että kyseessä olisi äärimmäisen huolestuttava tilanne, koenkin tilanteeni ihan päinvastoin. Minä olen nimittäin nyt siinä tilanteessa, että minun on aika löytää aito ilo ja onni sisältäni. Kun olemme "ulkoa ohjautuvia", meidän elämämme heilahtaa, jos jokin ulkoinen tekijä muuttuu. Silloin me saatamme kokea iloa tai surua, riippuen tilanteesta. Mutta kun pääseekin käsiksi omaan sisäiseen taikuriin, mikään ulkoinen ei voi sitä taikuria heiluttaa. Se heiluttelee taikasauvaansa huolimatta mitä maailmassa tapahtuu. Ei niin, etteikö taikuri olisi tietoinen maailman menosta, mutta kun ilo löytyy omasta sisimmästä, sitä ei mikään ulkoinen voi poistaa. 

Ulkoapäin ohjautuva reagoituu ympäristönsä tapahtumista, sisältä käsin ohjautuva ei. Siispä voisi sanoa, että se, joka löytää onnen sisältään, tekee siitä pysyvää. Se ei siis ole olotila, joka pysyy vain benji -hypyn verran, vaan se on sisälläsi koko ajan. Kicksejä ei tarvitse hakea ulkoisesti, vaan niistä kickseistä tuleekin osa sinua!

Koko tämä prosessi on minulle äärimmäisen haastava, jännittävä, ahdistava, huikea, ällöttävä, kevyt ja raskas. Tämä vaatii paljon yksinoloa, luottamusta ja mielen vahvuutta. Ja huikean määrän kärsivällisyyttä! Ja sanoinko jo kärsivällisyyttä!

Tätä prosessia ei voi kiirehtiä, eikä sillä ole deadlinea. Kaikki kolahtelee kohdilleen sisältä käsin, kun on sen aika. Se, että olen tulossa sisältä käsin täydeksi tuntuu ihan uskomattomalta. Minä, entinen läheisriippuvainen ja social butterfly, joka pelkäsi jäävänsä elämästä paitsi, jossei ottanut osaa joka ainoaan kissanristiäiseen, joka järjestettiin?!? 

Kun sydän ottaa ohjat, siinä ei minulla ole mitään sananvaltaa. Ja mielelläni minä annan ohjat pois, sillä mieleni ei voi tietää sitä, minkä sydän tietää. Tämä elämä on siis intuitiivista elämää, jossa saan vihjeen seuraavasta askeleesta hiukan ennen, kuin se pitää ottaa. Saan tiedon mitä tehdä seuraavaksi, mutta siinä se sitten onkin. Loppu selviää paikan päällä. Juuri nyt, tämä prosessi "pitää minut kiireisenä". Olemisen tilassa. Tietenkin teen tanssijumppani ja joogani ja näen ihmisiäkin, mutta todella valikoidusti. Minä päätin oppia rakastamaan itseäni ehdoitta monta vuotta sitten ja olen sitoutunut itseeni 200 %:sti. Mikään, eikä kukaan ei siis voi tulla väliin ja oman sisäisen kipinän sytyttäminen loppuiäksi on nyt menossa. 

Kun olen täysi sisältä käsin, en ole enää riippuvainen mistään ulkoisesta. Kaikki ihmiset ja tapahtumat, jotka tulevat elämääni, ovat valtava lisä jo täydessä elämässäni. Tiedän, että olen täyttänyt sisäisen ammeeni, kun voin maata sohvalla, katsoa puita ja todeta, etten ole koskaan ollut onnellisempi! Olen saanut tästä kokemuksia matkani varrella, enkä ole ikinä kokenut mitään vastaavaa! Se on aivan huikea fiilis! Ja tätä olotilaa kohti teen sisäistä matkaa. Tiedän, että tuo ilon ja onnen olotila on todellinen olemukseni, mutta päästäkseni siihen käsiksi, minun oli pakko puhdistautua traumoistani, peloistani ja uskomuksistani. Kai sitä voisi sanoa, että lähestyn "my true essence" - sitä oikeaa, aitoa minua. Minun vain piti sammuttaa "vanhat valot" (traumat, pelot, uskomukset), jotta "uudet" (autenttisuus, intuitiivisuus, sydämenohjaus) voisivat syttyä. 

Olen siis ihmeissäni, haltioissani ja äärimmäisen turhautunut, sillä kärsivällisyys ei ole edelleenkään hyveeni. Mutta minä sinnittelen, hengittelen, Zombina tai taikurina, päivästä riippuen sillä tiedän, että kun viimein saan sisäisen valoni sytytettyä, ei sitä voi enää kukaan sammuttaa. Ei kukaan muu kuin minä, sillä tämä on Saijan Show (minun elämäni) ja ohjaajana toimii sydämeni. Vielä valot ovat himmeinä, mutta olkoon se sitten juuri nyt niin. Minä harjoitan kärsivällisesti olemista ja itseni kuulemista ja luotan, että se päivä vielä tulee, kun valokatkaisijani siirtyy off:sta on -tilaan. Ja sitten vasta rakkaat, alkaa oikeasti Saijan Show!

Korona-ajan mietteitä

Minusta tuntuu, että koko maailma on tullut hulluksi! Maalaisjärki ja kyseenalaistaminen ovat kadonneet kokonaan ja ihmiset uskovat kaiken heille (tarkkaan valitun) tiedon ainoana totuutena. On ollut suorastaan mielenkiintoista seurata tätä pandemiaa ja sitä miten manipuloitavissa ihmismieli on. 

Kautta ihmiskunnan valtiovallat, hallitsijat ja hallitukset ovat käyttäneet hyväkseen ihmisen traumaperäistä pelkoa hallitakseen väkijoukkoja. Traumaperäistä pelkoa käytetään myös hyväksi lauma-ajattelussa. Vain henkilö, joka ei ole käsitellyt omia traumojaan ja pelkojaan, on ohjattavissa. Tässä pandemiassa on kyse paitsi pelolla hallitsemisesta, myös valtavan kuoleman pelon hyväksikäyttämisestä. 

Tämän päivän vastakkainasettelu on myös traumaperäisen pelon tuotosta. Miten loistavasti ihmisten mieliä manipuloidaan toisiaan vastaan. Tässä suuressa roolissa on media. Mitä, jos meillä ei olisi mediaa, joka syytää mitä kauhistuttavampia uutisia uunista ulos? Tiedettäisiinkö me lopulta koko koronasta mitään, mikäli meillä ei olisi mediaa?

Valtiovalta, hallitukset ja hallitsijat puolestaan pelkäävät toisinajattelijoita. Niitä, jotka eivät suostu uskomaan mitään kyseenalaistamatta. Nämä "vastarannan kiisket" leimataan hörhöiksi, foliohatuiksi, koronan levittäjiksi ja tautipesiksi, joiden kanssa ei kannata olla tekemisissä, mikäli et halua saada tartuntaa. Josko media ja valtio eivät vielä ole saaneet toisinajattelijoita kääntämään mieltään, ehkä perhe ja ystävät pystyvät siihen syyllistämällä, painostamalla ja pakottamalla?! Ja isot kihot hierovat onnellisina karvaisia käsiään yhteen, sillä tämä sotatila rokotettujen ja rokottamattomien välillä on juuri sitä, mitä he halusivat. Upeaa, homma toimii! On niin paljon helpompi hallita laumaa, kuin yksilöitä, jotka uskaltavat pitää kiinni vapaudestaan valita. 

Minä en ole rokotevastainen, vaan rokotekriittinen. Siinä on vissi ero! Minä en purematta niele minulle syötettyä informaatiota, sillä minä en elä pelossa. Ennen kaikkea minä en pelkää kuolemaa. En myöskään syyttele ketään tartuntauhasta, sillä ymmärrän, että taudit tarttuvat, jos ovat tarttuakseen. Syyllisiä ei itseasiassa ole. Vatsatauti tulee, jos on tullakseen. Samoin korona tai syöpä. Tämä kuuluu ihmisen elämään ja sen kanssa tulee olla sinut. Meidän ihmisten ei ole tarkoituskaan pysyä ikinuorina, rypyttöminä tai ikinä sairastamatta. Ainut varma asia tässä elämässä on syntymä ja kuolema ja kummankin kanssa meidän tulee olla sinut.

Me elämme sinällään ihanaa aikaa, että energia tukee jokaisen yksilön "heräämistä" omaan voimaansa. Kohtaamalla pelkonsa ja varsinkin kuoleman pelon, tuo se mukanaan valtavan vapauden. Ennen kaikkea mielen vapauden. Tämä pandemia ei ole ohi, ennen kuin me päästämme pelosta (kuoleman pelosta) irti. Tämä pandemia ei ole ohi, ennen kuin me käsittelemme pelkomme. Miksi pelkään? Miksi syytän toisinajattelijoita? Miksi yritän käännyttää toisia ajattelemaan niin kuin minä? Kaiken tämän takana on oma pelko, se kuoleman pelko. Ja sen sijaan, että kääntyisimme sisäänpäin tutkimaan omia pelkojamme, me keskitymme muiden tekemisiin ja valintoihin. Ja tätä meitä hallitsevat tahot juuri ajavat takaa. 

Minä olen kyseenalaistanut koronan ja sen ympärille rakennetun pelkotarinan alusta saakka. En osaa sitä mitenkään selittää, mutta niin se intuitio vain on minulle kertonut. Korona on varmasti olemassa, luultavasti olen jo sairastanutkin sen, mutta se miten ovelasti meille on syötetty hurjia kuolemantapauksia ja tilastoja, on suorastaan nerokasta! Jos hetkeksikin päästämme irti pelosta ja korona alkaa hiipumaan, nostetaan yht' äkkiä taas tilastot esiin ja valtavat tartuntamäärät valtaavat lehtien ja uutisten otsikot. Ei hyvä ihminen, pysy ruodussa! Pysy pelossa! 

Mikä sitten on saanut minut ajattelemaan toisin? Itselleni on noussut mieleen seuraavanlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Tässä vain muutamia esimerkkejä:

* Miten voidaan keksiä rokote virukseen, jonka olemassa olosta emme edes tienneet, vain puolessa vuodessa?

* Miksi yksi rokote ei toimi, vaan loppua rokoteputkelle ei näy?

* Rokote otetaan omalla vastuulla eli rokotteen valmistajat pesevät kätensä mahdollisista rokotteesta saaduista haittavaikutuksista. Miksi, jos rokote on niin satavarma, kuin on annettu ymmärtää? 

* Sikaihfluenssa rokotteesta tehtiin 253 haittavaikutusilmoitusta ja rokotukset lopetettiin. Koronarokotuksista on tehty kymmeniä tuhansia haittailmoituksia, mutta rokotukset jatkuvat. Miksi?

* Miksi rokotuksista saadut haitat salataan? Veritulpat, sydäntulehdukset jne. Keissejä on vaikka kuinka paljon, mutta niistä ei media tai uutiset kirjoittele. Jos rokote on turvallinen, kaikki info pitäisi tuoda julki, jotta jokainen yksilö voi tehdä päätöksen rokotteesta, joka perustuu rehellisesti ja avoimesti kerrottuun infoon.

* Miksi ne lääkärit ja hoitajat, jotka yrittävät kertoa oman totuutensa ja näkemyksensä tilanteesta, irtisanotaan välittömästi ja heidän jakamansa tieto yritetään estää kaikin keinoin? Jos kyseessä on rehellinen, toimiva rokote, jokaisella PITÄÄ olla mahdollisuus ilmaista oma näkemyksensä asiasta. Kaikista asioista pitää ja saa keskustella, mutta näin ei ole tämän pandemian ja rokotteen kanssa. Miksi?

* Rokotetut voivat saada tartunnan ja tartuttaa yhtä lailla kuin rokottamaton. Miksi siis rokote?

* Kuka sanoo, että rokotettujen oireet ovat muka lievempiä, kuin rokottamattomien (missä tilastot?!)

* Rajoitteet ovat olleet täysin käsittämättömiä ja itse asiassa laittomia, sillä kyllä se korona tarttuu Prismassa ihan samalla tavoin kuin yksityisellä kuntosalilla

* Sensuuri on suuri niille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa pandemiaa tai rokotuksia, miksi?! Jos ei ole mitään salattavaa, miksi kriittisesti ajattelevat sensuroidaan mm. sosiaalisessa mediassa (esim. Y-Tube ja FB)?

* Kaikki mikä on rehellistä, on läpinäkyvää. Tietoa ei tarvitse manipuloida, salailla tai sensuroida!

* Meille syötetty tieto on 100 % puolueellista ja yksipuolista, sillä kuten edellä mainitsin, muu informaatio poistuu medioista hyvinkin nopeasti ja toisinajattelijat hiljennetään mahdollisimman pian. Miksi? 

* Miksi meille ei ole kerrottu vaihtoehtoisia menetelmiä, joilla hoitaa koronaa, mikäli saa tartunnan? Miksi meille ei kerrota ravinnon, liikunnan ja vitamiinien vaikutuksista, joilla oireita voi lieventää? Miten boostaan omaa immuniteettijärjestelmääni?

* Miljoonabisnes lääkefirmoille. Isot pyörät on pidettävä pyörimässä, tuutataan siis hiukan lisää pelkoinfoa ilmoille!

* Miksi ihmisiä pitää "ostaa" rokotuksiin ilmaislahjoilla tai tuotealennuksilla?!? Käsittääkseni jäykkäkouristusrokotukseen tai hepatiittirokotukseen ei ilmaislahjoja tarvittu! Myisinkö tosiaan terveyteni, koska saan ilmaisen ämpärin?!?!?! Minulla hälytyskellot pärähtävät soimaan välittömästi, jos lääkettä/rokotetta joudutaan myymään/pakottamaan. 

* Lupaus "normaalielämään" palaamisesta = Keppi + porkkana. Palkintona "normaalielämä". Kuinka monta kertaa tämä ajatus on myyty meille ja aina sitä siirretään, kunnes jälleen seuraavan kolmannen, neljännen, viidennen....pistoksen rokotekattavuus on saavutettu. 

* Miksi ihmisiä uhkaillaan, pelotellaan ja pakotetaan rokotuksiin? Se ei ole normaalia, oikeasti, ja se polkee alleen kaikki ihmisoikeudet! Mitään rokotetta ei ole milloinkaan tyrkytetty ihmisille näin agressiivisesti!!! MIKSI???

* Rajoitusten kyseenalaistavat yritykset tuomitaan, kivitetään torilla. MIKSI???? Ne ovat olleet laittomia since day one! 

Se, että asioita uskaltaa kyseenalaistaa ja niiden kanssa uskaltaa istua alas ilman, että uskoo sokeasti kaikkea meille syötettyä informaatiota, ei tee minusta foliohattua tai vastarannan kiiskeä. Se tekee minusta omilla jaloillani seisovan yksilön, joka ei "purematta niele". Se, etten seuraa laumaa, ei tee minusta hörhöä, vaan rohkean, omassa voimassani olevan henkilön. Hyvät ihmiset! Kaikkea saa ja PITÄÄ kyseenalaistaa. Kyse on sinun elämästäsi ja sinun kehostasi ja minulle varoitusmerkkejä on ilmassa ihan liikaa, jotta lähtisin "suojaamaan" itseäni rokotteella, jonka vaikutuksista ihmisen kehoon tulevaisuudessa ei kukaan tiedä mitään. 

Minä en kuitenkaan voi kertoa sinulle mitä sinun kuuluu tehdä. Sinä teet omat johtopäätöksesi, sillä kyseessä on sinun elämäsi ja sinun kehosi. Minä en vastusta rokotusta, en rokottettuja, enkä rokottamattomia. Minä olen omat tutkimukseni tehnyt ja seison edelleen niiden takana. Olen päättänyt hyväksyä vastustamisen sijaan. Jokainen tehköön juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Sinun valintasi ei kuulu minulle, eikä minun sinulle. Jos jotain voisin tällä tekstillä saada aikaiseksi, se olisi se, että me tulisimme näkeväksi siitä, miten hienosti meitä manipuloidaan toisiamme vastaan. Me olisimme niin paljon voimakkaampia, kun puhaltaisimme yhteen hiileen olimme me sitten rokotettuja tai rokottamattomia. Tämähän on lopulta ihmiskunnan historian toisintoa. Aina on jokin asia, joka ajaa meitä erillemme. Aina on jotain, jolla saamme riitaa ja sotaa aikaiseksi. Olisiko aika ymmärtää, että vaikka asioista ei olisi samaa mieltä, me voisimme silti hyväksyä ja tykätä toisistamme?!? 

Traumapelko ei vain ikävä kyllä toimi näin. Se asettaa vastakkain, yrittää manipuloida, aiheuttaa riitaa, aiheuttaa vihaa, syyllistää ja syyttää. Ja juuri tätä meitä hallitsevat tahot haluavat. Pitää meidät erillään, riidoissa. Yksinkertaisesti pitää meidät pelossa, sillä vain silloin olemme hallittavissa. 

Olen miettinyt miksi en paasaa aiheesta vaikkapa sosiaalisessa mediassa, kun näen asiat niin toisin, kuin valtaosa maailmaa. Olen todennut, ettei se ole minun tehtäväni. Minun tehtäväni ei ole vakuuttaa tai muuttaa kenenkään mieltä. Ei koronasta, eikä mistään muustakaan. Minä päätän käyttää energiani omaan elämääni ja yritän tehdä siitä niin upeaa kuin mahdollista. Se mitä vastustan, lisääntyy. Siispä valitsen tarkkaan, mihin aikani ja energiani keskitän.

Nyt lähden parvekkeelle pötköttelemään. Kuuntelemaan lintujen laulua ja katsomaan ohi lipuvia pilviä. Elämä on tässä ja nyt, koronalla tai ilman. Rokotuksilla tai ilman. Hörhöksi minua saa kutsua, olen oikein ylpeä siitä nimestä. Mieluummin hörhö, kuin lammas. Minun mieleni ja kehoni eivät ole manipuloitavissa tai ostettavissa. Olen mielelläni se erilainen kukka tässä valtavassa kukkameressä, jota maapalloksi kutsutaan!

Minä elän omaa elämääni, elä sinä omaasi!

Muiden asioihin sekaantuminen on ollut viime aikoina pinnalla enemmän kuin koskaan. Meillä on kyllä oikein hyvät ja vahvat mielipiteet muiden elämästä ja valinnoista, mutta uskallatko katsastaa omiasi?

Minä olin ennen haka jakelemaan ohjeita ja neuvoja, kun joku elämäni ihmisistä tuli avautumaan minulle huolistaan. En tehnyt tätä tietoisesti ja neuvojeni takana oli, niin luulin, rakkaus. Luulin vilpittömästi auttavani toista kommenteillani, sillä halusin ilman muuta, että ihmiset ympärilläni olisivat onnellisia vuorokauden ympäri. Keskittyminen muiden elämään vei myös huomiota pois omista elämäni epäkohdista. On niin paljon helpompi keskittyä muihin, kuin itseensä.

Minä myös tuomitsin ne ihmiset, jotka aiheuttivat mielipahaa läheisilleni. Minulle ei milloinkaan tullut mieleen, että kolikolla on aina kaksi puolta, eivätkä asiat todellakaan ole yksiselitteisiä. En mitenkään voinut ymmärtää, että jokainen ihminen on tullut elämääni opettamaan jotain lisää MINUSTA ja jo senkin vuoksi tuo henkilö ansaitsee suuren kunnioitukseni. 

Nyt tiedän toisin. Kenenkään toisen asiat eivät kuulu minulle! Tarkoitan tällä sitä, että olen ilman muuta läsnä, jos haluat jutella ja jakaa elämäsi kokemuksia. Kuuntelen, hyväksyn ja olen läsnä, mutta kommentoin enää harvoin ja silloinkin vain kysyttäessä.

Me ihmiset olemme tässä elämässä oppimassa miten rakastaa itseään (ja sitä kautta muita) vilpittömästi. Näin ollen tarvitsemme ne kipeätkin tapahtumat, jotka aktivoivat meissä asuvat traumat ja pelot, jotka taasen ovat esteinä itsemme rakastamisen tiellä. 

Kun kommentoin ja annan neuvoja, astun energeettisesti sinun tontillesi. Kommentoimalla ja ehkä jopa kritisoimalla valintojasi lähetän sinulle sanattoman viestin, etten luota sinun tekevän hyviä valintoja elämässäsi. Kyseenalaistamalla en luota arvostelukykyysi oman elämäsi suhteen. Ei ihme, että meissä nousee valtava ärtymys, kun joku tulee kertomaan meille miten meidän tulisi tätä elämää elää ja minkälaisia valintoja meidän tulisi tehdä. 

Totuushan kuitenkin on, että vain minä voin tietää miltä minusta tuntuu joku ihminen tai tapahtuma. Työpaikka tai vaate. Vain minä voin tietää ja yrittää arvuutella mitä haluan. Tai en halua elämääni. Minäkin kyselin ennen vanhaan ahkerasti muiden mielipiteitä ja hermostuin sitten valtavasti, kun pääni meni sekaisin tai vastaukset eivät miellyttäneet minua. En todellakaan ollut omassa voimassani!

Me kommentoimme aina omista traumoistamme käsin. Me peilaamme niitä toisten elämästä ja reagoimme jonkinlaisen käsittelemättömän tunnehaavan kautta. Meillä ei siis voi mitenkään olla "puolueetonta" katsontakantaa, mikäli omat traumat ja tunnelukot ovat käsittelemättä. Mm. ehdottomuus on yksi tällainen trauman aiheuttama reaktio. Kun siis kommentoit jonkun toisen elämää, sillä ei ole itseasiassa mitään tekemistä tuon toisen ihmisen elämän kanssa, vaan ainoastaan itsesi kanssa. Ihminen, joka ei ole kohdannut itseään, keskittyy toisen ihmisen elämään. Ihminen, joka ei uskalla katsoa sisimpäänsä, keskittyy muiden elämään. Toisten elämään puuttuminen on helpompaa, kuin katsoa peiliin ja kohdata omat kipukohdat. 

Mikäli oma elämäsi on tapahtumaköyhää, ehdit seuraamaan muiden elämää mikroskooppisen tarkasti. Ehkä olisikin aika keskittyä omaan elämään ja sen rikastuttamiseen sen sijaan, että elät elämääsi "muiden kautta"?

Erilaiset perimät ja kulttuurit tuovat jo tullessaan hillittömän painolastin siitä millaisia valintoja meidän tulisi tehdä. Mihin uskoa, mitä opiskella, mihin mennä töihin. Olen omalla polullani huomannut, että mitä enemmän uskallan kyseenalaistaa näitä perimiä ja kulttuurellisia uskomuksia, sitä vapaammaksi olen tullut. Kun en anna minkään itseni ulkopuolelta vaikuttaa valintoihin, kun aloitan päiväni ikään kuin puhtaalta pöydältä joka päivä, koen ihan uudenlaista vapautta. Uskallan tehdä näin, sillä olen kohdannut sisäiset pelkoni ja uskomukseni. Minussa ei enää asu ihmismiellyttäjää, eikä laumasielua. Minun ei enää tarvitse tehdä mitään mihin en usko tai mitä en halua. Jos se ei tunnu minusta oikealta. 

Perheen, suvun, koulun, työpaikan jne. paineet siitä miten meidän kuuluisi olla, voivat olla todella hurjia. Siinä saa olla aika vahva, että näitä aallokkoja vastaan uskaltaa lähteä taistelemaan. Joskus sitä vaan tekee valintoja, vaikkei itselle niin sopivia, koska siten pääsee helpommalla. Mutta minä halusin oppia rakastamaan itseäni aidosti ja vilpittömästi. Tästä syystä en enää kuuntele muita valintoja tehdessäni. En myöskään seuraa trendejä, perinteitä tai kulttuurillisia polkuja. 

Sinun valintasi eivät kuulu minulle. Niin se vain on. Valitset sitten minkä tahansa uskonnon, työn, paidan, puolison, koulun, auton, sängyn, koiran, mitä tahansa. Valinta on sinun ja yksin sinun. Kun minä päästän irti kommentteineni ja neuvoineni, sinä itseasiassa saatkin ottaa täyden vastuun omista valinnoistasi. Joskus meidän täytyy iskeä päätä seinään vuosikausia, ennen kuin jokin oppi iskostuu kaaliin. Jos valintojasi vielä kyseenalaistetaan, niin sinussa noussut vastustus, voi pitkittää oppiaikaa. Voin antaa esimerkin, jotta saat kiinni mitä tarkoitan.

Sanotaan, että poltat tupakkaa. Lähipiirissäsi ihmiset kommentoivat jatkuvasti valintaasi ja muistuttavat siitä kuinka vaarallista tupakointi on. Mitä se terveydelle aiheuttaa. Lyön vetoa, että sinussa nousee kapinamieli ja ärsyynnyt näistä kommenteista. Hyvässä lykyssä poltat enemmän, kuin polttaisit, jos tupakointisi hyväksyttäisiin. Sillä jos se hyväksyttäisiin, eikä sinussa asuisi pientä kapinallista, joutuisitkin itse ottamaan vastuun valinnastasi. Silloin sinä todella olisit itse vastuussa tupakan mahdollisista haittavaikutuksista terveydellesi, sillä sinä ja vain sinä teet valinnan tupakoida. Voi olla, että tulisitkin toisiin mietteisiin ja tupakointi loppuisi ennen pitkää. Tai sitten jatkaisit, mutta olisit enemmän sinut ja tietoinen asian kanssa. Tai kyllähän sinä tiedät, että alkoholistia ei voi pelastaa kukaan muu kuin alkoholisti itse. Kommentoit tai et. Annat neuvoja tai et. 

Kommentoimalla, kyseenalaistamalla tai neuvomalla muiden elämää, me itseasiassa vain ajaudumme erillemme toisistamme. Luomme erillisyyttä rakkauden sijaan. 

Meillä kaikilla on oma, uniikki, elämänpolkumme. Ja se kuuluu vain meille. Minun kuuluu saada ne opit, jotka on minulle tarkoitettu ja siihen ei pidä kenenkään puuttua. Kenenkään ja todella tarkoitan ei kenenkään, tulisi tulla kertomaan meille miten elää elämäämme. Minä haluan ympäröidä itseni ihmisillä, jotka ovat läsnä ja hyväksyvät minut ja valintani sellaisina kuin ne ovat. Ja saan neuvoja silloin, kun niitä pyydän. Lopulta kuitenkin vain minä voin tehdä elämääni koskevat päätökset. 

En nykyään enää ärsyynny helposti, mutta jos elämääni ja valintojani kyseenalaistetaan tai niitä spekuloidaan, siihen vedän selkeän rajan. Minun elämäni, minun valintani, minun vastuuni. Näpit irti! Joko olet minulle läsnä, kuten minä olen sinulle tai joudun ottamaan välimatkaa. Toisen elämään puuttuminen ja sen kyseenalaistaminen on äärimmäisen epäkunnioittavaa. Itse en tätä tajunnut silloin vuosia sitten ja se johtui ihan siitä, etten osannut kunnioittaa itseäni ja omaa elämääni lainkaan. Enää en sallisi kenenkään sekaantuvan elämääni. 

Minä en tee valintojani kepeästi, vaan ne ovat aina tiukan ajatusprosessin, seulan ja itsetutkinnan tuloksia. Teen siis nykyään TIETOISIA päätöksiä. Minä olen päättänyt vapauttaa itseni kaikista peloista, uskomuksista, perinteistä, kulttuurillisista painolasteista, traumoista ja lauma-ajattelusta. Minä olen minä ja sellaisena ainutlaatuinen. Se mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi minulle. Ja päinvastoin. Tästä johtuen emme voi mitenkään laittaa kaikkia yksilöitä samanlaiseen laatikkoon ja olettaa, että olisimme onnellisia. Meistä jokainen tekee ainutlaatuisia päätöksiä, jotka eivät ehkä käy järkeen muille, mutta ovat juuri täydellisiä minulle/sinulle. 

Kunnioita itseäsi ja valintojasi! Seiso ryhdikkäänä niiden takana ja kerro selkeästi, ettet halua kommentteja elämästäsi, mikäli et niitä erikseen pyydä. Tämä voi karkoittaa elämästäsi muutamia ihmisiä, mutta ehkä heidän sitten kuuluukin mennä? Eikö olisi unelmaa, jos ympärilläsi olisi vain ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet ja pyrkivät edistämään unelmiasi sen sijaan, että ampuvat niitä alas? 

Minä olen nyt siinä pisteessä elämääni, että sallin ympärilleni vain ihmisiä, jotka kannustavat, hyväksyvät, nostavat ylöspäin, vievät eteenpäin, antavat tilaa, kuuntelevat, ovat läsnä ja rakastavat vilpittömästi. Ilman odotuksia, ilman kommentteja. En enää tyydy vähempään. Minulla ei ole enää aikaa, eikä tahtotilaa keskittyä muiden elämänvalintoihin, sillä minä olen elämäni prioriteetti nro UNO. 

Siispä minä elän omaa elämääni, elä sinäkin rakas ystävä rohkeasti omaasi!

Mä en leiki enää kenenkään kanssa!

Sitä mukaa, kun eheydyn (kasvan viimein aikuiseksi) huomaan, kuinka rikki maailma ja sen ihmiset ympärilläni ovat itse sitä lainkaan tajuamatta. Ajatuksiani tai valintojani ei hyväksytä ja osa ei halua nähdä minua, koska en ole ottanut rokotuksia (rokotehan se onkin ainut ratkaisu tämän maailman ongelmiin). Huoh!

Minä olen ilotyttö. Iloinen luonteeltani siis. Ja olen ylpeästi ilotyttö. Se ei tarkoita sitä, ettenkö tuntisi surua, ahdistusta tai muita tämän kaltaisia tunteita, mutta sisimmässäni minussa asuu iloinen, pikkutyttömäinen energia, joka pääsee vain harvoin esille. Olen miettinyt viime aikoina miksi.

Minä olen aito, oma itseni joka hetki. Olen herkkä energioille ja aistin paljon asioita niitä koskaan ääneen sanomatta. Eläminen tällä maapallolla juuri nyt, on aika rankkaa, sillä energia on raskasta, tunkkaista, vanhaa. Ikään kuin vanha kellari. Minä päätin pyrkiä pois tuosta kellarista ja koenkin olevani askelmien ylätasolla. Näen jo oven ja sieltä pilkistävän valon. Enää pitää saada tuo ovi auki. Kuitenkin vielä kellarissa elävien ihmisten energia saa minusta välillä otteen ja pyrkii vetämään minut takaisin sinne mistä lähdin. Välillä mietin, että onko niin, etten milloinkaan voi eheytyä täysin. Olinko niin rikki, etten kerta kaikkiaan pysty löytämään tasapainoa tässä elämässä? 

Sitten tajuan, että suurimman osan aikaa olen rauhan tilassa. Sinut kaiken kanssa. Luottavainen, avoin, iloinen. Vain silloin, kun tunnen kollektiivisen energian, tuon kellarista kantautuvan energiavirran, huuhtovan ylitseni, oloni muuttuu ehkä surulliseksi, ehkä ahdistuneeksi. On niin paljon asioita ja tunteita, joita ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä olisi olemassa. Nuo käsittelemättömät ja kohtaamattomat asiat ovat osa kellarin energiaa, eivätkä ne poistu sieltä, ennen kuin jokainen kohtaa itsensä ja pelkonsa. 

Päätän hyväksyä sen, että kaikki meistä eivät ole valmiita kohtaamaan omaa pimeyttään. Kunnioitan sitä täysin. Hyväksyn myös sen, että tunnen ajoittain näitä energioita kehossani ja mielessäni. Harjoittelen kuitenkin koko ajan, etten ottaisi niitä henkilökohtaisesti eli tekisi niistä omiani. Kun hyväksyn, nämä energiat virtaavat lävitseni huomattavasti nopeammin.

Se, minkä tuo kellarienergia minulle tekee on, etten halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Entisestä "sosial butterfly:sta" on tulossa erakko, joka viihtyy parhaiten omassa seurassaan (lue = energiassaan). On ollut äärimmäisen raskasta huomata ihmisten hyväksymättömyys elämääni ja valintojani kohtaan. Elämääni kyseenalaistetaan, minulle annetaan ohjeita tai mieltäni yritetään manipuloida, jotta muuttaisin näkökantaani vaikkapa koronan suhteen. Ja sieluni huutaa vapautta näiden ihmisten seurassa. LÄHDE! Sinun ei tarvitse kuunnella tätä! Miten epäkunnioittavaa! Mä en enää leiki kenenkään kanssa! Pahinta on, että alan kyseenalaistamaan itseäni ja sitä en salli enää milliäkään!

Minä en väittele asioista kenenkään kanssa. En ole rokotetta vastaan, enkä sen puolesta. En ole koronaa vastaan, enkä sen puolesta. Minua ei kiinnosta palataanko me koskaan enää "takaisin normaaliin" mitä se normaali sitten olikaan. Se, käsitteletkö omia traumojasi ja pelkojasi, ei sekään enää kiinnosta minua pätkääkään. Se on sinun asiasi ja kunnioitan kaikkia elämäsi ratkaisuja. 

Minä en ole vastaan enää yhtään mitään. Minä päätän hyväksyä ihan kaiken mitä ympärilläni tapahtuu. Joku voisi sanoa, että näin pistän pääni pensaaseen, enkä ole aktiivinen osa tätä yhteiskuntaa, maailmaa. Ah tämä syyllistämisen energia, jossa me olemme mestareita! Paskan marjat sanon minä. Liian kauan olemme olleet ulkoapäin ohjautuvia robotteja, jotka kyselemättä tottelevat ulkopuolelta tulevia kommentteja, PELKOJA, ohjeita, sääntöjä, lakeja, malleja, rooleja ja niin edelleen. Noh, minä en jaksa enää leikkiä kenenkään kanssa! Minä olen ottanut täyden vastuun itsestäni, hyvinvoinnistani sekä elämästäni. Tämä tarkoittaa, että en tee enää pahaa itselleni, enkä sen vuoksi tee sitä kenellekään muulle. Otan muut huomioon ja kunnioitan jokaisen tapaa elää ja olla. 

Olen niin kyllästynyt kaikkeen riitaan, äksyilyyn, tuomitsemiseen, odotuksiin, muiden dissaamiseen ja hyväksymättömyyteen. Tämän maailman kaaokseen, joka nyt nähdään uutena normaalina. 

Kun aloitin oman eheytymisen matkani, en voinut kuvitellakaan, että muuttuisin näin paljon. Sisäisesti. Sen miten näen maailman ja sen ihmiset, tapahtumat. Olen kuin avaruusolento täysin vieraalla planeetalla, enkä koe kuuluvani tänne enää lainkaan. Huomaan, että tämän reissun tapahtumat ovat osin saaneet minut pois keskiöstäni, omasta keskuksestani. Täällä saa olla todella kovapäinen, ettei lähde kuuntelemaan muiden painostusta ja mielen manipulointia. Luojan kiitos, minulla on vahva sielu, joka ohjaa minua joka hetki ja vaikka hetkellisesti heilahtaisinkin, epäröisin itsenäni, palaan pian takaisin omaan voimaani.

Minä en aio enää koskaan istua yhteenkään boxiin miellyttääkseni muita. Minulle on turha asettaa odotuksia siitä millainen minun pitäisi olla. Minulle ei tarvitse tulla kertomaan miten minun kuuluisi tätä elämää elää tai miten minun pitäisi rahani tienata. Minä en hermostu enää helposti, mutta silloin, jos koen epäkunnioitusta tai minun valintojani yritetään mitenkään kyseenalaistaa tai manipuloida, käyräni nousee korkealle. Minun tontilleni ei astuta, piste. Jos et hyväksy minua juuri sellaisena kuin olen, se on minulle täysin ok, mutta silloin välimatka on tarpeen. 

Juuri nyt, olen kyllästynyt ihmisiin ja tähän ihmiskuntaan. Ymmärrän nyt täysin, että minun tehtäväni ei ole muuttaa ketään, eikä se enää kiinnostaisikaan minua. Valitsen ympärilleni (tarkkaan!) sellaisia ihmisiä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ilman neuvoja tai kommentteja. Ilman minkäänlaisia odotuksia. Ei ole ihme, että vietän paljon aikaa yksin. 

Tällä reissulla olen tullut näkeväksi siitä, että minä itse olen ollut vapauteni esteenä. Vain minä. Minä en ole sallinut itseni elää näköistäni elämää, sillä koin vieläkin, että minulla on velvollisuuksia, joiden vuoksi minun "pitää" tehdä tiettyjä ratkaisuja. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että vapautan itseni tästä kaikesta. Minulla on täysi oikeus keskittyä omaan elämääni, sillä olen tehnyt ihan älyttömän sisäisen työsarkan itseni kanssa. Koska sisäinen maailmani on niin eri näköinen kuin ennen, ei ole mitenkään mahdollista, että voisin istua vanhoihin kuvioihin, nähdä asiat kuten ennen tai pitää samoista asioista kuin ennen. Ei ole mitenkään mahdollista, että ihmissuhteeni eivät muuttuisi, sillä ajatusmaailmamme eivät voi enää mitenkään kohdata. 

Nyt hyväksyn kaiken. Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet, koska hyväksyn itseni 100 %:sti. Hyväksyn koronan, rokotukset, rokottamattomat, testit. En enää voivottele maailman sotia, enkä maailman raiskareita. Ymmärrän nyt, että maailman muutos ei lähde yrittämällä muuttaa asioita ulkoa käsin, vaan muuttamalla omaa sisäistä maailmaa. Tämän vanhan kellarin, jota maapalloksi kutsumme, energia voi muuttua rakkaudellisempaan suuntaan vain, jos jokainen uskaltaa katsoa peiliin ja vain ja ainoastaan sinne. Keskittämällä ajatuksensa ja fokuksensa itseensä sen sijaan, että keskittyy siihen mitä muut tekevät. Muihin keskittyminen on vain pakokeino olla kohtaamatta omaa sisäistä maailmaa. Noh, minä halusin tehdä jotain tämän maapallon muutoksen eteen ja nyt minä olen se muutos, jonka haluan tässä maailmassa nähdä. Enempää en voi tehdä. Ja se on itse asiassa enemmän kuin tarpeeksi. 

Olen joutunut pomppimaan kahden maan väliä jo vuosia, mutta tällä reissulla huomaan, etten enää istu tänne mitenkään päin. Olen kasvanut ulos vanhoista kengistä. Minulla ei ole aavistustakaan mihin polkuni johtaa, mutta sen tiedän, että nyt on vihdoin ja viimein aika keskittyä minuun. Siihen mitä minä haluan, sen sijaan, että asetan muiden odotukset ja tarpeet (VIELÄKIN!) itseni edelle. Tai pyrin takaisin rooleihin, jotka eivät ole enää minua varten, eivätkä tunnu minusta, tässä hetkessä, hyvältä. Koska on pakko. 

Tästä hetkestä lähtien tulen, teen ja olen kuten itse haluan. Silloin tekeminen perustuu vilpittömään rakkauteen, ei velvollisuuteen. Ja tämä on aitoa vapautta. Kaikille. 

Antaa sydämen ohjata

Istun tässä mietiskelemässä elämääni ja seuraavaa liikettäni. Olen huomannut, että aina, kun tiedän muutoksen olevan edessä, egoni (rakas Roger) herää eloon ja esittää kyllä miljoona eri syytä miksi minun ei pitäisi tehdä mitään, vaan pysyä juuri siinä missä olen. Ja kyllä, ihan sama vaikka olisin tehnyt sisäistä työtäni jo vuosia, tämä on vielä arkipäivääni.

Yleensä tiedän asioita jo paljon ennen kuin ne tapahtuvat. Muutin tähän Suomen "lomakämppääni" vasta muutama viikko sitten ja jo ensimmäisenä iltana sain sydämeltäni viestin, etten olisi Suomessa kauaa. Se tuntui ihan hullulta, sillä vastahan minä melkein kirjaimellisesti astuin ovesta sisään tavaroineni. Ja nyt jo saan viestin lähdöstä. Siispä sivuutin tämän viestin suosiolla ja jätin sen hyllylle hautumaan. 

Nyt viikon jälkeen, olen valinnan edessä. Sydämeni ohjaa minua eteenpäin, mutta egoni huutaa "en halua, en ole valmis!" Rogerilla, kyllä kutsun egoani Rogeriksi, on taipumus AINA pelätä pahinta. Se pystyy muutamissa minuuteissa luomaan sisälleni pienoisen paniikin. Ymmärrän hyvin, että Rogerin tehtävä on pitää minut turvassa ja sille se tarkoittaa sitä, että pysymme samassa. Juuri siinä missä olemme. 

Sydämeni tietää kuitenkin paremmin. Se tietää, että muutos tuo tullessaan jälleen kasvua, uusia tilanteita ja asioita, joista minulla ei voi olla pienintäkään aavistusta. Kun olin tulossa Suomeen, mietin mielessäni, etten halua takaisin samaan vanhaan. Ajatuskin siitä ahdisti. Nyt huomaan, ettei "palaaminen vanhaan" voi olla mitenkään mahdollista, sillä MINÄ en ole sisäisesti sama ihminen, joka lähti täältä 7 kuukautta sitten. Vaikka ulkoinen miljöö onkin siis pysynyt samana, näen sen eri silmin. Toimin itse eri tavalla ja tämä tekee kaikesta "erilaista". 

Kun nyt istun päätökseni edessä, huomaan jälleen käyväni läpi samaa keskustelua mielessäni. Minä en halua palata takaisin vanhaan. En vain kertakaikkiaan halua. Vaikka Suomeen tulostani on vain vajaa kolme viikkoa, minä en ole enää sama ihminen, joka lähti Gambiasta. Olen kokenut huiman sisäisen rutistuksen, putsauksen ja se on muuttanut minua sisäisesti pienessä ajassa todella paljon. 

Olen myös miettinyt viime aikoina sitä, miten Roger aina tosiaan pelkää pahinta. Tämä uskomus istuu sisälläni sitkeästi, kuin purukumi hiuksissa. Kelkka ei meinaa kääntyä ei sitten millään! Luojan kiitos olen tullut tästä tuskallisen tietoiseksi ja tämä puolestaan on positiivinen asia, sillä mitään mitä en tiedosta, en voi muuttaa tai työstää itsessäni. 

Siispä annan ensin puheenvuoron Rogerille, joka esittää pahimmat skenaarionsa ja argumenttinsa. Kuuntelen, olen läsnä, annan jauhaa, kuitenkaan kantaa ottamatta. Sen jälkeen siirryn sydämeni puoleen. Sydämeni olen nimennyt Victoriaksi. Victoria kuiskaa, että mitä jos tapahtuukin ihan parasta. Jotain niin hyvää, ettet voi vielä edes kuvitella sitä. Mitä jos onkin niin, ettet vain sinä ole muuttunut, vaan muutosta on tapahtunut myös toisessa päässä?

Hmm, mielenkiintoista totean. Victoria kehoittaa minut kirjoittamisen äärelle, jotta saan asioihin selkeyttä. Siispä täällä olen ja avaan tätä asiaa itselleni tätä kautta. 

Oma kokemukseni sydämen ohjauksessa olemisesta ja elämisestä on se, että vaikka syvällä sisimmässäni saattaisinkin tietää mitä teen, käyn kuitenkin läpi prosessin Rogerin kanssa. Näin käy joka ikinen kerta. Voi olla, että joskus näin ei enää ole ja silloin se tarkoittaa sitä, että elän täydessä luottamuksessa, eikä skenaarioita tarvitse enää luoda, eikä pelkoja tarvitse enää käydä läpi, luomalla erilaisia mielikuvia mielessäni. Mutta toistaiseksi saan ja joudun käymään tämän prosessin läpi. 

Tiedän, että niin kauan, kuin epäröin, ajoitus (aika päätökselle) ei ole oikea. Puhutaan "divine timing:sta". Ajattelen sen siten, että niin kauan kuin prosessini on käynnissä, maailmankaikkeus tai universumi tai what ever, järjestelee vielä palapelin palasia kohdalleen. Kun sitten viimein tiedän mitä tehdä, tiedän myös, että synkronia pelaa ja kaikki on valmiina tarjottimella kaikin puolin. Lennot pelaavat, kohtaan juuri oikeat ihmiset, aikataulut natsaavat, hinnat ovat kohdillaan ja niin edelleen. 

Kun aika on oikea ja päätös on tehty, asiat yleensä järjestyvät kuin ihmeen kaupalla. Kaikki käy helposti ja vaivattomasti. Asiat vain järjestyvät. Siispä minä sysään päätökselläni liikkeelle jonkin universaalin tapahtumaketjun, jonka kaikki osaset hitsautuvat yhteen kuin hyvin öljytty koneisto. Jos yritän pätkääkään pakottaa päätöstä tai yritän aikaistaa sitä millään lailla, pääsen kyllä samaan lopputulokseen, kuin mihin pyrin alunperinkin. Ero vain on siinä, että kaikki tapahtuu mutkien kautta ja siinä matkan varrella saattaa ilmaantua muutamia ahdistuksen hetkiä. Mutta kun aika on oikea, en tunge kolmiota neliön muottiin, vaan asiat vain soljuvat.

Päätösprosessi ei ole vielä helppoa, mutta se tarkoittaa vain sitä, että minulla on pelkoja puhdistettavana, skenaarioita läpikäytävänä ja luottamusta opittavana. Sillä lopulta elämä on aika helppoa. Mikään mikä ei ole minulle tarkoitettu, ei vain onnistu, vaikka kuinka yrittäisin. Ja se mikä on, onnistuu helposti ja vaivattomasti. Tätä kohti pyrin, mutta olen todellakin harjoittelijan roolissa. 

Selventääkseni edellistä... Sanotaan, että ostan lentolipun Kiinaan. Olen miettinyt sitä pitkään ja joka kulmasta ja viimein saan aikaiseksi päätöksen ostaa lentolipun. Mikäli minun on tarkoitus päästä Kiinaan, kaikki sujuu mutkattomasti ja ennen kuin huomaankaan, olen nauttimassa Kiinan kulttuurista ja ruuista. Mutta. Mikäli minun ei jostain syystä olisi tarkoitus mennä sinne juuri nyt, matka peruuntuu tai jokin muu ulkoinen tekijä sotkee suunnitelmat, eikä matka toteudu. Näin helppoa se on, eikö?!

Silloin, kun en tee päätöksiä hätäillen tai muiden painostamana, vaan annan itselleni aikaa todella kuulla mitä sydämeni sanoo, asiat yleensä onnistuvat paremmin kuin hyvin. Sydämeni, Victoria, ei ole vielä milloinkaan ohjannut minua pahoille teille tai harhaan. Minä en oikeasti ikinä tiedä miksi Victoria ohjaa sinne minne se ohjaa, mutta jälkikäteen tiedän tasan tarkkaan, miksi kaiken piti mennä niin kuin meni. 

Siispä annan Rogerin huudella kommenttejaan ja teen päätöksen, kun kuulen Victorian ohjauksen selkeästi. Victoria, sydämeni, tietää kyllä, kun on päätösten aika. Ja vaikka Roger, egoni, huutaisi ja kiukuttelisi kuinka, me Victorian kanssa katsomme sitä rakastavin silmin ja toteamme yhteen ääneen, että sä Roger olet sitten kyllä niin sika ihana! Kiitos, että huolehdit. Kiitos, että pidät meidät turvassa. Meidän tiimi on huipputiimi, eikä meillä todellakaan ole mitään hätää!

Autenttisuus versus henkisyys

Minä olen kuulkaa kyllästynyt "henkisyyteen". Kyllä! Luitte ihan oikein. Olen jo vuosia sitten sanonut, että jos hengität, olet henkinen. Se ei ole sen kummallisempaa. Me olemme henkiä joka ikinen. Toinen on enemmän yhteydessä sieluunsa, kuin toinen, mutta tämä ei muuta sitä, että me olemme henkisiä joka ikinen. Siispä sinä, jonka toisen hörhöksi tuomitset, olet ihan samanlainen hörhö. Olet vain unohtanut sen tässä materian ja titteleiden ohjaamassa maailmassa. 

Meistä jokainen on rikki. Näin se vain on. Maailmaa pyörittävät aikuiset, rikkinäiset lapset, joille me rikkinäiset, aikuiset annamme kaiken vallan. Ei ihme, että maapallo on kaaoksessa ja osa meistä on aloittanut taistelun valtaa vastaan, sillä kaikki meistä eivät halua kenenkään kontrolloivan kehojamme ja mieliämme. Tämä taistelu on erilainen kuin muut. Tämä taistelu ulkoista valtaa vastaan alkaa sisältä käsin. Sinusta itsestäsi. Vaikka sinulla olisi asiat oikein hyvin ja tunnet olosi kotoisaksi omissa nahoissasi, eikä elämässäsi ole juurikaan turbolenssia, niin totuus on, että mikäli traumasi, pelkosi ja uskomuksesi ovat läpikäymättä, sinä olet rikki. Olen satavarma, että valintojasi ohjaa osin pelko, ei puhdas sydän tietoisuus. 

Kautta ihmiskunnan meillä on ollut henkisiä hörhöjä, enkeli-ihmisiä, jotka ovat puhuneet rakkauden puolesta. Tämä on ollut välttämätöntä, sillä se on tasapainottanut sitä pelon maailmaa, jossa me olemme niin pitkään eläneet. Rakkauden ja pelon maailmat ovat asettuneet vastakkaisiin päihin, joten ei ihme, että molemmat ovat menneet överiksi lajeissaan. Sitä mukaa, kun sodat lisääntyvät, ihmiset jossain asettuvat meditaatioon rauhan puolesta tai osoittavat mieltään sotia vastaan. 

Koska pelon ja rakkauden energeettinen ero on ollut niin valtava ovat he, jotka eivät puhu "henkisyyden" puolesta, asettuneet puolustuskannalle. Meistä on tullut kahtia jakautunut ihmiskunta, jossa toimivat "normaalit" tyypit sekä toisella puolella foliohatut. Korona on vain korostanut tätä kahtiajakoa. 

Henkisyyden on pitänyt mennä överiksi, jotta tasapaino maapallolla säilyy. Nyt viimein energia on kääntymässä rakkauden puolelle ja tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi alkaa heräilemään "unestaan". Siitä unesta, jossa minäkin olin ja jonka todeksi luulin. Enhän muusta tiennyt. Minulla ei ollut aavistustakaan, että minua ohjasivat pelkoni, egoni ja uskomukseni. Pelon energia on mahdollistanut sen, ettei meidän ole välttämättä ollut tarvis kohdata sisäistä pimeyttämme (traumoja, uskomuksia ja pelkoja). Tämä uusi energia ei kuitenkaan anna enää armoa. Tunteet nousevat pintaan, halusit tai et.

Tässä ajassa, olemme siirtymässä henkisyydestä autenttisuuteen. Mitä tämä tarkoittaa? Mikä ero on "henkisyydellä" ja autenttisuudella? Antakaahan, kun yritän avata tätä asiaa niin hyvin kuin pystyn.

"Henkisyydellä" oli suuri merkitys ainakaan. Se havahdutti, herätti jotain meissä. Mutta pian löytyi ihmisiä, jotka huomasivat, että ihmiset olivat eksyksissä ja näin he näkivät tilaisuutensa tulleen. Vaikka alalla on paljon vilpittömiä, hyvää tahtovia ihmisiä, muodostui "henkisyydestä" myös bisnes, jossa gurut tahkovat rahaa. Jokin elämäntapaopas nousi listahitiksi ja pian kaikki uskoivat yhden miehen/naisen sanaan (= kokemukseen). Gurut ottivat mielellään vastaan palvojiensa rakkauden. Ja rahat. Vanhan energian henkisissä piireissä uskotaan jonkin kirjan sanomaan tai jonkun itsesi ulkopuolelta tulevan henkilön opetuksiin. Sinut käännytetään uskomaan johonkin muuhun kuin oman sydämesi ääneen. Sinua kehoitetaan positiiviseen ajatteluun ja pelotellaan sanonnoilla kuten: "olet sitä mitä ajattelet" tai "sitä saat mitä tilaat". Tätä kutsutaan "spiritual bypassing" nimikkeellä. En oikeasti tiedä mikä sille voisi olla suomenkielinen vastine. Kyse on kuitenkin siitä, että omia tunteita ei kohdata aidosti, vaan niistä pyritään pois. Sinulle hehkutetaan manifestoinnin voimasta: "voit saada ihan mitä haluat aarrekartan avulla". 

Ja älkäähän nyt ymmärtäkö väärin. Minä en tuomitse, enkä kritisoi "henkisiä" piirejä. En missään nimessä, sillä ovathan nuo olleet iso osa omaa polkuanikin ja ilman niitä en olisi tässä. Olen siis äärimmäisen kiitollinen joka ikisestä enkeli-illasta, kurssista ja opinahjosta, joita olen matkani varrella läpi käynyt. "Henkisyyden" seuraava taso, lopullinen eheytyminen. Sitä on autenttisuus. 

Koska me olemme olleet ulkoisten tahojen ohjattavina niin kauan, meidän on mahdotonta ymmärtää, että kaikki voima piileekin meissä itsessämme. Me emme tarvitse johtajia, sillä meistä jokainen on oman elämänsä johtaja. Mutta vastuun ottaminen itsestään onkin tiukka paikka, sillä silloin emme voi asettaa vastuuta omasta elämästämme ja valinnoistamme kenenkään harteille. Ei poliitikkojen, ei esimiehen, ei gurun. Ei ystävien, eikä vanhempien. Kaikki on minussa. Ihan kaikki. 

Ja tätä on autenttisuus. Vastuunottamista omasta elämästään ja valinnoistaan. Se on aitoa omien tunteiden kohtaamista, ei niiden välttelyä. Se on sitä, että sinusta tulee oman elämäsi guru, etkä tarvitse enää ketään itsesi ulkopuolelta kertomaan sinulle, miten sinun pitää elää. Et ole enää ohjattavissa, vaan olet itse oman elämäsi ohjaksissa. Autenttisuus on tietoisuuden tila. Teet siis tietoisia valintoja sen sijaan, että teet kuten muut. Kuten perheesi tai vaikkapa uskontosi. Sen sijaan istut alas itsesi kanssa ja mietit vaihtoehtojasi ennen valintaa. Voit siis valita saman uskonnon kuin perheesi, mutta nyt et tee sitä automaattisesti tai siksi, että niin kuuluu tehdä. Et tee sitä miellyttääksesi muita tai siitä pelosta, että perheesi hylkää sinut. Teet valinnan siksi, että se resonoi sydämessäsi 100 %:sti ja edustaa sinua yksilönä. Teet elämän valintasi sen perusteella mikä on sinulle parhaaksi, sillä tiedät, että lopulta se on kaikkien parhaaksi. Autenttisuus vaatii raakaa rehellisyyttä, sillä tietoisuuden tilaa ei voi saavuttaa, mikäli omista ajatusmalleistaan ei ole rehellisen tietoinen. Mitään sellaista et voi muuttaa, mistä et ole tietoinen. Tai olla muuttamatta. Sekin voi olla tietoinen valinta. 

Autenttisuus on omassa voimassa olemista. Omassa voimassa oleminen tarkoittaa oman elämän ohjaksissa olemista. En minäkään tiennyt, etten olisi omassa voimassani. Olihan minulla elämä hallussa ja asiat suht' koht' hyvin. Kaljaa oli ja kavereita. Duuneja piisasi ja kotikin oli kiva. Mutta tämä autenttisuuden polku vapautti minut vanhasta lopullisesti. Ei ole asiaa, josta en voisi puhua. Myös julkisesti. Minulta voi kysyä mitä vaan. En tunne häpeää tai syyllisyyttä. Seison omilla jaloillani ja otan täyden vastuun itsestäni ja elämästäni. Uskallan pyytää anteeksi, enkä syytä olotiloistani enää ketään. Tunnen kaiken, enkä kiellä enää mitään puolia itsessäni. En enää nimeä tunteita negatiivisiksi tai positiivisiksi. Ne ovat tunteita. Piste. Minä hyväksyn itseni kaikenlaisena. Iloisena tai surullisena. Laiskana tai ahdistuneena. Uskallan kertoa oman totuuteni ketään käännyttämättä. Kunnioitan jokaisen totuutta, eikä minulla ole tarvetta tuputtaa omaani kenellekään. Toivon kompromissia johtamisen sijaan. Autenttinen henkilö ei ole guru tai opettaja, vaan kanssaluoja (co-creator). Autenttinen henkilö ei hae titteleitä tai johtoasemaa, sillä itsensä kunnioittaminen ja itsetunto eivät perustu mihinkään ulkoiseen. 

Minulle autenttisuus on ollut lopullinen mielen vapauden etappi. Kun ei ole mitään salattavaa, kun rakastaa itseään kybällä, kun hyväksyy itsensä ja muut sellaisena kuin he ovat. Kun ei halua väitellä, vaan keskustella, kuunnella ja oppia. Käytän edelleen silloin tällöin tarot -kortteja, mutta totuus on, että ne ovat hiipumassa pois. Kun sielu ja sydän ottaa ohjat, en vilpittömästi tarvitse enää ulkoisia apukeppejä. En koe tarvetta jutella pimpilleni löytääkseni naiseuteni. Istun mieluummin alas itseni kanssa ja kysyn Saijalta miltä naiseus tuntuu. Millainen nainen haluaisit olla? 

Kun elän autenttista elämää tiedän, ettei minun tarvitse manifestoida mitään. Minä en mitenkään pysty rajallisella mielelläni ymmärtämään omaa parastani. Mutta sieluni tietää ja se toimittaa, tyrkkää, ehdottaa, ohjaa ja tuo eteeni juuri minulle oikeat asiat ja ihmiset oikeaan aikaan. Koska olen yhteydessä mieleeni ja kehooni, tiedän kyllä milloin minun pitää toimia ja milloin olla tekemättä mitään. Luotan, en kontrolloi. Minä en siis enää rakentele aarrekarttoja, sillä minulla ei olisi siihen mitään laitettavaa. Minun sieluni on aina rauhan tilassa, eikä se tarvitse mitään ulkoista tunteakseen oloaan paremmaksi. Elämä saa siis soljua eteenpäin mihinkään pyrkimättä, mutta sallien kaiken. Minä en siis enää usko manifestointiin, päinvastoin. Koen, että koko termi aiheuttaa mieleemme pelkoa, sillä väistämättä herää ajatus, että olen tehnyt jotain väärää, jos ja kun toiveeni eivät toteudukaan. Enkö olekaan mestarimanifestoija?!

Koen, että juuri nyt, harjoittelen sitä, etten enää reagoidu ulkoisista tapahtumista, vaan pystyisin pysymään rauhan tilassa, vaikka ympärilläni hyörisi minkälaista draamaa tahansa. Harjoittelen, vaan en ole vielä mestari tässä. Ja sitten se on niin. Tämä tekee minusta autenttisen. Tarpeeksi täydellisen. Ainakin olen tietoinen tästä ja haluan muuttaa tämän piirteen minussa. Eipä sitä koulussakaan opittu kirjoittamaan päivässä, joten annan itselleni sen ajan, jonka tarvitsen. Ja täytyy sanoa, että yllättävän nopeasti sitä jo pystyy itsensä rauhoittamaan, vaikka ensin saisikin paniikkikohtauksen :o).

Seuraan Instagramissa vielä muutamia "henkisiä" henkilöitä, mutta olen tullut hyvin tietoiseksi siitä, että nuo "henkiset" iskulauseet tai elämänohjeet lisäävät pelkoa. Jotenkin niistä nousee ajatus, etten osaa vieläkään olla oikein ja tehdä oikein, kun en "pystynyt tuohonkaan". Vanha "henkisyys" pyrkii aina johonkin päämäärään, vaikka totuus on, että me olemme jo perillä. Aikanaan koin huonommuutta, en ollut tarpeeksi valaistunut, kun en pystynyt samaan tai tuntenut samaa, kuin joku muu. Mutta totuudellisesti, ei ole mitään utopistista leijumisen tilaa, jossa olisimme onnen huumassa koko ajan. Tai ehkä on, jos sinun sielunpolkusi on olla meditoiva munkki Tiibetissä. Siellä jos missä, pääsee taatusti aivan uskomattomiin sfääreihin. Mutta tuo valheellinen kuva, tuo jatkuva hyvän olon tavoittelu, jonka "henkisistä" opeista saa, on mielestäni äärimmäisen harhaanjohtava. Ja meissä on kyllä sitten vikaa, jos emme ole vielä saavuttaneet tuota "ultimate bliss" -tilaa.

Autenttisuus ymmärtää, että me olemme ihmisiä ihmiskehossa ja kaikki tunnetilat ovat sallittuja. Autenttisuus kannustaa, hyväksyy, rohkaisee. Mihinkään ei tarvitse pyrkiä, jos et halua, vaan tarkoitus on hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin tässä hetkessä on. Se ei tarkoita, etteikö jatkaisi oppimista, mutta lopulta, oppimassahan me tässä ihmiselämässä olemme. Tarkoitus ei ole liidellä pilvissä tai istua tuntitolkulla meditaatiossa. Tarkoitus ei myöskään ole olla joku superihminen, joka ei juo, eikä polta tai ei syö lihaa. Sekin on mennyt ihan överiksi! Teet mitä teet, kunhan teet se TIETOISESTI. Minä tiedän tupakan vaarat, mutta en tupakoi äitini tai isäni kiusaksi, vaan koska HALUAN tupakoida. Tämä on se avainsana. Tietoinen valinta. 

Autenttisuus siis ei purematta niele, vaan kyseenalaistaa, uskaltaa nostaa kissat pöydälle, eikä pelkää kohdata arkojakaan puheenaiheita. Se tutkii, tutkailee, kokeilee, oivaltaa ja tekee vasta sitten valinnan, joka on linjassa omien arvojen ja oman sydämen ohjauksen kanssa. Autenttinen henkilö kuuntelee intuitiotaan, eikä se tarvitse aina faktaa tai tutkimustuloksia. Jälleen, luottamus. Syvältä sisimmästä tuleva tieto, jota ei voi ihmismielellä mitenkään selittää. Autenttisuus on kehon ja mielen yhteistyötä, jossa molempia kuullaan tasavertaisina. Minulle on itsestään selvää, että jos jokin ei tunnu kehossa mukavalta, jätän väliin. Oli se sitten tapaaminen, jokin tilanne tai vaikkapa syötävä. 

En käytä enää sanaa "pitäisi", vaan haluan. Kaikki mitä minun pitäisi, jää automaattisesti pois, sillä silloin tiedän tekeväni vastoin oman sydämeni ohjausta ja ehkä miellyttäväni muita. Ja se ei palvele minua, eikä henkilöä, jota haluan miellyttää. 

Autenttinen elämä on vilpittömän rakkauden ohjaamaa elämää. Henkisyyden opeissa rajoja ei oikeastaan ollut, vaan meidän kuului olla kaikille. Kääntää toinen poski, pysyä rakkaudessa. Autenttinen henkilö ymmärtää, että vilpitön rakkaus kaikkea ja kaikkia kohtaan on ja pysyy, mutta että emme välttämättä juuri nyt, voi olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät vilpittömästi pysty tukemaan meitä, kuten me tuemme heitä. Voin (ihan oikeasti) anteeksi annon prosessin läpikäytyäni, tuntea vilpitöntä rakkautta henkilöä kohtaan, joka minut raiskasi, mutta on ilmiselvää, etten voi, enkä halua olla hänen kanssaan tekemisissä. 

Autenttisuus ohjaa ensin itsensä rakastamiseen ja itsensä vilpitön rakastaminen pitää sisällään henkilökohtaiset rajat. Olen viimein hyväksynyt, että minä en ole kaikille, eivätkä kaikki ole minulle ja se on täysin ok. Jos siis joku toistuvasti satuttaa minua, pystyn antamaan anteeksi ja rakastamaan, mutta en välttämättä halua olla tekemisissä. Miten pystyn rakkauteen ihmistä kohtaan, joka on minua satuttanut? Sen vuoksi, kuten alussa sanoin, me olemme kaikki rikki. Vain rikkinäinen ihminen voi tehdä tai sanoa pahaa toiselle. Ja kun olen itse ehjä, voin nähdä ikään kuin suuremmasta näkökulmasta kiusaajani pahan olon. Sitä ei tarvitse tosiaan hyväksyä, mutta anteeksianto on vapauttanut minut. Myös rakastamaan kiusaajaani. 

Voi olla, että vielä joku päivä me elämme maailmassa, jossa rajoja ei enää tarvita, mutta näin julmassa maailmassa, niistä on vielä pidettävä tiukasti kiinni. 

Olen usein vuosien varrella, epäselvässä tilanteessa, käyttänyt kahta lausetta, jotka ovat auttaneet minua esimerkiksi henkilökohtaisien rajojen vetämisessä. Toinen on "nostaako vai laskeeko kyseinen henkilö/tilanne energiaasi" ja toinen on "mitä vilpitön rakkaus tekisi?" Myös lause "kaikki mitä ympärilläsi näet, on heijastusta sinusta itsestäsi" on todella voimallinen. Sen avulla olen voinut reflektoida elämäni ihmisiä ja tilanteita ja tullut näkeväksi palvelevatko ne minua enää. Pystynkö jatkamaan kasvuani kohti aitoa aikuisuutta vai pitävätkö ne minut samalla tasolla. Tai jopa vetävät alaspäin. Tämän jälkeen valinta on ollut aika helppo.

Autenttinen henkilö reflektoi, ei reagoi. On ollut ihan mieletöntä huomata miten oman mieleni muutokset vaikuttavat välittömästi ulkoiseen maailmaani. Kun käsittelen jonkin mieltäni askarruttavan asian mielessäni, energiani muuttuu. Ja tämä johtaa automaattisesti siihen, että ympäristöni energia alkaa muuttumaan eli ihmisten reaktiot muuttuvat. Tämä on asia, joka ei lakkaa ihmetyttämästä minua jatkuvasti. Ennen yritin muuttaa muita. Nyt ymmärrän, että minussa pitää tapahtua sisäinen mielen muutos, jos haluan jonkin elämässäni muuttuvan. Niin, tätä on omassa voimassa oleminen ja uuden ajan manifestointi :o). 

Oi rakkaat, saisin kirjoitettua tästä aiheesta vaikka kirjan, mutta tulihan tässäkin jo paljon asiaa. Autenttisuus on minullekin vielä uutta, joten uusia oivalluksia syntyy melkein joka päivä. Siitä olen onnellinen, että olemme siirtymässä "henkisyydestä" autenttisuuteen. Autenttinen henkilö on eheyttänyt itsensä täysin ja pystyy näin olemaan osa maailman eheyttämistä. Tämä on siis todella suuri juttu. Elämää, maapalloa, ihmiskuntaa mullistava! 

Suurin lahja, jonka siis voit ihmiskunnalle antaa, on oma eheytyminen. Ajatelkaa, jos jokainen meistä näkisi tämän maailman eheytynein silmin. Rakkauden silmin. Kyllä meillä olisi ihan erilainen planeetta elää. Minä luotan siihen, että tämä on mahdollista. Luotan siihen, että meillä jokaisella löytyy rohkeus kääntyä sisään päin ja sukeltaa oman sielumme syvyyksiin. Minä olen ensimmäisenä kannustamassa sinua tälle polulle. Kasvamaan ehjäksi aikuiseksi, lahjaksi tälle universumille, maapallolle. Sillä lahja sinä olet, tajuat sinä sitä tai et!

Ole sitä mitä olet, täysillä. Ainut mitä pyydän on, että kunnioitat muita ja otat muut huomioon. Muutoin koko maailma, koko tämä kaunis planeetta, on leikkikenttäsi. Enjoy yourself, the planet and others!

Navigointia elämän aallokoissa - miten päästän irti kontrollista ja luotan

Me elämme ihmeellisiä aikoja ihmiskunnan historiassa. Korona jyllää ja asettaa haasteita jokaisen meidän elämäämme. Pelkoja nousee esiin, ihmissuhteita määritellään uudelleen, perusperustukset heiluvat, muutokset ovat osa arkipäivää, etätyöt ovat lisääntyneet ja niin edelleen. Uskon, että koronan myötä jokainen meistä on joutunut joltain osin istumaan alas oman itsensä kanssa ja pysähtynyt miettimään oman elämän kuvioita. Meillä on meneillään ikään kuin kolmas maailmansota, mutta tämä sota on energeettinen: pelko vastaan rakkaus. 

Kontrollointi on yksi pelon olomuoto. Minä olen ehdottomasti entinen, toipuva kontrollifriikki. Nyt en enää häpeä myöntää sitä, vaan näin se asia on ollut. Miten valtavan työn sitä onkaan saanut itsensä kanssa tehdä, jotta siitä osaisi ja pystyisi päästämään irti. Pikku hiljaa vuosien varrella olen onnistunutkin, mutta aika ajoin, tuo kontrollin tunne palaa takaisin. 

Korona on opettanut meille sen, minkä olimme kenties totaalisesti unohtaneet. Elämää ei voi kontrolloida, ei sitten millään. Meillä on ehkä valheellinen kuva siitä, että meillä on ohjat käsissä, sillä usein asiat menevät juuri niin kuin olemme suunnitelleet. Mutta sitten ilmaantuu odottamattomia tapahtumia, joihin emme voi mitenkään vaikuttaa, teemme niin tai näin.

Juuri nyt, minun oli pakko tarttua tietokoneeseen ja oksentaa ulos tämän hetken kontrolloinnin tarvetta. Kyllä, tätä harjoittelen edelleen. Tunnistan kontrollin tarpeen kehossani ahdistuksen tunteena. Tunnen sen siitä, että mietin liikaa ja MINÄ HALUAN tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Miten kaikki päättyy! Tulen hulluksi, kun minulla ei ole vastauksia, joita niin kipeästi tarvitsen! 

Vaan hiljaista on. Mitään ei tapahdu, eikä vastauksia kuulu. Minä en kertakaikkiaan voi kontrolloida muita ihmisiä tai elämäni yllättäviä tilanteita. Se on äärimmäisen ärsyttävää! 

Mikä sitten on kontrolloinnin ja elämään luottamisen ero? 

Ego haluaa vastauksia. Se inhoaa elää epätietoisuudessa ja kaiken pitäisi toimia sen aikataulun mukaisesti. Mikäli asiat eivät mene, kuten ego haluaa, ilmaantuu mieleen ja kehoon sellaisia tunnetiloja kuin ärtyyntyminen, huolehtiminen, harmitus, jopa vihaa. Suurin tunne on kuitenkin turhautuminen. Nämä tunnetilat kertovat minulle selkeästi, että olen egon ohjattavana, enkä sydämeni - sieluni.

Kun olemme sielun ohjauksessa, meillä on aina sisällämme rauha. Meidän sielumme tietää, että oli tilanne mikä tahansa, se selviää oikeaan aikaan, kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Aina tapahtumat eivät mene niin kuin me haluaisimme, mutta ne menevät aina - ihan jokainen kerta - juuri niin, että kaikki osapuolet saavat tilanteesta omat oppinsa. Sielu ei tunne aikaa, eikä kiirettä. Sielu luottaa täysin elämän järjestymiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Se ei siis huolehdi, se ei ärsyynny, eikä tunne vihaa. Se ei komentele, kontrolloi, eikä vaadi. Sielu sallii, on kärsivällinen ja todella, se luottaa. 100 %:sti.

En oikein tiedä tai usko, että olisin toiminut ilman kontrollointia milloinkaan sitten lapsuuden. Ja silloinkin minua kontrolloivat ulkoiset tahot, kuten vanhemmat tai vaikkapa opettajat koulussa. Hyvin nopeasti egoni siis nappasi tästä mallista kiinni ja siitä tuli osa omaa olemustani. Kontrolloinnista tuli minulle selviytymiskeino. Uskoin vilpittömästi hallitsevani elämääni ja kaiken lisäksi muita. Tämä ilmeni elämänohjeiden antamisena. Olin besservisser, joka tiesi kaikesta kaiken. Kontrolloimalla paitsi omaani, myös muiden elämää, minulla itselläni oli turvallisemmat pelivälineet. Kun kontrolloin, ei yllätyksiä päässyt tapahtumaan ja jos muut tekivät niin kuin sanoin, minun ei tarvinnut käsitellä sisäistä tunnemaailmaani. Kontrolloinnin tarpeeni oli paitsi selviytymiskeino, myös huonon itsetunnon pohja. 

Juuri nyt tunnen, miten ego haluaa kehitellä tarinaa tilanteestani tässä hetkessä. Minä haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu! Aaaaaargh, miten ärsyttävää, että vastauksia ei vain tule!

Siispä annan egon huudella. Annan sen ahdistua, vihastua ja kiljua kurkku suorana. Annan sen tehdä kuolemaa ihan rauhassa samalla, kun katson tv-sarjaani. Sillä syvällä sisimmässäni minulla on luottamus. Valtava luottamus asioiden järjestymiseen ja vastausten saamiseen, kun on sen aika. Enää egon kontrolloinnin halu ei saa minusta valtaa. Minä toki tunnistan sen, mutta nyt osaan elää sen kanssa. Mukavaa se ei ole, mutta kyllä minä pärjään.

Sieluni on ottanut ohjat jo vuosia sitten, vaikka totuudellisesti, olen oppinut luottamaan tuohon ohjaukseen täysin vasta viimeisen vuoden aikana. En oikeasti osaa enää edes laskea kuinka monta "egon kuolemaa" olen sisäisen polkuni aikana käynyt läpi, mutta niitä on varmasti satoja! Aina vaan uudelleen ja uudelleen. Nyt en taistele vastaan, vaan kuten sanoin, annan egon huudella. Se ei enää ohjaa elämääni, eikä valintojani. En pääse enää kontrollimoodiin, vaikka kuinka yrittäisin. Olen oppinut kuuntelemaan muita ilman neuvoja ja ennen kaikkea, olen oppinut kuulemaan itseäni. Kukaan itseni ulkopuolelta ei pysty kertomaan minulle mitä valintoja minun missäkin hetkessä kuuluu tehdä. 

Vastaukset tulevat, kun on sen aika ja vaikka ego karjuu kuinka, se ei pääse kuskin paikalle. Ja sekös sitä harmittaa vielä lisää! Mielessäni palaan tähän hetkeen ja hengittelen. Lopulta on ihan totta, että meillä on vain tämä hetki, jota juuri nyt elämme. Mitä tahansa voi tapahtua minä hetkenä tahansa ja kun tämän oivaltaa, on astetta vapaampi mieleltään. 

Minulla on tunne, että syksyn mittaan tulen tarvitsemaan tätä olotilaa. Hetkessä olemisen keveyttä. Ilman vastauksia, ilman tietoa tulevasta. Ilman yritystä kontrolloida mitään tai ketään. Uskon, että juuri nyt, harjoittelen sisäisen rauhan yllä pitämistä. Harjoitan sitä, että tuo rauha pysyy, tapahtui ulkoisessa maailmassani mitä tahansa. Palaan aina Nelson Mandelaan ja hänen vankilavuosiinsa. Miten kukaan voi pysyä rauhan tilassa ja luottamuksessa, vapaana, vankilasta käsin? Niin hän kuitenkin teki. Mikään ei saanut hänen sisäistä rauhaansa heilahtamaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista tarvetta kontrolloida tai vastustaa omaa elämäntilannettaan. Uskomattoman, käsittämättömän upeaa!

Pidän siis Nelson Mandelan mielessäni ja jatkan hengitysharjoituksia. Jos Mr. Mandela pystyi valitsemaan mielenrauhan vankilassa, kai minä nyt herran jukeli, pystyn siihen omalla kotisohvallani Netflix:ä katsoessani. Kaikki järjestyy, kuten on järjestynyt tähänkin saakka. Navigoin siis elämäni aallokoissa parhaani mukaan. Harjoitan kontrollista irtipäästämistä ja luottamusta. Diplomia näistä ei jaella, mutta omassa mielessäni olen jo oman elämäni sankari. Kyllä näistäkin harjoituksista selvitään, kuten on selvitty tähänkin saakka. 

Siispä rakkautta & rauhaa elämäänne toivottaa hän (ja omaansa myös!)!

Kun suutarin lapsella onkin uudet kengät!

Palasin Gambiasta Suomeen parisen viikkoa sitten. Ja olen ihan pihalla. Suomi ei tunnu enää "kotimaalta", vaan katson kaikkea nyt ihan eri silmin. Väliaikainen vuokrakoti ei tunnu kodilta, vaan se on paikka, jossa nukun ja keitän aamukahvit. Ikään kuin hotellihuone omalla keittiöllä. Katselen vanhaa kotikaupunkiani ihmetellen miksi olen täällä. Mitä tällä paikalla on enää tarjota minulle? En ole tämän parin viikon aikana saanut soitettua yhdellekään vanhoista ystävistäni, sillä olen tarvinnut aika paljon omaa tilaa käsitelläkseni tätä uutta olotilaa, jossa en yht' äkkiä tunnekaan kuuluvani tähän tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, jossa kuitenkin tähän saakka olen aina löytänyt paikkani. Antakaahan, kun avaan tätä hiukan lisää.

Minä olen muuttunut. Totaalisesti. Se ei ehkä näy ulospäin niin selvästi, mutta sisäisesti en ole enää sama Saija, joka olin traumoineni ja uskomusteni kanssa. Jotta saatte enemmän ymmärrystä asiasta, joudun palaamaan hiukan taaksepäin.

Mitä tapahtuu, kun tietoisuuden tasosi alkaa kasvaa? Kun se hetki saapuu kohdallesi, jolloin vain tiedät, ettet voi jatkaa samoin, kuin tähän saakka.

Prosessi alkaa yleensä jostakin tapahtumasta, joka ikään kuin lyö sinut polvillesi. Se sattuu, tekee kipeää, etkä oikein tiedä miten selviäisit siitä. Ehkä haet apua, ehkä juttelet ystäviesi kanssa. Tämä tapahtuma sysää yleensä liikkeelle sisäisen puhdistuksen aallon, jota on vaikea pysäyttää jälkikäteen. Alat pikku hiljaa kyseenalaistamaan kaikkea elämässäsi. Ihmisiä, aikataulujasi, allakkaasi, omia käytösmallejasi, työtäsi, harrastuksiasi ja niin edelleen. Yht' äkkiä ne asiat, jotka ennen resonoivat, tuntuvatkin nyt vanhoilta, etkä saa niistä sitä iloa, jota ennen sait. Tulet tietoisemmaksi omasta itsestäsi ja ahmit kirjoja, kursseja ja videoita, joista ehkä löytäisit vastauksia kaikkiin kysymyksiisi.

Tämä vaihe kesti minulla vuosia. En ollut vielä siinä pisteessä, että olisin luottanut vain oman sydämeni ääneen ja ohjaukseen. Tarvitsin vielä ulkopuolisia vahvistuksia. Nyt on toisin.

Tietoisuuden tasoni on huikea. Sitouduin itseeni jo vuosia sitten, enkä ole missään kohti, edes parisuhteissani, luopunut minusta. Minä tulen aina ykkösenä, sillä jos minä en voi hyvin, en voi olla mitään muille. Olen luonteeltani hyvin syvällinen ja pidän siitä, että saan istua, pohtia ja miettiä asioita joka kantilta. Jollekin se voisi olla kuormittavaa, mutta minulle se on oppia minusta ja ihmisluonteesta. 

Olen viimein sinut pimeyteni kanssa ja toivotan sen yhtä tervetulleeksi, kuin valoni. Herkkyyteni on kasvanut huimasti, mutta muiden energiat eivät enää tarraa minuun, kuten ennen. Tiedän asioita, joita en pysty järjellä selittämään. Opettelen pikku hiljaa vetämään entistä selkeämpiä rajoja ja pois ihmisten miellyttämisestä. Valtava empaattisuus ihmisiä kohtaan vie minut vielä joskus liian syvälle muiden ongelmiin, mutta opettelen pois tästäkin. Voin olla läsnä, mutta en voi pelastaa ketään. Tiedän erittäin hyvin millaisten ihmisten kanssa haluan viettää aikaani ja heitä on todella vähän tässä hetkessä. Olen oppinut olemaan yksin, sillä tässä maailman tilassa, se on parasta mitä tiedän.

Minä en siis ole sama ihminen kuin ennen. Saavuttuani tänne nautin täysin siemauksin muutaman hetken, sillä Gambiassa oli kuuma, siellä oli omat haasteensa ja olin "loman tarpeessa". Nyt huomaan kuitenkin, etten mitenkään istu vanhaan muottiin. Mikään täällä ei ole muuttunut. Tarinat voivat olla erilaisia, mutta energia on pysynyt samana. Kasvua ei ole juurikaan tapahtunut. Ja ikävä kyllä tämä ei enää riitä minulle. Minun on äärimmäisen hankala olla ihmisten kanssa ja "jauhaa samaa paskaa", jota on jauhettu vuosikymmeniä. Se ei vaan yksinkertaisesti enää anna minulle mitään. Olen mieluummin yksin. 

Tunnen kehossani vanhat energiat, kuten suorittamisen, kontrolloinnin, armottomuuden, tuominnan, pelon, rakkaudettomuuden. Yritän olla läsnä ja kuunnella, mutten juuri kommentoi, sillä tiedän, ettei sanojani oltaisi valmiita ottamaan vastaan. Mikään ei siis ole muuttunut, mutta minä olen. 

Näen tämän elämän nyt niin erilaisin silmin ja jotenkin suuremmasta näkökulmasta. En ikinä tiennyt, että minussa asustaisi tällainen viisaus ja valo. Viisaus ja valo, johon ihmiset eivät ole valmiita. Vilpitön rakkaus kaikkea ja kaikkia kohtaan, johon ihmiset eivät ole valmiita. 

Ihmiset täällä haluavat nähdä minut entisenä Saijana, sillä näin se on heille helpompaa. Minua yritetään laittaa samaan muottiin, jossa olen aina täällä ollut, sillä näin se on heille helpompaa. Jos minun sisäistä muutostani ei kohdata, silloin ei tarvitse kohdata mitään itsessään. Pidetään siis kaikki entisellään, turvallisena, eikä heiluteta perustuksia. 

Minä olen kuitenkin perustusten heiluttaja. Kyseenalaistaja. Tietoisuuden tason nostaja ja vilpittömän rakkauden lähettiläs. Minulle mikään ei pysy samana, vaan muuttuu joka hetki ja se on minulle hyvin luonnollista. Minä kasvan henkisesti tuhansia kiloja päivässä vain siksi, että olen halukas. Minä tahdon kasvaa ja pysyä sisäisessä liikkeessä koko ajan. Ja tämä, se että toiset haluavat pitää asiat samanlaisina, kuin ne ovat aina olleet ja minä, joka haluan kasvattaa tietoisuuden tasoani jatkuvasti, aiheuttaa valtavan kuilun välillemme. Me emme yksinkertaisesti voi mitenkään puhua samaa kieltä. Se on mahdotonta. 

Osaan kuitenkin pelata loistavasti tätä maallista peliä, sillä sitä se minulle on, peliä. Sanon juuri ne sanat, jotka haluat kuulla. Vaihdetaan juuri ne kuulumiset, jotka sinulle sopivat. Heitetään ne kainalovitsit, joita olemme aina heittäneet. Kyllä minä vielä hallitsen small talkin, vaikken jaksakaan sitä enää kovin pitkään. Kuuntelen neuvosi ja ohjeesi, mutta heitän ne roskakoppaan kotiin päästyäni. 

Ja nyt älä ymmärrä väärin. Minä rakastan vilpittömästi joka ikistä sinua! Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet ja me kaikki elämme itsemme näköistä elämää ja se on kaunista juuri sellaisena kuin on. En missään nimessä vaadi sinua tälle sisäiselle matkalle, jos et koe olevasi siihen valmis. Hyväksyn elämäsi ja sinut juuri sellaisena kuin se on. Ei, kyse ei siis ole sinusta, vaan minusta, minun muutoksestani ja siitä mitä kaipaan ja ansaitsen elämääni. 

Minä haluan vilpitöntä tukea. Henkistä pääomaa. Uusia tuulia. Uusia ideoita. Keveyttä ja iloa. Minulle enkeliretriitit, gurut, elämäntapaoppaat, affirmaatiot, aarrekartat ja niin edelleen, edustavat vanhaa energiaa. Minulle kiireiset aikataulut, asioiden lakaisu maton alle, vale avioliitot, hiki-räkä-jumpat, huolehtiminen, suorittaminen, vastakkainasettelut (hyvä ihminen, paha ihminen), väittelyt, oman mielipiteen junttaaminen muille, toisten muuttaminen ja niin edelleen, ovat kaikki vanhaa energiaa. 

Minä kuuntelen vain minua ja sydäntäni. Elän hetkessä luottaen elämään sitä mitenkään kontrolloimatta. En tee mitään mikä ei tunnu hyvältä. Istun mielelläni itseni kanssa, ihan sama missä mielentilassa. Saan iloa pienistä asioista, enkä ole kiinni materiassa. En pelkää olla minä juuri sellaisena kuin olen. En pelkää jakaa ajatuksiani ja omaa totuuttani. Minua voit lukea kuin avointa kirjaa, sillä yhtään maskia et naamallani näe. Minä en piilota mitään, eikä minulla ole tarvetta esittää mitään. Materia ei määrittele minua, ei myöskään tekemisieni määrä. Pyrin koko ajan kasvamaan, aikuistumaan. Rakastan itseäni kybällä ja ihan kaikkine karvoineen. Kun katson peiliin, näen kauneutta. Lapsenomaista vilpittömyyttä. 

Niinpä. Voi miten paljon olenkaan muuttunut näiden sisäisen kasvun vuosien aikana. Juuri nyt, olen hukassa. En paniikissa, enkä peläten, vaan vain todeten "hitto, mä olen pihalla". En tiedä mihin kuulun, missä on kotini ja millaisten ihmisten kanssa. Olen kasvanut ulos entisistä kuvioista. Juuri nyt tuntuu, että kaikki on sirpaleina, enkä saa mistään kiinni. Vanha ei resonoi, uudesta minulla ei ole tietoa. Mutta sitten se on niin. Annan olla, hyväksyn. Teen parhaani joka hetki ja se saa riittää. Hengitän ja harjoitan elämään luottamista. Asiat järjestyvät, niin ne ovat tehneet tähänkin saakka. Vaikka juuri nyt en tunnekaan olevani kotona uskon, että olen lähellä sitä tunnetta. Olen varma, että kaiken tämän sisäisen putsauksen jälkeen, olen viimein tulossa "kotiin", oman sieluni äärelle. 

Olen siis pihalla, hukassa ja olen sitäkin ihan kybällä. Olkoon niin juuri nyt. Minä juon sen kunniaksi aamukahvit!

Parisuhdeasioita

Lapsi: "Kuka olen?"

Äitiys: "Olet Rakas"

Lapsi: "Miksi?"

Äitiys: "Koska olet olemassa"

Lapsi: "Kuka minua opettaa olemaan Rakas?"

Äitiys: "Minä"

Lapsi: "Missä olen?"

Isyys: "Olet turvassa"

Lapsi: "Miksi?"

Isyys: "Koska olet olemassa"

Lapsi: "Kuka minua opettaa olemaan turvassa?"

Isyys: "Minä"

- Jari Koponen -

Tämä teksti osui silmiini Facebookissa. Jari on pitkäaikainen ystäväni (www.jarikoponen.fi) ja olemme useasti vuosien varrella puhuneet parisuhteista. Yllä oleva teksti osui johonkin minussa ja kilvoitti minut kirjoittamaan pitkästä aikaa.

Olen miettinyt viime aikoina miessuhteitani. Niissä toistui pitkään samanlainen kaava: vedin puoleeni paitsi viehättäviä ja sydämellisiä miehiä, myös äärimmäisen rikkinäisiä, ilkeitä ja omahyväisiä tyyppejä. Eikä tuo ollut ihme, sillä minulla oli niin paljon käsittelemättömiä asioita miesten suhteen. Olin traumatisoitunut pikku tyttö, joka ei uskonut ansaitsevansa vain parasta. Olin itsekin ilkeä, sillä voin sisäisesti huonosti ja se purkautui parisuhteissa seurustelukumppaneihini. Parisuhteiden mallit olivat iskostuneet päähäni elämäni aikuisten esimerkeistä. Vedin siis puoleeni sitä mitä sillä hetkellä sisäisesti olin. Jälkikäteen katsottuna, minä otin "äidin" roolin parisuhteissa ja näin kumppanini saivat olla niitä pikku poikia, joiden ei tarvitse kasvaa aikuiseksi.

Minulla on ollut elämässäni monta hyvää miestä. Jokaiseen parisuhteeseen kuuluivat hyvät asiat ja ne vähemmän hyvät. Yksi yhteinen tekijä meillä kaikilla kuitenkin oli. Aikuisia me emme missään nimessä olleet. Olen tässä blogissa jakanut omaa sisäistä matkaani, aikuistumistani, naisen näkökulmasta ja tässä tekstissä haluan keskittyä siihen, miten itse näen nyt, eheytynein silmin, elämäni miehet. Eheytyminen on tärkeää yhtä lailla miehille ja naisille. Vasta silloin mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen isolla N:llä.

Kun mies ei ole käsitellyt omia traumojaan, hän pysyy sisäisesti pikku pojan tasolla. Pienen pojan tunnemaailma ei pysty tarjoamaan turvaa elämänsä naisille tai lapsille. Omassa kokemuksessani elämäni "aikuiset" miehet olivat mielettömän hyviä tyyppejä, mutta vaimojensa miellyttäjiä, jotka eivät konfliktin pelossaan uskaltaneet asettua vaimojaan vastaan. Ei edes silloin, kun vaimon epäoikeudenmukainen käytös kohdistui lapsiin. Tehtiin niin kuin vaimo sanoi, vaikkei se aina varmasti tuntunut hyvältä tai oikealta. Tästä aiheutuu lapsille paitsi eriarvoisuuden tunteita, myös äärimmäistä turvattomuutta. Jos isä (tai äiti) pidä lapsensa puolia, kuka sen sitten tekee? Miten lapselle voi kehittyä terve itsetunto ja turvallisuuden tunne, jos lapsen elämän aikuiset ovat itse rakkaudettomia ja turvattomia?

Tunnemaailmaltaan aikuinen pikku poika ei uskalla ilmaista omia tunteitaan tai omaa tahtoaan tai toinen ääripää on hallitsija mies, joka määrää kaapin paikan, eikä siihen ole nokan koputtamista. Tunnemaailmaltaan rikkinäinen mies, ei pysty tekemään päätöksiä tai asettamaan rajoja. Ja kun näin käy, nainen joutuu väistämättä kantamaan vastuun koko perheen arjesta. Kun nainen kokee itsensä turvattomaksi parisuhteessa, hän ei mitenkään uskalla luottaa siihen, että mies pystyisi hoitamaan yhteisen perheen arkisia asioita. Aikuinen pikku poika katoaa harrastuksiinsa, kavereidensa tai töidensä pariin, jottei joutuisi kohtaamaan sisäisesti pelokasta ja hätääntynyttä puolisoaan. Sisäisesti pelokas ja hätääntynyt nainen kiukuttelee, saa raivokohtauksia ja mätkättää, sillä näin hän yrittää epätoivoisesti herätellä puolisoaan kuulemaan tämän hädän. Muistattehan pikku tyttönä, kun oli hätä, aikuisen syli ja lohduttavat sanat toivat sen turvan, jota siinä hädän hetkellä tarvittiin. Ihan niin kuin tuo pikku tyttö, naisen pitäisi vain kuulla puolisonsa suusta, ettei ole mitään hätää ja että kaikki järjestyy. Halikin tuntuu ihan parhaalta tuossa tilanteessa.

Aikuinen pikku poika ei kuitenkaan pysty vastaamaan tähän hätähuutoon, vaan joko lakaisee asiat maton alle, karkaa harrastuksiin tai baariin tai käyttää henkistä väkivaltaa ja syytää omaa pahaa oloaan näin puolisoonsa. Näin naiselle ei jää muuta mahdollisuutta, kuin ottaa rooli myös "miehenä", jonka hartioilla kaikki päätökset lepäävät. "Päätä sinä" on hyvin yleinen lausahdus ja se kertoo vain siitä, ettei mies uskalla tai pysty ilmaisemaan omaa tahtoaan eli ottamaan vastuuta pienistäkään päätöksistä. Tästä syntyy kierre, jossa nainen kiroaa miehen saamattomuutta ja mies kiroaa naisen päsmäröintiä. Tai sitten roolit hyväksytään mukisematta. Tai jos kyseessä on alistettu, aikuinen pikku tyttö, hän luultavasti on valinnut puolisokseen hallitsijan, joka kertoo miten elää ja olla ja sysää näin vastuun omasta elämästään puolisonsa harteille. Niin tai näin, kyseessä on epäbalanssi, joka on raskas jossei molemmille, niin ainakin toiselle.

Huomaan olevani nyt sellaisessa elämän kohdassa, jossa tiedän olevani viimein valmis aikuiseen parisuhteeseen. Sellaiseen, jossa vihdoin ja viimein koen turvaa. Jossa tulen nähdyksi ja kuulluksi. Jossa minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Jossa voin rentoutua ja antaa välillä ohjat toisen käsiin. Koen olevani valmis, sillä olen eheyttänyt minussa asuneet haavat, pelot ja uskomukset. Olen oppinut rakastamaan itseäni vilpittömästi ja ennen kaikkea, olen pystynyt tarjoamaan itselleni sen turvan, jota olen aina itseni ulkopuolelta etsinyt. Ymmärrän nyt, etten olisi voinut mitenkään vetää puoleeni henkisesti aikuista miestä, ennen kuin olin itse kasvanut aikuiseksi. Minähän pelkäsin miehiä!

Aikuinen mies/nainen ei hae pelastajaa itsensä ulkopuolelta. Hän ottaa täyden vastuun omasta tunnemaailmastaan ja reaktioistaan. Aikuinen mies/nainen uskaltaa avata sydämensä täysin ja uskaltaa hypätä vilpittömän rakkauden aaltoihin lopputuloksesta huolimatta. Ilman takeita tulevasta. Aito intimiys syntyy vain silloin, kun molemmat puolisot voivat olla vilpittömän avoimia omista tuntemuksistaan. Niistä vaikeimmistakin.

Minä en enää milloinkaan halua olla parisuhteissani se "kantava voima, äiti tai mies". En halua enää milloinkaan uupua ja hukata itseäni parisuhteeni kiemuroisssa. En enää milloinkaan halua olla se, jonka harteilla joka ikinen päätös lepää tai joka joutuu ottamaan taloudellisen vastuun harteilleen. Ja nyt en puhu tekemisestä, vaan henkisestä aikuisuudesta, kypsyydestä. Vain kun kumpikin osapuoli on tunnemaailmaltaan ehjä, voi parisuhteessa vallita tasapaino, jossa kumpikin jakaa vastuun.

Tiedän olevani valmis aikuiseen parisuhteeseen, sillä olen valmis luottamaan aikuiseen puolisooni. Sillä ei ole väliä miten hän asiat tekee, kunhan tekee omalla tavallaan ja ottaa vastuun yhteisestä arjestamme. Minulle ei riitä sohvalla makoilu ja kännyköillä räplääminen. Nyt kaipaan syvällisempää henkistä yhteyttä, jonka vain oman tunnemaailmansa eheyttänyt mies, voi minulle tarjota. Minua saa kehua, helliä, palvoa ja ylistää! Minua saa ihailla ja rakastaa ihan kybällä! Traumatisoitunut pikku Saija olisi ollut kehuista ja huomiosta hämillään, mutta eheytynyt, itseään rakastava aikuinen Saija ymmärtää, että kaikki ulkoinen, on heijastusta omasta sisäisestä maailmastani. Koska olen viimein tullut itselleni näkyväksi, olen sitä oikein mielelläni myös muille, kuten miehille. En etsi pelastajaa, eikä onneni ole riippuvainen kumppanistani. Olisipahan tuo kumppani vain ihana lisä tähän kaikkeen muuhun kauniiseen elämässäni.

Kuinka monta oppisuhdetta minulla pitikään olla, ennen kuin olen päässyt tähän pisteeseen. Oman aikuisuuteni äärelle. Siunaan joka ikistä ihanaa kumppania, joka osaltaan tuli opettamaan minulle lisää minusta. Olen kiitollinen jokaisesta sinusta, joka rikoit minut aina uudelleen ja uudelleen vain, jotta tulisin näkeväksi siitä kuinka vähän itseäni rakastin. Miten moneen otteeseen toistin samoja kaavoja uupumukseen saakka vain tullakseni näkeväksi, että jos en paranna sisäisiä kokemuksiani miehistä ja itsestäni, en voi milloinkaan vetää puoleeni ehyttä parisuhdetta. Jokainen kumppanini on tietämättäni puskenut minua kohti itseni täydellistä rakastamista. Miten voisin olla vihainen tai katkera?! Ilman teitä ihania kumppaneita, en olisi tässä ja nyt. Aikuisena, oman arvonsa tuntevana naisena, joka on viimein valmis luovuttamaan puolet ohjaksista kumppanille, joka on valmis ottamaan ne vastaan. Kumppanille, joka haluaa nostaa, hehkuttaa ja arvostaa minua naisena, niin kuin minä olen valmis nostamaan, hehkuttamaan ja arvostamaan kumppaniani miehenä. Olen niin äärettömän kiitollinen joka ikiselle entiselle kumppanilleni!

Nyt tiedän miltä mustasukkaisuus tuntuu kehossani. Tiedän miltä tuntuu omistamisen halu tai valehtelu. Tiedän miltä tuntuu, kun toinen pelaa pelejä, eikä ole täysin rehellinen. Tiedän milloin toinen ei kerro koko totuutta, eikä uskalla avautua tunteistaan. Minun ja yleisesti naisten intuitio on äärimmäisen voimakas ja jos jotain on meneillään, sen kyllä tietää. Kyse ei siis ole siitä, etteikö tietäisi, vaan siitä, ettei ole valmis kohtaamaan asioita. Päästämään irti sellaisesta, joka ei palvele enää millään tasolla. Minulle irtipäästäminen parisuhteista on aina ollut haastavaa, sillä yksin jäämisen pelko on ollut niin valtava. Kuka minut sitten huolii? Mitä jos en koskaan löydä ketään? Tämä kaikki kuuluu nyt menneeseen elämään. Enää ei tarvitse lyödä päätä seinään ja toistella samoja vanhoja kaavoja ja tapahtumia. Ymmärrän viimein oman arvoni, enkä tyydy puolinaiseen vain yksin jäämisen pelossa. Sellaista ei näet enää ole.

Mikäli aikuinen parisuhde on tähtiini kirjoitettu tiedän, että edessä on uusi oppipolku. Totuudellisesti, eihän minulla ei ole aavistustakaan miten olla aikuisessa parisuhteessa. Enhän ole voinut sellaista vielä koskaan kokea, eikä sellaista esimerkkiä ole koskaan lähipiirissäni ollut. Mutta minä olen tässä elämässä oppimassa ja ehkä seuraava oppipolku on tämä. Kuka tietää. Pääasia on, että olen valmis ja olen halukas!