Sitä mukaa, kun eheydyn (kasvan viimein aikuiseksi) huomaan, kuinka rikki maailma ja sen ihmiset ympärilläni ovat itse sitä lainkaan tajuamatta. Ajatuksiani tai valintojani ei hyväksytä ja osa ei halua nähdä minua, koska en ole ottanut rokotuksia (rokotehan se onkin ainut ratkaisu tämän maailman ongelmiin). Huoh!
Minä olen ilotyttö. Iloinen luonteeltani siis. Ja olen ylpeästi ilotyttö. Se ei tarkoita sitä, ettenkö tuntisi surua, ahdistusta tai muita tämän kaltaisia tunteita, mutta sisimmässäni minussa asuu iloinen, pikkutyttömäinen energia, joka pääsee vain harvoin esille. Olen miettinyt viime aikoina miksi.
Minä olen aito, oma itseni joka hetki. Olen herkkä energioille ja aistin paljon asioita niitä koskaan ääneen sanomatta. Eläminen tällä maapallolla juuri nyt, on aika rankkaa, sillä energia on raskasta, tunkkaista, vanhaa. Ikään kuin vanha kellari. Minä päätin pyrkiä pois tuosta kellarista ja koenkin olevani askelmien ylätasolla. Näen jo oven ja sieltä pilkistävän valon. Enää pitää saada tuo ovi auki. Kuitenkin vielä kellarissa elävien ihmisten energia saa minusta välillä otteen ja pyrkii vetämään minut takaisin sinne mistä lähdin. Välillä mietin, että onko niin, etten milloinkaan voi eheytyä täysin. Olinko niin rikki, etten kerta kaikkiaan pysty löytämään tasapainoa tässä elämässä?
Sitten tajuan, että suurimman osan aikaa olen rauhan tilassa. Sinut kaiken kanssa. Luottavainen, avoin, iloinen. Vain silloin, kun tunnen kollektiivisen energian, tuon kellarista kantautuvan energiavirran, huuhtovan ylitseni, oloni muuttuu ehkä surulliseksi, ehkä ahdistuneeksi. On niin paljon asioita ja tunteita, joita ihmiset eivät ole valmiita kohtaamaan, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä olisi olemassa. Nuo käsittelemättömät ja kohtaamattomat asiat ovat osa kellarin energiaa, eivätkä ne poistu sieltä, ennen kuin jokainen kohtaa itsensä ja pelkonsa.
Päätän hyväksyä sen, että kaikki meistä eivät ole valmiita kohtaamaan omaa pimeyttään. Kunnioitan sitä täysin. Hyväksyn myös sen, että tunnen ajoittain näitä energioita kehossani ja mielessäni. Harjoittelen kuitenkin koko ajan, etten ottaisi niitä henkilökohtaisesti eli tekisi niistä omiani. Kun hyväksyn, nämä energiat virtaavat lävitseni huomattavasti nopeammin.
Se, minkä tuo kellarienergia minulle tekee on, etten halua olla ihmisten kanssa tekemisissä. Entisestä "sosial butterfly:sta" on tulossa erakko, joka viihtyy parhaiten omassa seurassaan (lue = energiassaan). On ollut äärimmäisen raskasta huomata ihmisten hyväksymättömyys elämääni ja valintojani kohtaan. Elämääni kyseenalaistetaan, minulle annetaan ohjeita tai mieltäni yritetään manipuloida, jotta muuttaisin näkökantaani vaikkapa koronan suhteen. Ja sieluni huutaa vapautta näiden ihmisten seurassa. LÄHDE! Sinun ei tarvitse kuunnella tätä! Miten epäkunnioittavaa! Mä en enää leiki kenenkään kanssa! Pahinta on, että alan kyseenalaistamaan itseäni ja sitä en salli enää milliäkään!
Minä en väittele asioista kenenkään kanssa. En ole rokotetta vastaan, enkä sen puolesta. En ole koronaa vastaan, enkä sen puolesta. Minua ei kiinnosta palataanko me koskaan enää "takaisin normaaliin" mitä se normaali sitten olikaan. Se, käsitteletkö omia traumojasi ja pelkojasi, ei sekään enää kiinnosta minua pätkääkään. Se on sinun asiasi ja kunnioitan kaikkia elämäsi ratkaisuja.
Minä en ole vastaan enää yhtään mitään. Minä päätän hyväksyä ihan kaiken mitä ympärilläni tapahtuu. Joku voisi sanoa, että näin pistän pääni pensaaseen, enkä ole aktiivinen osa tätä yhteiskuntaa, maailmaa. Ah tämä syyllistämisen energia, jossa me olemme mestareita! Paskan marjat sanon minä. Liian kauan olemme olleet ulkoapäin ohjautuvia robotteja, jotka kyselemättä tottelevat ulkopuolelta tulevia kommentteja, PELKOJA, ohjeita, sääntöjä, lakeja, malleja, rooleja ja niin edelleen. Noh, minä en jaksa enää leikkiä kenenkään kanssa! Minä olen ottanut täyden vastuun itsestäni, hyvinvoinnistani sekä elämästäni. Tämä tarkoittaa, että en tee enää pahaa itselleni, enkä sen vuoksi tee sitä kenellekään muulle. Otan muut huomioon ja kunnioitan jokaisen tapaa elää ja olla.
Olen niin kyllästynyt kaikkeen riitaan, äksyilyyn, tuomitsemiseen, odotuksiin, muiden dissaamiseen ja hyväksymättömyyteen. Tämän maailman kaaokseen, joka nyt nähdään uutena normaalina.
Kun aloitin oman eheytymisen matkani, en voinut kuvitellakaan, että muuttuisin näin paljon. Sisäisesti. Sen miten näen maailman ja sen ihmiset, tapahtumat. Olen kuin avaruusolento täysin vieraalla planeetalla, enkä koe kuuluvani tänne enää lainkaan. Huomaan, että tämän reissun tapahtumat ovat osin saaneet minut pois keskiöstäni, omasta keskuksestani. Täällä saa olla todella kovapäinen, ettei lähde kuuntelemaan muiden painostusta ja mielen manipulointia. Luojan kiitos, minulla on vahva sielu, joka ohjaa minua joka hetki ja vaikka hetkellisesti heilahtaisinkin, epäröisin itsenäni, palaan pian takaisin omaan voimaani.
Minä en aio enää koskaan istua yhteenkään boxiin miellyttääkseni muita. Minulle on turha asettaa odotuksia siitä millainen minun pitäisi olla. Minulle ei tarvitse tulla kertomaan miten minun kuuluisi tätä elämää elää tai miten minun pitäisi rahani tienata. Minä en hermostu enää helposti, mutta silloin, jos koen epäkunnioitusta tai minun valintojani yritetään mitenkään kyseenalaistaa tai manipuloida, käyräni nousee korkealle. Minun tontilleni ei astuta, piste. Jos et hyväksy minua juuri sellaisena kuin olen, se on minulle täysin ok, mutta silloin välimatka on tarpeen.
Juuri nyt, olen kyllästynyt ihmisiin ja tähän ihmiskuntaan. Ymmärrän nyt täysin, että minun tehtäväni ei ole muuttaa ketään, eikä se enää kiinnostaisikaan minua. Valitsen ympärilleni (tarkkaan!) sellaisia ihmisiä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ilman neuvoja tai kommentteja. Ilman minkäänlaisia odotuksia. Ei ole ihme, että vietän paljon aikaa yksin.
Tällä reissulla olen tullut näkeväksi siitä, että minä itse olen ollut vapauteni esteenä. Vain minä. Minä en ole sallinut itseni elää näköistäni elämää, sillä koin vieläkin, että minulla on velvollisuuksia, joiden vuoksi minun "pitää" tehdä tiettyjä ratkaisuja. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että vapautan itseni tästä kaikesta. Minulla on täysi oikeus keskittyä omaan elämääni, sillä olen tehnyt ihan älyttömän sisäisen työsarkan itseni kanssa. Koska sisäinen maailmani on niin eri näköinen kuin ennen, ei ole mitenkään mahdollista, että voisin istua vanhoihin kuvioihin, nähdä asiat kuten ennen tai pitää samoista asioista kuin ennen. Ei ole mitenkään mahdollista, että ihmissuhteeni eivät muuttuisi, sillä ajatusmaailmamme eivät voi enää mitenkään kohdata.
Nyt hyväksyn kaiken. Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet, koska hyväksyn itseni 100 %:sti. Hyväksyn koronan, rokotukset, rokottamattomat, testit. En enää voivottele maailman sotia, enkä maailman raiskareita. Ymmärrän nyt, että maailman muutos ei lähde yrittämällä muuttaa asioita ulkoa käsin, vaan muuttamalla omaa sisäistä maailmaa. Tämän vanhan kellarin, jota maapalloksi kutsumme, energia voi muuttua rakkaudellisempaan suuntaan vain, jos jokainen uskaltaa katsoa peiliin ja vain ja ainoastaan sinne. Keskittämällä ajatuksensa ja fokuksensa itseensä sen sijaan, että keskittyy siihen mitä muut tekevät. Muihin keskittyminen on vain pakokeino olla kohtaamatta omaa sisäistä maailmaa. Noh, minä halusin tehdä jotain tämän maapallon muutoksen eteen ja nyt minä olen se muutos, jonka haluan tässä maailmassa nähdä. Enempää en voi tehdä. Ja se on itse asiassa enemmän kuin tarpeeksi.
Olen joutunut pomppimaan kahden maan väliä jo vuosia, mutta tällä reissulla huomaan, etten enää istu tänne mitenkään päin. Olen kasvanut ulos vanhoista kengistä. Minulla ei ole aavistustakaan mihin polkuni johtaa, mutta sen tiedän, että nyt on vihdoin ja viimein aika keskittyä minuun. Siihen mitä minä haluan, sen sijaan, että asetan muiden odotukset ja tarpeet (VIELÄKIN!) itseni edelle. Tai pyrin takaisin rooleihin, jotka eivät ole enää minua varten, eivätkä tunnu minusta, tässä hetkessä, hyvältä. Koska on pakko.
Tästä hetkestä lähtien tulen, teen ja olen kuten itse haluan. Silloin tekeminen perustuu vilpittömään rakkauteen, ei velvollisuuteen. Ja tämä on aitoa vapautta. Kaikille.
