Ensi alkuun koin hiukka huonommuutta itseni kanssa, sillä eihän minusta millään saa Marilyn Monroeta. Minun naiseuteni on niin erilaista ja toisaalta, olen sitä vasta etsimässä. Miten olla herkkä ja haavoittuva ja sitä kautta vahva? Ihan uutta minulle!
Suurin asia, joka on noussut esiin, ovat kasvoni. Hyväksyn kehoni täysin. Olen hyvinkin sinut jokaisen kertyneen kilon ja selluliittikumpuran kanssa. Ne eivät häiritse minua millään lailla. Enemmänkin totean vaan, että ihanaa, että kun pehmeys ja lempeys minussa lisääntyy, se lisääntyy myös kehossani. Minä saan olla pehmeä ja hiukan pyöreämpi, kuin nuorempana. Itse asiassa tässä hetkessä koen, että se juuri on minulle naisellisuutta.Mutta ne kasvot. Tässä on minulle hyväksymistä. Että näkisin ryppyjen sijaan kauneutta ja ainutlaatuisuutta. En ole koskaan ollut klassisella tavalla kaunis. Eivät ne miesten päät ole kääntyneet minun kohdallani samalla tavoin, kuin ne ovat kääntyneet useamman ystäväni kohdalla. En ole osannut olla tästä kateellinen, vaan enemmänkin olen ollut ylpeä ystävistäni. Miten kauniita he ovatkaan! Mutta ehkä jälleen kerran joudun astumaan omaan sisäiseen maailmaani. Kuka määrittelee mikä on kaunista? Se mikä toisen silmään näyttää kauniilta, ei ole sitä toiselle. Tai mitä jos kaikki on kaunista, sillä onhan jokainen meistä ainutlaatuinen.
Joskus sanotaan, että itsevarmuus on kaunista. Silloin, kun nainen on aidosti tyytyväinen itseensä ja olemukseensa, hän on kaunis. Minä näen nykyään kauneutta joka puolella. Minusta jokainen nainen on kaunis. Omalla yksilöllisellä tavallaan. En näe ryppyjä tai kiloja, vaan naisen, persoonan. Miten en siis näe tuota kauneutta omilla kasvoillani?
Olen asettunut nyt viikon sisään kahdesti kameran eteen ja se on ollut ensi alkuun äärimmäisen pelottavaa ja toisaalta äärimmäisen kiehtovaa. Minulla on syvällä sisimmässäni uskomus, etten ole kaunis kuvissa. Tästä johtuen minun on vaikea löytää itsestäni kuvia. En ole antanut ottaa niitä. Nyt olen tehnyt sen tietoisesti, jotta jokin minussa pääsisi muuttumaan.
Ensimmäinen kuvaussessio aiheutti itkuvirran. En tiedä miksi. Ehkä jokin vanha uskomus itsestäni vapautui tai jännistys kameran edessä olemisesta laukesi. Katsoimme kamerasta muutamia kuvia ja kommentoin itse, että haluaisin näyttää enemmän "sensuellilta" - enemmän herkältä. Sain vastauksen, että etkö näe omassa naurussasi tuota herkkyyttä? Etkö näe miten naisellinen olet, että miten koko olemuksesi nauraa kasvojesi kanssa? Tämä pysäytti miettimään ja niin siinä taas oli käynyt. Olin jälleen kerran verrannut itseäni johonkin muuhun: lehtien malleihin tai ystäviini. Miten pitäisi olla ja mikä on mielikuva sensuellista tai seksikkäästä naisesta. Mutta minähän olen minä ja olen sensuelli ja seksikäs omalla tavallani!Totuus on, että kasvoiltani voi lukea kaiken. Minulla on hyvin ilmeikkäät kasvot. Kun nauran, nauran koko kasvoillani. En oikeastaan saisi edes liikkua silloin, sillä voin olla vaaraksi ympräristölleni, kun silmät menevät niin sikkuraan ja kiinni. Ei ole ihme, jos on 48 vuotta nauranut koko naamallaan, että kasvoiltani löytyy muutama naurujuonne. Kun itken, sekin näkyy koko kasvoiltani. Viha, ilo, suru, kaikki. Ilmeikkyys. Tämä sana taitaa kuvata kasvojani parhaiten. Lisäksi on muutama tapaturma vuosien varrella, jotka ovat jättäneet arpensa kasvoihini. Mutta olen selvinnyt niistäkin, olen hengissä. Mitä siis muutamasta arvesta. Miksi olen ollut niin armoton kasvoilleni. Siksi, että se on ollut niin pelottavaa, sillä se minkä näen kasvoiltani, kuvastaa sisintäni. Itse asiassa, kasvoiltani voin lukea koko elämäni kulun.
Häpeänkö siis elämääni. En! Niinpä päätän tietoisesti kääntää ajautukseni itsestäni toisin. Kasvoni ovat kauniit. Ryppyni ovat kauniit. Olen ylpeä jokaisesta niistä, sillä ne kertovat elämän tarinaani. Ja luojan kiitos, kasvoiltani näet, että olen elänyt ja nauranut paljon! Ryppyni ovat elämäni mitalleja, joista jokaisen olen ansainnut. Sen sijaan, että yritän niistä eroon, olen päättänyt kunnioittaa niistä jokaista. Juonteeni ovat nyt osa minua ja olkoon niin. Ne ovat osa persoonaani. Ilman niitä olisin itse asiassa aika ilmeetön.
Päätän siis rakastaa jokaista kumpuani, ryppyäni ja ihania jenkkakahvojani. Päätän rakastaa pömpöttävää vatsaa ja roikkuvia pakaroitani. Olen viimein armollinen itselleni vuosien ruoskinnan jälkeen ja se tuntuu hyvältä. Annan itselleni anteeksi sen armottomuuden, jolla olen itselleni puhunut. Minä olen ainutlaatuinen ja kaunis. Sallin vihdoin ja viimein itseni olla nainen ja jatkan innolla tutkimusmatkaani naiseuttani kohti.
Katson peiliin ylpeydellä ja vinkkaan itselleni silmää; aika cooli setti tämän ikäiseksi böönaksi!
