Parisuhdeasioita

Lapsi: "Kuka olen?"

Äitiys: "Olet Rakas"

Lapsi: "Miksi?"

Äitiys: "Koska olet olemassa"

Lapsi: "Kuka minua opettaa olemaan Rakas?"

Äitiys: "Minä"

Lapsi: "Missä olen?"

Isyys: "Olet turvassa"

Lapsi: "Miksi?"

Isyys: "Koska olet olemassa"

Lapsi: "Kuka minua opettaa olemaan turvassa?"

Isyys: "Minä"

- Jari Koponen -

Tämä teksti osui silmiini Facebookissa. Jari on pitkäaikainen ystäväni (www.jarikoponen.fi) ja olemme useasti vuosien varrella puhuneet parisuhteista. Yllä oleva teksti osui johonkin minussa ja kilvoitti minut kirjoittamaan pitkästä aikaa.

Olen miettinyt viime aikoina miessuhteitani. Niissä toistui pitkään samanlainen kaava: vedin puoleeni paitsi viehättäviä ja sydämellisiä miehiä, myös äärimmäisen rikkinäisiä, ilkeitä ja omahyväisiä tyyppejä. Eikä tuo ollut ihme, sillä minulla oli niin paljon käsittelemättömiä asioita miesten suhteen. Olin traumatisoitunut pikku tyttö, joka ei uskonut ansaitsevansa vain parasta. Olin itsekin ilkeä, sillä voin sisäisesti huonosti ja se purkautui parisuhteissa seurustelukumppaneihini. Parisuhteiden mallit olivat iskostuneet päähäni elämäni aikuisten esimerkeistä. Vedin siis puoleeni sitä mitä sillä hetkellä sisäisesti olin. Jälkikäteen katsottuna, minä otin "äidin" roolin parisuhteissa ja näin kumppanini saivat olla niitä pikku poikia, joiden ei tarvitse kasvaa aikuiseksi.

Minulla on ollut elämässäni monta hyvää miestä. Jokaiseen parisuhteeseen kuuluivat hyvät asiat ja ne vähemmän hyvät. Yksi yhteinen tekijä meillä kaikilla kuitenkin oli. Aikuisia me emme missään nimessä olleet. Olen tässä blogissa jakanut omaa sisäistä matkaani, aikuistumistani, naisen näkökulmasta ja tässä tekstissä haluan keskittyä siihen, miten itse näen nyt, eheytynein silmin, elämäni miehet. Eheytyminen on tärkeää yhtä lailla miehille ja naisille. Vasta silloin mies saa olla mies ja nainen saa olla nainen isolla N:llä.

Kun mies ei ole käsitellyt omia traumojaan, hän pysyy sisäisesti pikku pojan tasolla. Pienen pojan tunnemaailma ei pysty tarjoamaan turvaa elämänsä naisille tai lapsille. Omassa kokemuksessani elämäni "aikuiset" miehet olivat mielettömän hyviä tyyppejä, mutta vaimojensa miellyttäjiä, jotka eivät konfliktin pelossaan uskaltaneet asettua vaimojaan vastaan. Ei edes silloin, kun vaimon epäoikeudenmukainen käytös kohdistui lapsiin. Tehtiin niin kuin vaimo sanoi, vaikkei se aina varmasti tuntunut hyvältä tai oikealta. Tästä aiheutuu lapsille paitsi eriarvoisuuden tunteita, myös äärimmäistä turvattomuutta. Jos isä (tai äiti) pidä lapsensa puolia, kuka sen sitten tekee? Miten lapselle voi kehittyä terve itsetunto ja turvallisuuden tunne, jos lapsen elämän aikuiset ovat itse rakkaudettomia ja turvattomia?

Tunnemaailmaltaan aikuinen pikku poika ei uskalla ilmaista omia tunteitaan tai omaa tahtoaan tai toinen ääripää on hallitsija mies, joka määrää kaapin paikan, eikä siihen ole nokan koputtamista. Tunnemaailmaltaan rikkinäinen mies, ei pysty tekemään päätöksiä tai asettamaan rajoja. Ja kun näin käy, nainen joutuu väistämättä kantamaan vastuun koko perheen arjesta. Kun nainen kokee itsensä turvattomaksi parisuhteessa, hän ei mitenkään uskalla luottaa siihen, että mies pystyisi hoitamaan yhteisen perheen arkisia asioita. Aikuinen pikku poika katoaa harrastuksiinsa, kavereidensa tai töidensä pariin, jottei joutuisi kohtaamaan sisäisesti pelokasta ja hätääntynyttä puolisoaan. Sisäisesti pelokas ja hätääntynyt nainen kiukuttelee, saa raivokohtauksia ja mätkättää, sillä näin hän yrittää epätoivoisesti herätellä puolisoaan kuulemaan tämän hädän. Muistattehan pikku tyttönä, kun oli hätä, aikuisen syli ja lohduttavat sanat toivat sen turvan, jota siinä hädän hetkellä tarvittiin. Ihan niin kuin tuo pikku tyttö, naisen pitäisi vain kuulla puolisonsa suusta, ettei ole mitään hätää ja että kaikki järjestyy. Halikin tuntuu ihan parhaalta tuossa tilanteessa.

Aikuinen pikku poika ei kuitenkaan pysty vastaamaan tähän hätähuutoon, vaan joko lakaisee asiat maton alle, karkaa harrastuksiin tai baariin tai käyttää henkistä väkivaltaa ja syytää omaa pahaa oloaan näin puolisoonsa. Näin naiselle ei jää muuta mahdollisuutta, kuin ottaa rooli myös "miehenä", jonka hartioilla kaikki päätökset lepäävät. "Päätä sinä" on hyvin yleinen lausahdus ja se kertoo vain siitä, ettei mies uskalla tai pysty ilmaisemaan omaa tahtoaan eli ottamaan vastuuta pienistäkään päätöksistä. Tästä syntyy kierre, jossa nainen kiroaa miehen saamattomuutta ja mies kiroaa naisen päsmäröintiä. Tai sitten roolit hyväksytään mukisematta. Tai jos kyseessä on alistettu, aikuinen pikku tyttö, hän luultavasti on valinnut puolisokseen hallitsijan, joka kertoo miten elää ja olla ja sysää näin vastuun omasta elämästään puolisonsa harteille. Niin tai näin, kyseessä on epäbalanssi, joka on raskas jossei molemmille, niin ainakin toiselle.

Huomaan olevani nyt sellaisessa elämän kohdassa, jossa tiedän olevani viimein valmis aikuiseen parisuhteeseen. Sellaiseen, jossa vihdoin ja viimein koen turvaa. Jossa tulen nähdyksi ja kuulluksi. Jossa minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Jossa voin rentoutua ja antaa välillä ohjat toisen käsiin. Koen olevani valmis, sillä olen eheyttänyt minussa asuneet haavat, pelot ja uskomukset. Olen oppinut rakastamaan itseäni vilpittömästi ja ennen kaikkea, olen pystynyt tarjoamaan itselleni sen turvan, jota olen aina itseni ulkopuolelta etsinyt. Ymmärrän nyt, etten olisi voinut mitenkään vetää puoleeni henkisesti aikuista miestä, ennen kuin olin itse kasvanut aikuiseksi. Minähän pelkäsin miehiä!

Aikuinen mies/nainen ei hae pelastajaa itsensä ulkopuolelta. Hän ottaa täyden vastuun omasta tunnemaailmastaan ja reaktioistaan. Aikuinen mies/nainen uskaltaa avata sydämensä täysin ja uskaltaa hypätä vilpittömän rakkauden aaltoihin lopputuloksesta huolimatta. Ilman takeita tulevasta. Aito intimiys syntyy vain silloin, kun molemmat puolisot voivat olla vilpittömän avoimia omista tuntemuksistaan. Niistä vaikeimmistakin.

Minä en enää milloinkaan halua olla parisuhteissani se "kantava voima, äiti tai mies". En halua enää milloinkaan uupua ja hukata itseäni parisuhteeni kiemuroisssa. En enää milloinkaan halua olla se, jonka harteilla joka ikinen päätös lepää tai joka joutuu ottamaan taloudellisen vastuun harteilleen. Ja nyt en puhu tekemisestä, vaan henkisestä aikuisuudesta, kypsyydestä. Vain kun kumpikin osapuoli on tunnemaailmaltaan ehjä, voi parisuhteessa vallita tasapaino, jossa kumpikin jakaa vastuun.

Tiedän olevani valmis aikuiseen parisuhteeseen, sillä olen valmis luottamaan aikuiseen puolisooni. Sillä ei ole väliä miten hän asiat tekee, kunhan tekee omalla tavallaan ja ottaa vastuun yhteisestä arjestamme. Minulle ei riitä sohvalla makoilu ja kännyköillä räplääminen. Nyt kaipaan syvällisempää henkistä yhteyttä, jonka vain oman tunnemaailmansa eheyttänyt mies, voi minulle tarjota. Minua saa kehua, helliä, palvoa ja ylistää! Minua saa ihailla ja rakastaa ihan kybällä! Traumatisoitunut pikku Saija olisi ollut kehuista ja huomiosta hämillään, mutta eheytynyt, itseään rakastava aikuinen Saija ymmärtää, että kaikki ulkoinen, on heijastusta omasta sisäisestä maailmastani. Koska olen viimein tullut itselleni näkyväksi, olen sitä oikein mielelläni myös muille, kuten miehille. En etsi pelastajaa, eikä onneni ole riippuvainen kumppanistani. Olisipahan tuo kumppani vain ihana lisä tähän kaikkeen muuhun kauniiseen elämässäni.

Kuinka monta oppisuhdetta minulla pitikään olla, ennen kuin olen päässyt tähän pisteeseen. Oman aikuisuuteni äärelle. Siunaan joka ikistä ihanaa kumppania, joka osaltaan tuli opettamaan minulle lisää minusta. Olen kiitollinen jokaisesta sinusta, joka rikoit minut aina uudelleen ja uudelleen vain, jotta tulisin näkeväksi siitä kuinka vähän itseäni rakastin. Miten moneen otteeseen toistin samoja kaavoja uupumukseen saakka vain tullakseni näkeväksi, että jos en paranna sisäisiä kokemuksiani miehistä ja itsestäni, en voi milloinkaan vetää puoleeni ehyttä parisuhdetta. Jokainen kumppanini on tietämättäni puskenut minua kohti itseni täydellistä rakastamista. Miten voisin olla vihainen tai katkera?! Ilman teitä ihania kumppaneita, en olisi tässä ja nyt. Aikuisena, oman arvonsa tuntevana naisena, joka on viimein valmis luovuttamaan puolet ohjaksista kumppanille, joka on valmis ottamaan ne vastaan. Kumppanille, joka haluaa nostaa, hehkuttaa ja arvostaa minua naisena, niin kuin minä olen valmis nostamaan, hehkuttamaan ja arvostamaan kumppaniani miehenä. Olen niin äärettömän kiitollinen joka ikiselle entiselle kumppanilleni!

Nyt tiedän miltä mustasukkaisuus tuntuu kehossani. Tiedän miltä tuntuu omistamisen halu tai valehtelu. Tiedän miltä tuntuu, kun toinen pelaa pelejä, eikä ole täysin rehellinen. Tiedän milloin toinen ei kerro koko totuutta, eikä uskalla avautua tunteistaan. Minun ja yleisesti naisten intuitio on äärimmäisen voimakas ja jos jotain on meneillään, sen kyllä tietää. Kyse ei siis ole siitä, etteikö tietäisi, vaan siitä, ettei ole valmis kohtaamaan asioita. Päästämään irti sellaisesta, joka ei palvele enää millään tasolla. Minulle irtipäästäminen parisuhteista on aina ollut haastavaa, sillä yksin jäämisen pelko on ollut niin valtava. Kuka minut sitten huolii? Mitä jos en koskaan löydä ketään? Tämä kaikki kuuluu nyt menneeseen elämään. Enää ei tarvitse lyödä päätä seinään ja toistella samoja vanhoja kaavoja ja tapahtumia. Ymmärrän viimein oman arvoni, enkä tyydy puolinaiseen vain yksin jäämisen pelossa. Sellaista ei näet enää ole.

Mikäli aikuinen parisuhde on tähtiini kirjoitettu tiedän, että edessä on uusi oppipolku. Totuudellisesti, eihän minulla ei ole aavistustakaan miten olla aikuisessa parisuhteessa. Enhän ole voinut sellaista vielä koskaan kokea, eikä sellaista esimerkkiä ole koskaan lähipiirissäni ollut. Mutta minä olen tässä elämässä oppimassa ja ehkä seuraava oppipolku on tämä. Kuka tietää. Pääasia on, että olen valmis ja olen halukas!