Saija Kujanpää

Saija Kujanpää

18 June 2018

Elämäni suurin irtiotto!

Maaliskuisen Gambian reissun jälkeen on tapahtunut paljon ja todella lyhyessä ajassa. Tässähän meinaa ihan pienen tytön pää mennä sekaisin. Vain kaksi kuukautta siitä, kun palasin edelliseltä reissulta ja täällä minä jälleen istun. Gambian lämmössä, omalla parvekkeella, tietokone nokan edessä. Ilma on tällä hetkellä kertakaikkisen ihanteellinen ja nautin täysin siemauksin. Asunto sijaitsee paikallisten asumusten keskellä kolmannessa kerroksessa, joten tuulenvire on aina läsnä ja näkymät kattavat yli kattojen. Iltaisin tähtitaivas valaisee terassiani, joten voiko enää ihanampaa meditaatiomuotoa olla, kuin istua iltapimeällä, katsella tähtiä ja kuunnella kaikkia ympäriltä kuuluvia ääniä.

Tiesin jo Gambiasta koti Suomeen lähdettäessä, että minun oli tarkoitus tulla Suomeen vain järjestelemään asioita kuntoon. Tiesin nimittäin, että minulla oli edessäni elämäni suurin irtiotto.

Ensimmäisenä mielessäni olivat kuitenkin tyttäreni häät, jotka ajoittuivat Toukokuun loppuun. Häät saatiin hoidettua kunnialla ja ne olivatkin ihan valtava rakkauden ja ilon juhla. Kaikki nauttivat olostaan, sillä näissä juhlissa ei jäykistelty. Kahvikuppineuroosit sai siis heittää romukoppaan! Häiden jälkeen sitä leijui useita päiviä jonkinlaisessa ihanassa lempeyden kuplassa ja tuntuu, että kovimmatkin kundit pehmenivät tämän suuren tunteen, nimeltä rakkaus, edessä. Kiitollisena muistelen tätä vieläkin, kun tässä istun ja ajattelen tuota juhlapäivää!

Saman aikaisesti olin tehnyt ison päätöksen, sillä vappuaattona irtisanoin asuntoni. Tiesin vain, että näin kuuluu nyt tehdä, jotta voin lähteä eteenpäin entistä vapaampana.

Alkoi koko irtaimiston myyntiprosessi.

Olen vuosien varrella luopunut tavarasta jo moneen kertaan, liikkuvaista sorttia kun olen. Nyt oli kyse kuitenkin isommasta asiasta. Olin nimittäin päättänyt luopua ihan kaikesta: huonekaluista, astioista, pyyhkeistä, lakanoista, pyörästä, autosta, vanhoista valokuvista jne. Ihan kaikesta niin, että jäljelle jäi kolme laatikkoa ja yksi iso matkalaukku varastoitavaksi.

Voitte kuvitella mikä tunneskaala mielessäni myllersi tämän prosessin aikana. Ymmärsin todella syvästi mikä valtava turvallisuuden tunne tavaraan ja omaan kotiin liittyy. Olen aina luullut olevani vapaa sielu, mutta nyt minulle tuli todella näkyväksi se, että minäkin olen tarvinnut nämä turvatekijät. Jotta tunnen "kuuluvani jonnekin" ja että minulla on "oma turvapaikka", johon palata reissuilta. Ja nyt oli aika luopua näistä kaikista!

Kävin vanhoja valokuvia läpi, itkin, nauroin ja muistelin näitä ihania hetkiä rakkaiden kanssa. Näin kuvia ystävistä, joita en ole tavannut enää vuosiin. Näin sukulaisia, jotka eivät ole enää läsnä tässä elämässä. Kävin läpi tilanteita, tunnetiloja tuolta ajalta, ihmisiä ja asioita. Kiitin ja siunasin jokaisen. Ja sen jälkeen päästin irti. Kaikesta kuului nyt päästää irti, sillä lopulta, tuollahan ne sydämessä ovat. Muistin kätköissä, josta voin aina halutessani kaivaa ne esiin.

Omaisuuden myynti tuntui hyvältä, vaikka totta kai pelkokin nosti päätään. Mitä helvettiä olin tekemässä? Eihän minulla ollut minkäänlaista tietoa tulevasta tai siitä miksi näin piti tehdä. Tiesin vain, että näin se nyt on ja näin sen kuuluu mennä. Ja sen tiesin, että tyttäreni häiden jälkeen, lähden Suomesta yhden matkalaukun kanssa.

Sitä mukaa, kun tavara väheni, vapauden tunne lisääntyi. Josko en ole ymmärtänyt sitä turvallisuuden määrää, joka tavaraan tai kotiin liittyy, en ihan varmasti ollut ymmärtänyt myöskään sitä, miten tuo kaikki sitoo paikalleen ja tuo vastuun taakkaa elämään. Tai siis tässä kohtaa elämää se tuntui ennen kaikkea "taakalta", niin kiitollinen kuin ehdottomasti kaikesta olenkin. Ennen olin vannoutunut omistusasuntojen kannattaja, kunnes muutamia vuosia sitten uskalsin päästää tästä ajatuksesta irti ja siirryin vuokralle. Se tuntuui vapauttavalta, sillä nyt vastuu kaikesta asuntoon liittyvistä asioista olikin jollain muulla.

Vuosien saatossa jotain minussa on siis vapautunut lisää, sillä nyt jopa vuokra-asunto minun omistamine tavaroineen tuntui "taakalta" Pelon tunteiden jälkeen tunsin siis käsittämätöntä keveyttä ja vapautta!

Tässä siis olin. Kesäkuun alussa. Uuden edessä. Koti oli tyhjennetty, avain luovutettu, auto jatkanut matkaa hyvään perheeseen ja minä istuin autossa tyttäreni vieressä käsilaukku kädessä, sen hihnoja puristaen. Aikamoinen fiilis voin kertoa.

Muutaman yön vietin tyttäreni luona sohvalla majaillen, kunnes oli aika lähteä kohti lentokenttää. Elämäni tähän saakka suurin seikkailu oli alkamassa. Ei siksi, etten tietäisi mihin olin menossa, vaan siksi, etten tiennyt yhtään, milloin palaan tai palaanko. Ja jos palaan, niin mihin palaan!

Nyt tässä terassilla istuessa, lintujen laulaessa ja tuulen vireen heilutellessa hiuksiani, tunnen vain suunnatonta onnellisuutta. Joudun jälleen toteamaan, että mistään en mitään tiedä, mutta se ei haittaa pätkääkään. Ensimmäiset viikot ovat menneet ollessa, ikään kuin toipuessa koko tuosta suuresta irtipäästämisen prosessista, joka kesti vain kaksi kuukautta!

Olen onnellinen asunnossani, jossa en omista muuta kuin vaatteet päälläni. Olen onnellinen, että siivous hoidetaan, lakanat vaihdetaan, pyyhkeet tulevat talon puolesta, samoin astiat. Kokkaamme ystävien kanssa pienessä keittiössäni tuoretta kalaa iltaisin, jonka nautimme salaatin ja hyvän viinin kanssa. Tanssiessani lasten kanssa tuossa oman kadun kulmalla, hymyni on niin leveä, että se riittää valaisemaan koko kulmakunnan. Istuessani rannalla varjon alla ja kuunnellessani aaltojen ääntä, huokaisen ja hymyilen jälleen. Istuessani lukemassa terassillani, silmäni nousevat vähän väliä nauttimaan ilman lämmöstä ja maisemista. Tehdessäni joogaharjoitustani pienessä olohuoneessani, hengittelen syvään ja hymyilen. Elämä on simppeliä ja ihanan kevyttä. Vaikka tunnetiloja pukkaa tietenkin, sillä niitä pukkaa aina, päällimmäisenä on koko ajan onnellisuuden tunne. Juuri nyt näin on hyvä. Tässä olen, hengitän ja nautin hetkestä. Nukun pitkään ja hyvin murehtimatta rahaa tai tulevaa.

Minusta pidetään hyvää huolta, ympärilläni on koko ajan ihmisiä, mutta saan aina omaa tilaa, kun sitä tarvitsen. Elämä maistuu elämältä.

Vasta nyt, juuri tässä, uskallan olla aidosti sitä mitä olen. Siis ihan aidosti, oikeasti värikkäänä, omana itsenäni, enää mitenkään itseäni pienentämättä. Ja kyllä, minähän olen asunut täällä aiemminkin, mutta jokin on niin suuresti muuttunut. Minä olen muuttunut! On kuin näkisin kaiken ihan uusin silmin, freesinä. Asiat, joita ennen täällä asuessa kirosin, saavat nyt vain hymyn huulille. Juu ei, meillä ei ole ollut vettä, eikä sähköä neljään päivään. En jaksa ottaa tästä kierroksia. Netti toimii tai ei toimi, ihan sama sekin. Nautin tuoreita mangoja joka päivä ja saan ihanaa inkiväärimehua kotiovelle tuotuna. Mikä hätä minulla siis on?!

Juuri nyt on näin, huomisesta en tiedä. Enkä itseasiassa edes halua tietää. Antaa elämän yllättää, sillä se tekee tästä minun elämästäni suuren seikkailun. Siispä lähden lähikauppaan hakemaan aamuleipäni, vaihdan kuulumiset ja hyvät huomenet naapurien kanssa ja istun autuaana kahvikuppini kanssa terassilleni. Istun, olen ja nautin. Ja tunnen vahvasti joka solullani, että olen elossa!







Summa summarum

(You can find this post in English here:  SUMMA SUMMARUM ) Eilen 21.01.2023 oli kuulemma uusi kuu sekä kiinalainen uusivuosi. Tämä kiinalain...