Viimeinen postaus - Last post

(After Finnish, the text is translated in English. So please roll down, if you prefer English. You can find my new blog here: I create my own fairy tale!)

On tullut aika jättää hyvästit tälle blogille, joka on palvellut minua päiväkirjan muodossa vuodesta 2016. Blogini avulla olen saanut kirjoitettua auki sisäistä puhdistumistani ja näin olen saanut itsekin paljon ymmärrystä omasta prosessistani. Aina, kun kirjoitan tai puhun asiat auki, ne avautuvat paremmin myös itselleni. Olen oppinut, että minulla on sana hallussa eli osaan kirjoittaa loistavasti. Myös moni turha pelko on saanut kyytiä juuri sen vuoksi, että blogini on ollut kaikkien luettavissa. Todella henkilökohtaisten asioiden avaaminen julkisesti, on paitsi vapauttavaa, se on myös tuonut minut kirjoitus kirjoituksen jälkeen lähemmäs todellista itseäni.

Tämä polku on ollut pitkä ja kivinen, mutta joka ikisen haasteen arvoinen. Olen oppinut, että kaikki on minussa. Ihan kaikki se, mitä ennen hain itseni ulkopuolelta. Olen oppinut hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen ja sen lisäksi ne piirteet, joita ennen kirosin, ovatkin muuttuneet siunaukseksi. Tekeväthän ne minut osaltaan juuri sellaiseksi kuin olen. Ainutlaatuiseksi.

En mitenkään voinut tietää mihin olotilaan päädyn tämän matkani aikana. Olen ilman muuta kuullut puhuttavan autuudesta, keveydestä ja totaalisesta vapaudesta, mutta eihän niitä voi mitenkään käsittää, ennen kuin ne itse kokee. Nyt on viimein aika päästää irti kaikesta vanhasta. Kiittää ja siunata opeista, joita olen saanut ja jotka olen rohkeasti kohdannut.

Elämä ei ole pelkkää shampanjalasien kilinää. Meissä asuu käsittämätön pelko kohdata kipeitä asioita itsessämme ja näin pakenemme niitä mitä erinäisimmin tavoin. Itse kiitän itseäni sydämeni pohjasta, että elämän polkuni johti sisäisen puhdistuksen tielle, sillä en vaihtaisi tätä olotilaa enää mihinkään. Ulkopuolisen silmissä on ehkä näyttänyt siltä, että olen uinut tunneaallokoissa (niin kuin olenkin!) ja että olen koko ikäni poukkoillut tilanteesta toiseen. Nyt tiedän, että olen edelläkävijä ja olen siitä äärimmäisen ylpeä. Olen uskaltanut tuoda näkyville sen, mitä niin moni pakoilee ja piilottelee. Olen rohkeasti seurannut elämäni virtaa ja sallinut kaikenlaisten muutosten tulla. Ja rohkeasti olen ottanut nuo muutokset vastaan. Mikään muu tässä elämässä ei lopulta ole varmaa muuta kuin kuolema ja muutos. Minä olen sinut molempien kanssa.

Nyt olen jonkin uuden, mielettömän mahtavan edessä ja minun on aika jatkaa elämääni privaatisti. Tuntuu kuin olisin lentokone, joka odottaa lennonjohdolta lähtölupaa. Juuri tässä hetkessä monikaan asia ei ole linjassa sydämeni ohjauksen kanssa. Siispä on muutoksen aika. Linjata ne asiat, jotka eivät enää palvele ja resonoi ja tehdä näin tilaa sille, joka on minulle tarkoitettu.

Jätän blogini auki, sillä voihan olla, että sinäkin päätät aloittaa sisäisen matkasi. Toivon, että omat kokemukseni voivat tuoda sinulle apua ja lohtua. Ehkä uusia näkemyksiäkin matkallasi kohti omaa aitoa itseäsi ja omaa totuuttasi. Minä olen omani löytänyt ja nyt edessäni on ikään kuin tyhjä valkoinen taulu, jota saan alkaa värittelemään ihan uusin värein, uusin silmin, joita pelko ei enää pääse tummentamaan. Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet matkallani mukana tavalla tai toisella.

Minä olen viimein se muutos, jonka haluan tässä maailmassa nähdä ja pienelllä omalla panoksellani lupaan lisätä rakkautta tähän maailmaan niin paljon kuin mahdollista. Sillä lopulta, rakkaus voittaa kaiken!

Halauksin,
Saija :o)


IN ENGLISH

The time has come to say goodbye to this blog, that has been serving me as a diary ever since 2016. Through my blog I have had a change to open my inner journey to myself and this way I have gotten a lot of understanding about my own process and myself. Always when I write or talk, things open up to me more clearly. Through this blog I have learned that I am actually good with words and with writing. Also many of my fears have been released, because my blog has been public. To share such a personal things, is not only freeing, but it has also taken me more and more closer to my true self.

This journey has been long and hard, but worth of every challenge. I have learned, that everything is already in me. All the things that I used to look from outside. I have learned to accept myself fully just the way I am and those characters that I used to curse, have now changed into blessings. After all, those characters are the ones that make me who I am. Unique.

I could have not imagined the inner state I end up after this journey. Of cause, I had heard people talking about bliss, new kind of lightness and total freedom, but these are things, that are impossible to understand, until you experience them yourself. Now, it is finally time to let the old go. Give big thanks to all the lessons I have got and boldly faced.

Life is not all about champagne class chinks. Inside of us there lives this huge fear of facing things that are hurtful and we run from those things in many different ways. I thank myself from the bottom of my heart that life lead me into this inner cleansing journey, because the way I feel now inside, is something that I wouldn't trade for anything. If you have been following this journey or you have been part of my life for a long time, it might have looked like I have been swimming in the emotional "up and down" -waves (and I have!) and that I have been bouncing from one situation to another all my life. Now I know that I have been a forerunner and I am so proud of this. I have had the courage to bring out in pubic those things, that so many of us are hiding and running away from. I have bravely followed the flow of life and I have allowed all the changes to come. And I have embraced those changes. After all, the only thing that is sure in life, is death and change. I am very okey with both of them.

Now I am in front of something amazingly new and it is time to continue my journey in private. I feel like I am an airplane and I am just waiting for permission to fly. Right now, in this very moment, not many things in my life, are aligned with my heart. How could it be, since I am not the same person anymore! So it is time for change. It is time to align those things that don't serve or resonate with me anymore and this way, make room for the things that are meant for me.

I will leave my blog open. You never know, maybe you decide to start your own inner journey at some point. I hope that my experiences can bring you hope and comfort. Maybe you get some new perspectives when you are bit by bit making your way into your true self and towards your own truth. I have found mine and now it is like I have a white, empty painting in front of me. And I can start to paint this canvas with new, fresh colors and with new eyes that are not blocked with the darkness of fear. I want to thank all of you for sharing this journey with me one way or another.

I am finally the change I want to see in this world and with this change of mine, I promise to add love to this world as much as I can. At the end, it is love that conquers all!

Hugs,
Saija :o)

Olen liian hankala!

Huomaan, että tänään pintaan nousee ikivanha, iso uskomus - haava, joka viimein pyytää päästä näkyväksi ja näin vapautetuksi. Tätä uskomusta on toki kuorittu tässä vuosien varrella pikku hiljaa auki, mutta nyt on aika päästää siitä kokonaan irti. Antakaahan, kun valaisen asiaa hiukan enemmän.

Olen koko ikäni kuullut olevani hankala. Vaikea. Liikaa. Ärsyttävä. Pelottava. Olen ollut hyvinkin tietoinen tästä uskomuksesta. Sillä uskomushan se on, eikä missään nimessä totta. Nyt on viimein tullut aika repiä haava auki, antaa sen pikku hiljaa umpeutua ja näin parantua ja poistua minusta kokonaan. On aivan mahtavaa huomata miten itseohjautuvaksi olen vuosien varrella tullut. Ennen vanhaan olisin tarvinnut ulkopuolista apua saadakseni kiinni siitä miksi ehkä ahdistaa ja itkettää. Nyt annan kaikenlaisten tunteiden nousta. Makaan sohvallani ja hengitän. Mielessäni mantraan: "Hengittele vaan, sisään ja ulos. Juuri noin. Loistavaa rakas!"

En halua enää olla tämän uskomuksen peili myöskään muille. Antakaahan, kun avaan tätäkin hiukan lisää.

Olen huomannut, että minun on tänä päivänä äärimmäisen hankala olla ihmisten kanssa, jotka edelleen syyttävät muita olotiloistaan tai tuntemuksistaan. Toisin sanoen heidän, jotka eivät ole ottaneet vastuuta itsestään. Itselleni on nimittäin kristallin kirkasta, että jos ärsyynnyn tai hermostun, kyse ei ole kenestäkään muusta, kuin itsestäni ja omasta sisäisestä maailmastani. Jos reagoidun jostain, haluan käsitellä asian itseni kanssa syytämättä pahaa oloani muille tai syyttämättä ketään reaktiostani. Olen omalla uskomuksellani myös ottanut  vastuulleni muiden reaktioita. Olen tuntenut syyllisyyttä ja miettinyt pääni puhki sanoinko jotain väärää tai teinkö jotain loukkaavaa.

Jos minä jostain syystä pelotan sinua, voisit kysyä itseltäsi miksi? Mitään sellaista et voi minussa nähdä, mitä ei sinussa olisi. Jos siis pelotan sinua, missä annat vielä periksi muille? Miksi et uskalla astua omaan voimaasi? Miellytätkö vielä muita? Ovatko omat rajasi epäselvät? Piiloudutko vielä jonkinlaisten maskien ja naamioiden taakse? Pelottaako autenttisuus sinua? Pystytkö olemaan vilpittömästi oma itsesi huolimatta missä olet vai vieläkö piiloudut roolien taakse?

Jos olen mielestäsi ärsyttävä, niin voit kysyä itseltäsi miksi? Jos vaikkapa se, että olen oma itseni ärsyttää, niin voisit kysyä itseltäsi onko jotain, mitä vielä itseltäsi piilottelet? Missä kohtaa et uskalla olla rehellinen? Kenelle et uskalla sanoa niitä asioita, joita sydämesi ohjaa sinua sanomaan? Missä elämässäsi et uskalla olla rehellinen, aito?

Huomaatko nyt? Minä en voi pelottaa, ärsyttää tai olla liikaa kenellekään, joka seisoo omassa voimassaan juuri sellaisena kuin on. En voi olla hankala tai liikaa kenellekään, joka tuntee oman itsensä, on ottanut täyden vastuun itsestään ja elämästään. Minun sisäinen voimani ei voi olla liikaa kenellekään, jonka oma sisäinen voima saa kukoistaa ja olla valloillaan. Kun vastakkain on kaksi itsenäistä, vastuuntuntoista ihmistä, ei ole mitään mikä voisi pelottaa. Eikä ole edes juurikaan peilattavaa. Kun kaksi aikuista ihmistä kohtaa, on ihmissuhteissa itseasiassa ihan äärimmäisen helppo olla, sillä silloin jaamme vilpittömästi ajatuksiamme elämästä ja ihmisenä olemisesta. Saan ja annan, tasavertaisesti. Hyväksyn ja tulen hyväksytyksi.

Huomaatko nyt, minä en voi ärsyttää ketään, mutta voin aiheuttaa sinussa tunnereaktion, joka on sinun juttusi, ei minun. Vain sinä voit lopulta tietää miksi ärsytän tai miksi pelotan. Tai miksi koet minut hankalaksi. Ja tämä kaikki on lopulta lahja itsellesi, sillä istumalla näiden tunteiden kanssa alas, opit lopulta aika paljon lisää itsestäsi. Hyvässä lykyssä jopa vapaudut jostain vanhasta taakasta ja olosi kevenee 100 %! Jospa siis lopulta olenkin sinulle lahja, niin kuin sinä olet minulle?

Liian kauan olen sallinut itseni olla "hankala, liikaa tai pelottava" ja ilman muuta tämä uskomus on heijastunut elämääni tavalla tai toisella. Olenhan kuullut sen ihan suoraan sanottavankin. Tällä uskomuksella olen myös ikään kuin nostanut itseni jotenkin muita voimallisemmaksi, vaikka totuus on, että meissä kaikissa asuu sama sisäinen voima, joka vain tarvitsee valjastaa käyttöön. Ja näin minä olen tehnyt ja tätä valtavaa vapautta, sisäistä voimaa, sinä minusta katsot. Sillä se on sinussa yhtä sata varmasti, kuin se on minussa. Tässä maskien ja "kaikki hyvin" -feikkien maailmassa omana, aitona itsenä oleminen on haastavaa. Kyllä! Todellakin tiedän tunteen. Mutta minä olen päättänyt voittaa pelkoni. Minä olen päättänyt tiputtaa maskit ja kaiken epäaidon ja sallia itseni olla kaikenlainen. Minä olen päättänyt huolehtia itsestäni sekä fyysisesti, että henkisesti. Ilman muuta se näkyy kehossani ja aitona olemisena. Minä teen "töitä" itseni eteen, sillä minä tykkään sillä lailla itsestäni. Koen, että olen sen arvoinen. Todellakin.

Olen itse omassa voimassani eli olen oma, aito itseni ja elän elämääni itseni näköisesti, huolimatta siitä mitä muut sanovat - ilman naamioita. Voi olla, että jos vietämme aikaa yhdessä, tämä energia puhuttelee jotain sinussa. Sillä lopulta, tämä autenttisuus on jokaikisen luonnollinen olotila. Ja tämän sydämesi muistaa. Ai niin, tätä se oli. Ja koska tuo luonnollinen olotila, tuo sisäinen voima, haluaa tehdä lisää tilaa kaikenlaisten pelkojen keskeltä, sinussa voi herätä jokin tunnereaktio, kuten: "toi on liian värikäs, toi on liian äänekäs, toi on liian hankala" jne. Totuus on, että juuri nuo ominaisuudet sinussa pyrkivät näkyviksi! Enää en kuitenkaan suostu olemaan vastuussa niistä tunteista, joita sinussa ehkä seurassani nousee. Vastuu niistä on sinulla.

En aio siis enää ottaa hankalan, ärsyttävän tai pelottavan naisen titteliä harteilleni, vaan päästän ilolla ja rakkaudella näistä titteleistä irti. Ja ehkä näin avaan viimein kanavat niille ihmisille, jotka vilpittömästi haluavat olla kanssani jokaisessa elämäni mutkassa. Niin kuin minä haluan olla läsnä heille. Ja ehkä näin jokainen joka niin haluaa, saa astua tuohon omaan autenttiseen voimaansa, jota minusta ehkä peilaat. Sillä lopulta, miten näin pieni, ihana, iloinen ja nauravainen akka, voisi mitenkään olla liikaa kenellekään?! Sehän on ihan naurettava ajatus!

Täytyy kyllä tässä kohti vielä sanoa, että on ollut ihanaa opetella olemaan yksin. Ei siis ole sattumaa, että monta ihmistä on tipahtanut elämästäni pois. Olen ilman muuta kipuillut ja itkenyt. Olen tuntenut itseni hylätyksi. Helppoa tämä ei ole ollut, sillä meidät on niin pienestä pitäen ehdollistettu toisiin ihmisiin ja muiden hyväksyntään. Noh, kun nyt viimein olen siinä pisteessä, että olen mieluummin yksin, kuin "puolinaisessa seurassa", tunnen oloni voittajaksi. Yksin oleminen ei enää perustu egon suorittavaan versioon, vaan valtavaan sisäiseen rakkauteen, jossa minä vietän laatuaikaa, joka hetki, elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa - itseni. Minun ei enää tarvitse juosta karkuun töihin, harrastuksiin, suhteisiin miesten kanssa tai baareihin. Nyt jos teen mitään edellä mainituista, teen sen tietoisesti ja silloin minulla on siihen vilpitön tahtotila. Ja ennen kaikkea, nautin kybällä!

Niinpä kiitän jokaista sinua, joka olet saanut minusta jonkinlaisen reaktion ja osoittanut sen minulle monin erinäisin tavoin. Näin tämäkin haava tuli pikku hiljaa kuorituksi esiin ja nyt viimein lopullisesti minulle näkyväksi, irtipäästettäväksi ja vapautettavaksi.  Kiitän, että olet antanut minulle tilaa opetella olemaan itseni kanssa aidosti, rakkaudella. Yksin, muttei yksinäisenä. Nyt jokainen saa  ottaa vastuun itsestään ja tunteistaan ja näin minä olen viimein toisten tunnetaakoista vapaa!